Näyttämötaide

Matka ajassa ja tilassa

TS/Jari Laurikko<br />Helena Romppanen tanssii mediaperformanssissa Ikiwanha.
TS/Jari Laurikko
Helena Romppanen tanssii mediaperformanssissa Ikiwanha.

• Stunt. V näytös - Ikiwanha. Konsepti ja ohjaus Hannele Romppanen, tanssi Helena Romppanen, äänisuunnittelu Heikki Tikka, puvustus Marjo Haapasalo. Ensi-ilta Barker-teatterissa 12.12.

Helena Romppasen tanssiman ja Hannele Romppasen suunnitteleman Stunt. V näytös - Ikiwanha -mediaperformanssin rakenne perustuu perinteiseen tanssin ja projisoidun kuvan suhteeseen. Tanssijan ruumiin päälle ja tilaan heijastetaan liikkuvaa kuvaa, jolloin keho värittyy ja koristuu erilaisista kuvioista sekä valon ja varjon vaihteluista.

Tietokoneohjelman kautta kuva reagoi tanssijan liikkeisiin. Kuvallisesti tämä ei Romppasten esityksessä näytä kovinkaan toisenlaiselta kuin valmiiksi ajoitettu video. Siksi on tärkeää, että katsojalle kerrotaan käsiohjelmassa muutama sana kuvan syntymisen periaatteesta. Näin kuvaa osaa katsella toiselta kannalta.

Esityksen merkitykset on jätetty jokseenkin avoimiksi. Hannele Romppasen toteuttama kuva koostuu lähinnä abstrakteista ja orgaanisiin rakenteisiin viittaavista kuvioista. Toisinaan kuviot muistuttavat varhaisen videotaiteen ornamentaalisuudesta. Joissakin kohdissa heijastettua kuvaa käytetään kiinnostavasti valosuunnittelun tapaan. Katsojan omat mielleyhtymät luovat esityksen merkityksiä, matkan ajassa ja tilassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Siinä missä video toimii Romppasten esityksessä kuvittajana, Heikki Tikan äänimaailma luo siinä vaihtelua ja jatkuvaa tunnelmaa.

Hallittu keho katoaa kuvaan

Media-sana voi taiteen yhteydessä nykypäivänä tarkoittaa monta asiaa videokuvasta tai web-taiteesta media-aktivistisiin tempauksiin. Romppasten esityksessä, jonka taiteilijat itse määrittelevät mediaperformanssiksi, keho ja kuva luovat illuusiota tyylilajissaan toimivasti.

Tanssijan hengityksen tai liikkeen ääniä ei kuulla välttämättömiä pieniä hengähdyksiä lukuun ottamatta. Tämä on tanssissa tuttu keino korostaa teoksen erillisyyttä katsojasta tai sen omaa maailmaa. Katsojan näkökulmasta Ikiwanha- esitystä voi hyvin luonnehtia myös tanssiesitykseksi.

Tanssija tekee siirtymän tilassa edeten lähemmäksi katsojaa. Tässä matkassa tapahtuu visuaalinen ja kehollinen muutos: teos ja tanssija siirtyvät kaukaa lähelle, vanhasta nuoreksi ja kylmästä värisävystä lämpimään. Esityksen kuluessa tanssija ilmestyy, katoaa projisoidun kuvan laskoksiin ja ilmestyy sitten lihallisemman oloisena uudelleen. Romppasen hallittu keho on ikään kuin läsnä ja poissa samanaikaisesti.

Pomppu illuusioon on katsojasta kiinni

Esityksen elementtejä yhdistää kerroksellisuus, joka on sinänsä yksi tapa jäsentää maailmaa. Ääni kerrostuu kerroksellisen kuvan ja liikkeen kanssa. Marjo Haapasalon suunnittelemassa tyylikkäässä puvussa on repaleita ja kerroksia. Romppasten esityksen eri elementit luovat kokonaisuuden tasaveroisesti yhdessä, kokonaistaideteoksen idean hengessä.

Helena Romppasen kokovalkoinen olemus, hiuksineen ja asuineen, yhdistyy esityksen Ikiwanha -otsikkoon, sillä se etäännyttää tanssijan valkoiseksi hahmoksi, ajattomaksi, - jos katsoja pomppaa illuusioon mukaan. Ilman sitä käy, niin kuin illuusion rakentamiseen perustuvissa esityksissä voi myös käydä: esityksen rakennettu maailma näyttää teatterileikiltä, jos siihen ei tempaudu. Stunt on tarkasti rakennettu, joten tempautuminen on mahdollista. Huolimatta 25 minuutin kestostaan esityksessä ei ole kiireen tuntua.

Stuntit ovat sarja, jossa Ikiwanha on viides osa. Barker-teatteri tilana sopii tähän osaan hyvin.

Maija Hirvanen