Näyttelyarvostelut

Pekka Halonen - kansanmies ja luonnonmystikko

TS/Kuvataiteen keskusarkisto/Joel Rosenberg<br />Halosen puutarhastaan ammentamat aiheet ovat vähemmän tunnettuja. Väri-iloittelua edustaa myös Tomaatteja, 1913.
TS/Kuvataiteen keskusarkisto/Joel Rosenberg
Halosen puutarhastaan ammentamat aiheet ovat vähemmän tunnettuja. Väri-iloittelua edustaa myös Tomaatteja, 1913.

• Pekka Halonen Ateneumin taidemuseossa (Kaivokatu 2, Helsinki) 24.8. asti.

Ateneumin taidemuseo juhlistaa 120-vuotisjuhlavuottaan Suomen taiteen kultakaudeksi kutsutun aikakauden merkittävimpiin taiteilijoihin lukeutuvan Pekka Halosen (1865-1933) suurnäyttelyllä. Halonen sopii juhlavuoteen paitsi "yhtenä suurista" myös oltuaan ensimmäisiä Ateneumin vastavalmistuneessa rakennuksessa opiskelleita taiteilijoita.

Laajassa näyttelyssä ja näyttelyluettelossa puretaan Halosen suomalaisuutta korostanutta taiteilijakuvaa ja painotetaan kansainvälisten opintojaksojen ja etenkin Paul Gauguinin (1848-1903) vahvaa merkitystä Halosen taiteelle. Uudelleenluennan jälkeenkin suomalaisuusaatteen kannattaja ja kansallisten aiheiden kuvaaja Halonen määrittyy vahvasti "suomalaisena", sisukkaana ja luontoa rakastavana taiteilijana, joka maalasi paukkupakkasilla ulkona metsässä ja poikkeuksellisesti pyrki taiteilijaksi vaatimattomista oloista, kouluja käymättömänä ja ruotsia puhumattomana - ja menestyi.

Korkeatasoinen näyttelykatalogi sisältää tutkimuksellisen annin ja näyttävän kuvituksen lisäksi poikkeuslaatuisen, yli viidensadan teoksen kuvitetun teosluettelon, joka esittelee neljänneksen Halosen laajasta tunnetusta tuotannosta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suuria latauksia pieniin aiheisiin

Luonto oli keskeinen määrittäjä Halosen elämässä ja taiteessa, ja tämän Tuusulanjärven rantaan rakennuttaman ateljeekodin Halosenniemen ympäristö toimi taiteilijan inspiraation lähteenä kolmen vuosikymmenen ajan. Vuosina 1901-02 rakennettu Halosenniemi oli myös osa Suomen mittakaavassa ainutlaatuista taiteilijayhteisöä, jossa asui nuorsuomalaisen kulttuuriväen ydinpiiriä, muiden muassa Juhani Aho ja Venny Soldan-Brofeldt , Jean Sibelius ja Eero Järnefelt .

Määrällisesti hallitsevin asema Halosen tuotannossa ja näyttelyssä on talvisilla maisemilla, tai luontofragmenteilla kuten Riikka Stewen teostyypin nimeää. Metsän sisään, yksityiskohtiin keskittyvä ote kun ei sovi taidehistorian määrittämään maiseman käsitteeseen. Viimeaikaisten talvien valossa Halosen runsaslumiset luontoaiheet muuttuvat myös historiallisiksi merkeiksi suomalaisen luonnon kadonneesta tilasta.

Halonen ei monen aikalaistaiteilijansa tavoin tehnyt tilausmuotokuvia, vaan hyvin myyvät talvikuvat toimivat osittain suurperheen elättämiseen tarvittavana ns. leipätyönä. Tästä huolimatta jokainen luontofragmentti on itsenäinen teos, ja teokset heijastavat paitsi Halosen vaikutteita mm. japanilaisesta taiteesta, symbolismista ja kolorismista, myös tämän syvää uppoutumista aiheeseensa. Näyttelyn kuraattori Anna-Maria von Bonsdorff korostaakin Halosen mystistä, lähes uskonnollista suhdetta metsään ja luontoon.

"Uutta" Halosta

Näyttelyssä esitellään lähes kolmesataa työtä Halosen 40-vuotiselta taiteilijauralta, vallitsevan käytännön mukaisesti temaattisesti ryhmiteltynä. Suuri osa näyttelyn teoksista on saatu yksityiskokoelmista, ja mukana on myös useita teoksia, joita ei aiemmin ole julkisesti esitetty.

Temaattinen ripustus rakentaa pitkiä kaaria koko taiteilijan uran läpi, sillä samat aiheet palvelivat Halosen taiteessa vuosikymmenten ajan - jopa siinä määrin, että temaattiset erottelut jäävät hieman näennäisiksi.

Halosen vähemmän tunnettuun tuotantoon kuuluvat näyttelyssä hyvin esillä olevat kymmenluvun vahvat väri-ilottelut, joihin Halonen ammensi aiheita omasta puutarhastaan. Maalauksen aiheeksi riitti yksittäinen kaalinpää, mikä jatkaa metsäfragmenteista tuttua lähestymistapaa. Koloristiseen kauteen sopivat luonnollisesti myös syksyiset metsäaiheet, jotka ilmestyvät uutena aiheena Halosen tuotantoon kymmenluvulla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Arkinen kansa ja "suuri taide"

Luontoaiheiden ohella Halonen kuvasi 1890-luvun naturalismin hengessä "kansaa", jonka mallina sai usein toimia oma perhe. Erinomainen esimerkki Halosen kohdettaan kunnioittavasta kansankuvauksesta on Pyhäpäivä uudistalossa vuodelta 1894. Pyhä on suomalaiselle vakava asia.

Halonen ei juurikaan syventynyt vuosisadan taitteessa tärkeiksi koettuihin historia- ja Kalevala -aiheisiin, mutta voitti valtion henkilömaalauspalkinnon vuonna 1895 kansallisromanttisella teoksellaan Neiet niemien nenissä . Myös monumentaalimaalauksissaan Halonen kuitenkin keskittyi useimmiten arkielämästä nouseviin aiheisiin, kuten Pariisin vuoden 1900 maailmannäyttelyssä esitetyssä teoksessa Avannolla . Maalauksen freskomaisuus ja hallittu sommittelu sekä Tienraivaajat Karjalassa -teoksen (1900) miehinen aihe yhdistettynä dekoratiivisiin pyrkimyksiin täyttivät hyvin monumentaalitaiteelle annetut vaatimukset ja sopivat myös Halosen käsitykseen "suuresta taiteesta".

Parhaiten Halonen loistaa kuitenkin pienissä luontofragmenteissa ja tutkielmissa ihmisestä luonnossa, kuten Veneen tervaaja II -teoksessa (1908), jonka kirkkaassa kevätauringossa kylpevä Halosenniemen rantamaisema saa kontrastia sekä sisällöllisesti että värinkäytöltään venettä tervaavasta miehestä ja tämän työstämästä täyteläisen mustasta veneenkyljestä.

JOHANNA RUOHONEN

TS/Kuvataiteen keskusarkisto/Hannu Aaltonen<br />Pekka Halonen tunnetaan metsän sisälle vievistä teoksistaan. Talvimaisema Kinahmista on vuodelta 1923.
TS/Kuvataiteen keskusarkisto/Hannu Aaltonen
Pekka Halonen tunnetaan metsän sisälle vievistä teoksistaan. Talvimaisema Kinahmista on vuodelta 1923.
TS/Kuvataiteen keskusarkisto/Hannu Karjalainen<br />Pekka Halonen: Omakuva, 1906.
TS/Kuvataiteen keskusarkisto/Hannu Karjalainen
Pekka Halonen: Omakuva, 1906.

Lue myös nämä yhteistyö­kumppanimme artikkelit