LAURI LEVOLA
- Toivottavasti näyttely pärjää kirjalle. Jörn Donner sanoi minulle eräässä näyttelyssä, että luettelot ovat nykyään parempia kuin näyttelyt, Harry Kivijärvi naureskelee.
Wäinö Aaltosen museon julkaisema Harry Kivijärvi ja se mitä taiteeksikin sanotaan on laajin turkulaissyntyisen kuvanveistäjä Kivijärven (s.1931) elämäntyötä ja taidetta käsittelevä teos. Kirjaan on myös dokumentoitu museossa oleva näyttely, joka esittelee taiteilijan omaa tuotantoa sekä mittavaa taidekokoelmaa.
Kivijärven taiteesta kirjoittavat Turun yliopiston taidehistorian professori Altti Kuusamo ja taiteen tutkija, kriitikko Dan Sundell. Näyttelyamanuenssi Heli Harni on kirjoittanut Kivijärven elämäkerran, joka sisältää kuvia taidekokoelmasta ja Kivijärven kertomuksia kokoelman kartuttamisesta. Kivijärvi tarinoi muun muassa siitä, kuinka 7-vuotiaana näki ystävänsä Gilbert von Rettigin luona Rettigien palatsin seinällä Nicolas Poussinin taulun, ja kuinka hän osti samaisen taulun Bukowskin huutokaupasta vuonna 1982.
- Keräämisen aloittaminen liittyy vahvasti ammatinvalintaan. Aloitin opiskelun Turun piirustuskoulussa vuonna 1947, kun oppikoulu meni vähän pieleen ja piti jotakin keksiä. Silloin minulla oli vielä vahva suunnitelma lähteä sisustusalalle.
Kivijärvi teki ensimmäisen taidehankintansa jo 20-vuotiaana, nyt kokoelmassa on yli 200 teosta, muun muassa Rembrandt van Rijniä , Pablo Picassoa ja Ilja Repiniä. Kivijärven mukaan taiteen kerääminen on taiteilijalle hyvin luontevaa, tekijän on tärkeä tuntea taidehistoriaa sekä osata taiteen traditio.
- Varmasti lääkäritkin haluavat tietää, miten heidän ammattiaan on aikoinaan harjoitettu. Usein pohditaan, mistä mikäkin suuntaus on syntynyt. Esimerkiksi impressionismi on saanut alkunsa siitä, että tuubivärit yleistyivät ja taiteilijat pääsivät luontoon maalaamaan. Kubismi puolestaan, kun Afrikan taidetta oli näytillä Pariisissa, ja intellektuellit kävivät siihen käsiksi. Eivät ne ole lopulta sen kummallisempia asioita.
Elämä heijastuu taidekokoelmasta
Taiteilijan puoliso Liisa Kivijärvi on kirjoittanut teokseen artikkelin, joka käsittelee parin keräämää Suomen laajinta Länsi-Afrikan taiteen kokoelmaa. Muutama vuosi sitten Kivijärvet kuulivat, että kamerunilaisen sulttaanin poika oli myymässä isänsä esineitä, joista saaduilla tuloilla oli tarkoitus perustaa kouluja ja sairaaloita.
- Harry sanoi, että meidän täytyy tehdä jotakin, kokoelma hajoaa maailmalle ja vähän ajan päästä ei kukaan enää tiedä, mistä se on peräisin. Otimme ison lainan, sillä tämän parempaa syytä ei taiteen hankkimiselle löydy, Liisa Kivijärvi sanoo.
Harry Kivijärvi toteaa, että keräämisen piti loppua jo ajat sitten, mutta loppua ei kuitenkaan näy.
- Kerääminen ei ole älyllistä, ei ole mitään tiettyä päämäärää. Pitää antaa elämän ohjata, Liisa Kivijärvi sanoo.
Kivijärvien mukaan oma elämä heijastuu vahvasti taidekokoelman keräämisessä. Kivijärven taidekokoelmaa voikin sanoa persoonalliseksi, kerääjänsä näköiseksi läpileikkaukseksi taiteen historiasta.
- Todellinen kerääjähän kerää vain tiettyä kohdetta tai suuntausta. Itse en kerää taidetta myydäkseni, vaan taiteen itsensä vuoksi. Joistakin olen joutunutkin luopumaan hankkiakseni uutta taidetta, mutta sellaisesta pitääkin luopua, mikä ei täydennä kokoelmaa, Harry Kivijärvi sanoo.
