Näyttelyarvostelut

Hentomieliset hedelmät

TS/Veli-Matti Karhulahti<br />Teija Lehto: Riisuttu
TS/Veli-Matti Karhulahti
Teija Lehto: Riisuttu

• Teija Lehto: Hengen hedelmät - puupiirroksia, Galleria Joellassa 11.8. asti.

Hedelmät kuuluvat kuvataiteissa asetelmaperinteeseen, joka ei koskaan tule menettämään statustaan taiteilijan tulkintakyvyn mittarina. Aluksi pelkästä harjoitustyön maineesta kärsinyt lajityyppi nousi viimeistään 1900-luvun taitteessa arvoonsa, kun postimpressionistit sovelsivat vanhan aiheen liikkumavaraa.

Tunnetuimmat hedelmät ikuisti varmasti Paul Cézanne , jonka erityislaatu perustui muodon ja tilan tarjoamiin visuaalisiin mahdollisuuksiin.

Teija Lehdon hedelmäinen näyttely sukeutuu siis vanhasta motiivista, mutta vapautuu sen impressionistisesta perinteestä ja luo oikeaoppisesti uusia itsenäisiä lähtökohtia palvelevan perustan. Hengen hedelmät kurkottavat kauas pelkästä määrätyn muodon tavoittelusta, sillä niiden merkitys rakentuu pääosin inhimillisin ominaisuuksin nimettyjen teosten kautta.

Raamatullisesta vertauksesta huolimatta kyse ei kuitenkaan ole pelkistä hyveistä, vaan kuvat saattavat herätä henkiin huolettoman arkisilla ja leikkisilläkin viittauksilla. Merkittävän osan muodostavat lisäksi kriittiset työt, jotka ottavat kantaa aikamme teennäiseen hyvyydenpalvontaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näyttelyn 19 monipuolisesta teoksesta useampikin ansaitsisi maininnan. Riisuttu paljastaa ujon objektinsa alastomana pitkän vaatevuoren päässä, kun Ilo esittää käsitteen kumpuavan yhdessäolon ihanuudesta. Unohtuneet vuorostaan herättää sympatiaa ryppyisten rypäleiden kuivuneissa kasvoissa. Toisaalta mukana on myös Monomaanisen kaltainen raikas asetelma, joka luo yksivärisestä oksistosta värikkään kokonaisuuden.

Kirpeä kääntöpuoli

Kriittiset työt kokoavat oman lukunsa. Tölkkiin säilötty yksilö on pitkäikäinen, mutta kuinka käy muiden ominaisuuksien hapettomassa lisäaineliemessä?

Raadollisin kuva rakentuu Henki jalostuu jätteeksi -sarjassa, jossa puhtaista raaka-aineista puserretut mehut ja soseutetut jugurtit vieraannuttavat todellisuuden kauaksi alkuperäisistä hyveistä.

Jäljellä ovat enää tyhjien pakkausten kyljissä iloitsevat hedelmät, jotka teollisuuden jalostuskoneisto korjasi yhteiskuntakelpoisiksi.

Monipuolisten teosten kirjo pitäytyy lähes poikkeuksetta uskollisena teemalleen.

Vain Paratiisikäärme ja Paratiisityö tuntuvat merkityksiltään ulkopuolisilta.

Näytillä ovat piirrosten lisäksi viisi alkuperäistä puulaattaa, jotka karkeudessaan toimivat luontuvana lisänä etenkin apeampien teosten rinnalla.

Kaiken kaikkiaan Lehto saavuttaa mainiosti määränpäänsä kaksijakoisen hyvyyden mielenkiintoisessa käsittelyssä.

VELI-MATTI KARHULAHTI