Kulttuuri

Työ vapauttaa - vai vapauttaako?

TS/Petri Kovalainen<br />Konsultti Erkki Ranto (Aimo Räsänen) iskee fläppitauluun markkinatalouden pyhät kolminaisuudet muutos, luovuus ja oppiminen sekä työ, totuus ja elämä.
TS/Petri Kovalainen
Konsultti Erkki Ranto (Aimo Räsänen) iskee fläppitauluun markkinatalouden pyhät kolminaisuudet muutos, luovuus ja oppiminen sekä työ, totuus ja elämä.

Sirkku Peltola: Patukkaooppera. Tampereen työväen teatteri, ohjaus Peltola, musiikki Iiro Rantala, laulujen sanat Heikki Salo, lavastus Hannu Lindholm, koreografia Virve Varjos, puvut Marjaana Mutanen, valot Timo Alhanen, äänet Jarkko Tuohimaa. Kantaesitys 13.9. suurella näyttämöllä.

Ei voi kuin onnitella tamperelaisia. Työväen teatterin (TTT) Patukkaooppera tarjoaa nimittäin kombinaation, joka kuulostaa tänä päivänä lähes mahdottomalta paradoksilta: yhteiskunnallisen musikaalin. Patukkaooppera jatkaa siis samalla linjalla kuin Minna Canthin Työmiehen vaimoon perustunut musikaali Suruttomat kolme vuotta sitten.

Käsikirjoittajakin on sama, TTT:n ohjaaja ja näytelmäkirjailija Sirkku Peltola. Nyt eletään kuitenkin tätä päivää. Suomalaista elintarviketeollisuutta ajetaan alas globalisaation nimissä, vaikka todellinen syy on ahneus. Päähenkilönä on myslivälipalapatukkalinjan työntekijä, Ansa Vallittu, yksinäinen ja hyvä ihminen, jonka lipeväkielinen konsultti saa pois raiteiltaan.

Oivaltavasti Peltola näyttää yksilön kautta, että nykyinen kova markkinatalous on itse asiassa yhteiskunnallinen sairaus, joka unohtaa - ja jopa tuhoaa - ihmisen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Asetelma on tarkoituksellisen mustavalkoinen ja sellaisena tähän maailman aikaan rohkea. Vanha Brechtin ukko vaikuttaa voimakkaasti teoksessa, mieleen nousee ennen muuta Sezuanin hyvä ihminen.

Kuvio ei ole identtinen, mutta Ansastakin tulee kuin toinen ihminen omaksuttuaan konsultin tehokkuusmanipuloinnin. Hyvä sairastuu ja muuttuu pahaksi pyrkiessään markkinatalouden mallioppilaaksi.

Minä Oy ja Kiina-ilmiö

Patukkaooppera on niin tätä päivää kuin olla voi. Duunari laitattaa tukkansa Tallinnassa, kuntoa kohotetaan sauvakävelyllä ja konsultti sparraa liukuhihnalla työskenteleviä naisia ja turkkilaista tohtorismiestä (!) löytämään oman sisäisen sankarinsa. Jokainen työntekijä on oma Minä Oy:nsä, sen toimitusjohtaja ja duunari.

Sutki savolaiskonsultti vakuuttaa, että kaikki tähtää työntekijöiden omaan hyvinvointiin, vaikka tarkoituksena on sitouttaa (lue: vangita) työntekijät työhönsä. Ei enää eroa työ- ja vapaa-ajalla, konsultti hehkuttaa.

Lupsakka mies saa duunarit innostumaan hankkeesta, kaikki muuttuvat energisemmiksi ja tehtaan tuottavuus nousee. Mutta miten käy? Työntekijät palkitaan yt-neuvotteluilla, joiden tarkoituksena on siirtää tuotanto Kiinaan. Sitä ei työlleen täydellisesti omistautunut Ansa kestä, ja seurauksena on verityö.

Hyvää viihdettä

Patukkaoopperalla TTT osoittaa olevansa taas työväen teatteri. Puhutellakseen suurta yleisöä sanottava kiedotaan tänä päivänä kuitenkin viihteen formaattiin. Patukkaooppera onnistuu tässäkin hyvin.

Lavastus on komea. TTT:n todella suuri näyttämö muokkautuu mahtavasti niin tehdassaliksi, pukuhuoneeksi, metsäksi, kerrostaloksi kuin ravintolaksikin. Suuri osa visuaalisesta ilmeestä toteutetaan valoilla, jotka luovat hienoja kontrasteja muun muassa yksin elävän Ansan ja joukkojen välillä.

Iiro Rantala on säveltänyt mainiota musikaalimusiikkia, haasteellista mutta ei vaikeasti lähestyttävää. Sävelet lentelevät moneen suuntaan, jazzista valssiin ja tangoon, iskelmästä oopperaan, jonka lauluosuuksista vastaa Virtuoso-yhtyeestä tuttu tenori Juhana Suninen. Laulujen sanat ovat muusikko Heikki Salon käsialaa, ja riimitykset ovat sen mukaisesti herkullista kuultavaa.

Perustarinaa Peltola on hänelle ominaiseen tapaan ryydittänyt korneilla tanssi- ja laulunumeroilla sauvahiihdon alkuperästä tehtaan johdon Kiina-tanssiin. Mutta ei teoksesta koskettavuuttakaan puutu, siitä vastaavat ennen muuta vanhainkodin asukit (Juhani Niemelä, Antti Seppä, Pablo Seppä, Harri Rantanen, Matti Pussinen) ja alkoholisti-Ellu, jossa roolissa Tuire Salenius tekee hienon pienen roolityön.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näyttelijäsuorituksista Aimo Räsäsen konsultti Erkki Ranto on omaa luokkaansa, hillittömän hauska olematta karikatyyri. Tiina Weckström, joka vuorottelee Ansan roolissa Ritva Jalosen kanssa, takelteli ensi-illassa jonkin verran, mutta sisäinen tulkinta oli kohdallaan. Muu joukko tekee tasaisen varmaa työtä. Mika Honkasen tilalle turkkilaiseksi Rashidiksi olisin kaivannut alkuperäistä maahanmuuttajaa - heitä luulisi jo löytyvän.

IRMELI HAAPANEN