Konserttiarvostelut

Voiko makkara maistua ilman lihaa?

• Crusell-viikon konsertti Kerberos romantiikan pyörteissä Uudenkaupungin Vanhassa kirkossa 21.7. Kerberos-yhtye. Lutoslawski, Mahler, Onslow.

Kansanmusiikkiin perustuva taidemusiikki on mielenkiintoista. Useimmiten homma tapahtuu niin, että säveltäjä tarttuu kansanmusiikkiin ja poistaa siitä kaiken helpon ja yksinkertaisen iskevyyden - ja samalla koko kansanmusiikillisen ytimen. Tilanne on vähän samankaltainen kuin, jos lihakauppias tekisi makkaraa ilman lihaa.

Kaikkein mielenkiintoista tässä kulttuurisessa hyväksikäytössä on kuitenkin se, että lopputulos toimii. Makkara ilman lihaa on vain säälittävä näköispainos ilman makua, mutta kansanmusiikkiin perustuva taidemusiikki on parhaimmillaan erinomaista musiikkia.

Hyvä esimerkki tästä on Witold LutoslawskinDance Preludes , joka kuultiin Crusell-viikon maanantaisessa konsertissa. Siinä kansanmusiikillisia melodioita on väännelty sinne ja tänne, sävellajeja laitetaan päällekkäin ja tahtilajit vaihtelevat niin, ettei jalkaa voi polkea astumatta omille varpailleen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhteys Bartókin musiikkiin on ilmeinen. Lopputulos on hauska ja vauhdikas, neljännessä osassa myös koskettavan kaunis, ja Kerberos-yhtyeen tulkinta oli reipas ja taitava.

Erityisesti klarinettivelho Kari Kriikun nöyristelemätön soitto teki vaikutuksen.

Mies paikallaan

Gustav Mahlerin kesken jääneen kymmenennen sinfonian Adagio-osasta kuultiin Ere Lievosen kymmenelle soittimelle tekemä sovitus. Sovitus oli hieno, etenkin muutamat vaskiaiheet oli taidokkaasti rakennettu, kun varsinaisia vaskisoittimia ei kokoonpanossa kuitenkaan ollut kuin yksi.

Mahlerin musiikin hidas juhlavuus kuitenkin suorastaan hinkuu ison orkesterin leveää ja pehmeää sointia, joten pieni soittajisto kuulostaa väistämättä hieman töksähtävältä.

George Onslowin nimi ei taida sanoa juuri kenellekään mitään, koska historiankirjoihin mahtuu yleensä vain noin kolme säveltäjää per aikakausi. Ranskassa 1800-luvun alkupuolella vaikuttanut Onslow on siitä huolimatta mies paikallaan.

Hänen Nonettonsa on tyyliltään lähellä Beethovenia , ja erityisen ansiokasta on sen orkestrointi: aiheet hyppivät jatkuvasti soittimelta toiselle niin, että kokoonpano on erittäin tehokkaasti käytössä koko ajan. Siitä huolimatta kokonaisuus ei ole lainkaan levoton.

Kolmannen osan variaatioissa Onslow osoittaa mielikuvituksensa laajuuden. Kerberos soitti jälleen komeasti, mitä nyt Scherzossa rytminen synkroni ei aina ollut parhaimmillaan.

Konsertin ohjelmaa ei voi haukkua liian tavanomaiseksi millään mittarilla, hyvä niin. Crusell-viikon käsiohjelmassa on lisäksi yksi erityisen hyvä pikku juttu, mitä muualla ei näe: kaikkien kappaleiden kestot on kerrottu, joten kuulija voi teosta tuntemattakin orientoitua sen mittakaavaan jo etukäteen.

TOMI NORHA