Neljä Vikaista koolla Lukutuvassa

TS/Heikki Sankkila<br />Juhani Vikainen toi Lukutuvan kesänäyttelyyn muun muassa etualalla olevan Jussi Vikaisen omakuvan vuodelta 1933, joka on näyttelyn vanhin työ.
TS/Heikki Sankkila
Juhani Vikainen toi Lukutuvan kesänäyttelyyn muun muassa etualalla olevan Jussi Vikaisen omakuvan vuodelta 1933, joka on näyttelyn vanhin työ.

HEIKKI SANKKILA

Kustaa Hiekan Lukutuvan ensimmäinen kesänäyttely Neljä Vikaista tuo nähtäville 44 vehmaalaislähtöisten Jussi , Voitto , Olavi ja JuhaniVikaisen teosta. - Olemme ylpeitä, kun olemme saaneet Vikaiset uudistuneen Lukutuvan ensimmäiseksi kesänäyttelyksi, sanoo Laitilan kaupungin kulttuurisihteeri Jukka Vehmas .

Näyttely täyttää talon alakerran huoneet ja niiden välisen käytävän. Näyttelyn on Vikaisen suvun kokoelmista koonnut taidegraafikko Juhani Vikainen, joka arvioi Lukutuvan hyväksi näyttelypaikaksi. Näyttelyssä on 11 Jussi Vikaisen pronssiveistosta, vanhin on Omakuva vuodelta 1933.

Sarjakuvataitelijana ja pilapiirtäjänä parhaiten tunnetulta Olavilta on esillä 12 öljyvärimaalausta, Voitto Vikaiselta 14 puupiirrosta ja Juhanilta 7 puupiirrosta.

- Tämä on kolmas Vikaisten yhteisnäyttely, ensimmäinen oli Naantalissa Karvetin taidekeskuksessa 1987, toinen Vehmaalla Rautilakeskuksessa 2005. Kolmas on sitten tämä nyt Kustaa Hiekan lukutupaan ripustettu, Juhani Vikainen sanoo.

Kuvanveistäjä, professori Jussi Vikainen (1907-1992) tunnetaan muun muassa kahdestakymmenestä sankaripatsaastaan, tätä näyttelyä lähin on Lukututuvan vieressä Laitilan sankarihaudalla. Taidegraafikko Voitto Vikainen (1912-1985) on puupiirroksissaan ollut kiinnostunut Suomen historiasta, Italian rakennustaiteesta ja ihmisen kohtalosta.

Piirtäjä Olavi Vikaisen (1915-2005) parhaan luomiskauden sanotaan alkaneen 1960-luvun alussa. Taidegraafikko Juhani Vikaisen kookkaissa töissä liikutaan niin maalla kuin merelläkin.

Kaikkien neljän töille on ominaista luonnollisuus, rakkaus työhön ja tunnelman tavoittamisen tärkeys.

Tiu tekijöitä Untamalassa

Kulttuurikeskus Untamalan neljässä eri rakennuksessa olevissa näyttelytiloissa on kesän ajan esillä 20 taiteilijan tuotantoa.

- Joukossa on sekä ensimmäistä kertaa näyttelyyn osallistuvia että jo pitkään mukana olleita, sanoo järjestävän Kalevanpojan kulttuuriseura Untamalan puheenjohtaja Sakari Muuvila .

Ensimmäistä kertaa lyijykynäpiirroksiaan näyttelyyn tuo Turo Matikka .

Tiu taiteilijoita -näyttely on sijoitettu kolmeen kaksikerroksiseen, aikaisemmin maatilan käytössä olleeseen rakennukseen ja lasiseen taidekappeliin.

Tilaa on kaikkiaan 450 neliömetriä.

Esillä on eri tekniikoilla tehtyjä kuvia ja veistoksia.

Neljä Vikaista Kustaa Hiekan Lukutuvassa 3.8. asti. Tiu taiteilijoita -näyttely Untamalassa 17.8. asti.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.