Jukka-Pekka Puron kolumni: Intellektuelleja,
Paavo Lipponen?
Kaikella kunnioituksella, mutta Paavo LipposenJärki voittaa ei kyllä ole mikään mullistava järjen riemuvoitto. Voiko ihmisen intellektuaalisuutta tosiaan arvioida hänen mediastatuksen perusteella? Jos ei, miksei teoksessa ole yhtään aiemmin tuntematonta intellektuellia?
Niin perin juurin mediakriittinen Lipponen lankeaa hupaisaan ansaan: jos hän kerran syyttää mediaa epä-älyllisyydestä, luulisi hänen pyrkivän erityiseen älyllisyyteen. Lipponen tekee kuitenkin ihmisistä intellektuelleja ihan yhtä mustavalkoisesti kuin hänen vihaamansa mediakin.
l
Lipponen tuntuu unohtavan, ettei media ole mikään todellisuuden peili. Mediassa on erilaisia näyttämöitä, joilla toimivilla ihmisillä on erilaisia rooleja, eikä rooleilla ole mitään tekemistä todellisen älyllisyyden kanssa.
Mistä me tiedämme, mitä yritysjohtajat, jotka kertovat yritystensä YT-neuvotteluista, todellisuudessa ajattelevat? Heille on varattu rooli, joka heidän on toteutettava. Media asettaa heidät näyttämölle, jolla on toimittava sen pelisäännöstön mukaan, joka yrityksen toimivalle johdolle itsestään selvästi kuuluu.
Jos Kalle Isokallio ei olisi kirjailija vaan edelleen Nokian johtaja, hän ei ilmeisesti voisi olla älykkö, koska häntä ei asemoitaisi julkisuudessa älyköksi vaan yritysjohtajaksi.
Näyttämölle asettamisen lisäksi media tarvitsee tarinoita. Kun joku asetetaan näyttämölle, hänen on toteutettava jonkinlaista tarinaa. Kun Ilkka Kantola oli vielä Turun piispa, hänen katsottiin itsestään selvästi peilaavan suomalaisen moraalin tilaa ja olevan etiikan soihdunkantaja. Hän oli yhteiskunnallinen keskustelija, jolle lankesi mediassa epävarmuudessa elävän ihmisen ymmärtäjän viitta.
Kun piispasta tulikin "pettäjäpiispa", tuo status pyyhkiytyi kerralla pois. Piispasta tuli arvojensa luopio ja syyllinen sellaisen tarinan rikkomiseen, johon hänellä ei henkilönä ollut osaa eikä arpaa. Tarina muistutti julkisuudessa film noir -elokuvaa: hyveellinen paljastuikin paheelliseksi, synnit vain odottivat paljastumistaan.
l
Lipposen intellektuellit ovat samalla kestämättömällä tavalla intellektuelleja kuin Kantola oli tarinansa konna tai yritysjohtajat tunteettomia tehtaiden lakkauttajia. Jos joku median näyttämöllä asemoidaan intellektuelliksi, se on osoitus siitä, että medialla on tarve löytää tuolle näyttämölle sopivia toimijoita.
Jos älyköllä on risuparta, villapaita, piippu ja hän viihtyy kulttuurikapakoissa, oikea rooli löytyy luontevasti. Jääkiekkoilija ei voi olla intellektuelli, koska kaukalo on väärä näyttämö. Kyse on puhtaasti median omasta logiikasta. Media asemoi ihmiset rooleihinsa, eikä ihmisen omalla "minällä" ole roolien rakentumisessa merkitystä.
Näinhän on käynyt Lipposen itsensäkin tapauksessa. Lipponen tuskin pääsee koskaan eroon siitä stigmasta, jonka media on häneen lyönyt. Ehkä Paavo "nahkurin orsilla tavataan" Lipponen tekeekin siis teoksessaan tietoisesti sitä, mitä hän mediassa vihaa: asettaa ihmisiä mustavalkoisesti älyllisyyden airueiksi osoittaakseen, kuinka mustavalkoista mediatodellisuus on.
Jukka-Pekka Puro
• Kirjoittaja on filosofian tohtori, tietokirjailija ja puheviestinnän lehtori.
