Kulttuuri

Nostalgiakone
- yhteisiä muistoja 1950-luvulta alkaen

TS/Jane Iltanen<br />Jarkko Heino katseli 1950- luvulla televisiota tuttujen kyläläisten tuvassa Mynämäellä sekä Turussa liikkeiden näyteikkunoista ja kauppakorkean lahjoitustelevisiosta. 2000-luvulla omassa kodissa Raisiossa on televisio, digisovitin ja kaukosäätimet.
TS/Jane Iltanen
Jarkko Heino katseli 1950- luvulla televisiota tuttujen kyläläisten tuvassa Mynämäellä sekä Turussa liikkeiden näyteikkunoista ja kauppakorkean lahjoitustelevisiosta. 2000-luvulla omassa kodissa Raisiossa on televisio, digisovitin ja kaukosäätimet.

KAISA KUJANPÄÄ

Televisio on muokannut suomalaisten yhteistä muistia jo puoli vuosisataa. Virallisesti suomalainen televisio täytti 50 vuoden 2005 toukokuussa, mutta juhlapäiviä riittää.

Uudenvuodenpäivänä vietettiin Yleisradion säännöllisen televisiotoiminnan 50-vuotisjuhlaa, sillä se alkoi 1.1.1958 Teija Sopasen kuulutuksella ja presidentti Urho Kekkosen puheella. Silloin myös katselulupa tuli pakolliseksi ja sen lunasti 7 757 katsojaa. Tänä vuonna siis juhlii myös suomalainen televisioluvan maksaja.

Nostalginen muistelu on aina kuulunut televisioon, oli se sitten haikailua suosikkisarjojen perään tai keskustelua television välittämistä maailmantapahtumista. Muistella voi myös sitä, miten televisio tuli Suomeen ja omaan arkeen.

Iltakävelyä televisiolta toiselle

Televisio ujuttautui monen suomalaisen elämään ensin Aku Ankan tai amerikkalaisten elokuvien kautta. Osa pääsi jo 1930- ja 1940-luvuilla kokemaan television ihmeitä ulkomailla, esimerkiksi Lontoossa Harrods-tavaratalon esittelyissä tai Saksassa, jossa säännölliset televisiolähetykset aloitettiin jo vuonna 1935.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lähikontakti televisioon saatiin kuitenkin 1950-luvun lopulla radioliikkeissä sekä ystävien ja naapurien luona.

Mynämäeltä kotoisin oleva Jarkko Heino kävi television Suomeen rantautumisen aikaan oppikoulua Turussa.

- Kävimme iltakävelyllä katsomassa ohjelmia radio- ja televisioliikkeiden näyteikkunoiden takaa. Niissä oli kovaääniset, joista ääni kuului kadullekin, Heino muistelee vuotta 1957.

- Mynämäellä lomaillessa kävimme kylässä talossa, jonne kaikki kokoontuivat katsomaan televisiota. He pitivät luonnollisena, että kaikki kävivät heillä katsomassa televisiota. Sanottiin vain ehtoota ja mentiin sisään istumaan. Tuvassa saattoi istua lähemmäs parikymmentä ihmistä. Isäntä istui kunniapaikalla ja esitti kommentteja ohjelmista.

Heinon lapsuudenkotiin televisio hankittiin 1960-luvun alkupuolella, samoihin aikoihin kuin lukuisiin muihinkin suomalaiskoteihin. Televisio maksoi työmiehelle muutaman kuukauden palkan verran. Siksi talojen katoille ilmestyneet härvelit saivatkin kansan suussa nimityksiä konkurssiharava tai -viiri, miljoonaharava ja lapamatoantenni.

Sopivan kallis lahja

Alkuvuosina myös televisioiden lahjoittaminen oli muotia. Turun kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta sai lahjatelevision ensimmäisten joukossa jo vuonna 1958, jolloin Jarkko Heinokin aloitti opiskelunsa.

- Ylioppilaskunta esitti pyynnön AGA AB:lle, joka kaksi viikkoa mietittyään kertoi lahjoittavansa mallikappaleena maahan tuodun kaapin, joka oli niin kallis, ettei sitä kuitenkaan kukaan ostaisi. Sen hinta oli silloin 170 000 markkaa, mikä olisi nykyrahassa yli 3 500 euroa. Kallis televisio, Heino laskeskelee.

Kauppakorkeakoulun Monttuun sijoitettuun aarteeseen saivat koskea vain harvat ja valitut. Sen ympärille kokoontui iltaisin toistakymmentä katsojaa.

Alkuvaiheessa televisiosta katsottiin vaikka virityskuvaa, mutta vuosien varrella ohjelmat kuten Me Tammelat , Heikki ja Kaija , Rintamäkeläiset , Tänään kotona , Tupla tai kuitti , Ilkamat ja Jatkoaika tulivat suosituiksi. Katsojia houkuttelivat myös urheilukisat, kieliohjelmat Hello Hello ja Dobryj Vetsher ja ulkomaiset sarjat, joista etenkin saippuasarja Peyton Place nousi 1960-70-lukujen taitteessa suosikiksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mustavalkoisesta väreihin

Kun Jarkko Heino perusti oman kodin, sinne hankittiin myös televisio. Mustavalkoinen Luxor maksoi 695 markkaa vuonna 1969. Kuitti on vielä tallessa ja ekonomi kääntää nykyhinnaksi noin 873 euroa.

- Televisio oli puunvärinen, joten se ei sopinut kalustukseen. Maalasin sen oranssiksi ja kaikki ihmettelivät, miten uskalsin tehdä sen. Mutta sain sitten kaikille sanoa, että meillä on väritelevisio, raisiolainen Heino kertoo.

Vaikka presidentti Kekkosen uudenvuodenpuhe lähetettiinkin ensimmäisenä värillisenä lähetyksenä vuonna 1969, yleistyivät väritelevisiot Suomessa vasta 1970-luvulla.

1960-luvun lopulla televisio oli jo tullut niin tutuksi, ettei sieltä tarvinnut katsoa kaikkea ohjelmaa.

- Siihen aikaan vielä joissakin paikoissa laitettiin televisio auki, kun sinne meni kylään, mutta minua ja vaimoani se aina harmitti.

Niukkuudesta runsauteen

Television suuri muutos koettiin 1980-luvulla, kun sääntelyä purettiin, ohjelmat viihteellistyivät ja videot, kaukosäätimet, teksti-tv sekä satelliitti- ja kaapeli-tv lisäsivät katsojien valinnanmahdollisuuksia. Suomeen kehittyi riippumaton televisiotuotanto ja muun muassa musiikkivideot nopeuttivat ja tiivistivät televisiokerrontaa.

2000-luvulla digitelevisio lisäsi tarjontaa entisestään. Jarkko Heino hankki digisovittimen keväällä 2007, hyvissä ajoin ennen analogisten lähetysten loppumista. Television lonkerot valtasivat lisää tilaa olohuoneesta - digiboksin lisäksi katseluun tarvitaan pari kaukosäädintä.

- Meillä on digiboksi, jolla voi tallentaa monen kanavan ohjelmaa. Huono puoli on se, että vaikka tässä ollaankin eläkkeellä, niin koska niitä ohjelmia ehtii katselemaan.

Vuonna 2006 Suomen kymmenen tv-kanavaa lähetti 136 tuntia ohjelmaa vuorokaudessa - siitä noin 80 prosenttia oli sarjoja, viidesosa urheilua ja kymmenys ajankohtais- ja asiaohjelmia.

Televisiokyläilyn paluu

Suomalaiset ovat viime vuosina katsoneet televisiota noin 169 minuuttia vuorokaudessa. Jo alusta alkaen töllön on pelätty vievän aikaa kirjoilta, elokuvilta ja ennen kaikkea sosiaaliselta kanssakäymiseltä. Maaseudulla kyläilyperinnettä heikensi kuitenkin aikoinaan myös muuttoliike ja television ensimmäisinä vuosina kyläilyperinne koki jopa nousukauden.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikka televisio ei synnytäkään enää koko kansan yhteisiä katselukokemuksia niin kuin ensimmäisinä vuosikymmeninään, isot kansalliset tapahtumat kuten Eurovision laulukilpailut sekä itsenäisyyspäivän vastaanotto vetävät yhä paljon katsojia ja varsinkin tosi-televisio on synnyttänyt yhteisiä keskustelunaiheita.

Televisiokyläilykin elää uutta tulemistaan, kun maksullisen urheilukanavan hankkineiden luo saapuu vieraita ottelupäivinä.

Lähde: Jukka Kortti Näköradiosta digiboksiin Suomalaisen television sosiokulttuurinen historia. Gaudeamus 2007.

TS/Jarkko Heino<br />Jarkko Heinon ensimmäinen televisio oli mustavalkoinen, mutta oranssiksi maalattu.
TS/Jarkko Heino
Jarkko Heinon ensimmäinen televisio oli mustavalkoinen, mutta oranssiksi maalattu.