Tavallisessa keskustelussa vaihdetaan ajatuksia, tieteellisessä keskustelussa se ei ole tarpeen, sillä kaikki ovat jo valmiiksi tyytyväisiä omiinsa.
Tiistain Ilta-Sanomissa tiedetoimittaja Hannu T. Tanskanen moitti vihreiden kansanedustajaa asiantuntemuksen puutteesta. Oras Tynkkysen mukaan ilmastonmuutoksen kiistäjät ovat harvalukuisia, Tanskasen mukaan lukuisia, vaikka "heitä ei olekaan päästetty kuuluviin".
Todisteeksi hän mainitsee YK:n ilmastopaneelin IPCC:n edellisen raportin pääkirjoittajan, meteorologi Chris Landsean , joka äskettäin erosi paneelista "vastalauseena homman politisoitumiselle".
Politisoitunut tiede on vaarallista, Tanskanen täsmentää, ja vertaa "median luomaa ilmastohypea" eugeniikkaan, jonka poliittinen tuki "johti osaltaan Hitlerin kuolemanleireihin".
Eduskuntavaalien jälkeen demarinaiset vertasivat Sauli Niinistöä Hitleriin, koska molemmat olivat suosittuja, joten ei ole suurikaan yllätys, jos tiedetoimittaja vertaa ilmastotieteen tuloksia natsien rodunjalostusohjelmaan, koska molemmat ovat olleet tutkijoiden enemmistön hyväksymiä.
Valitettavasti mielikuva tiedeyhteisöstä, joka sortuu virheelliseen tai vahingolliseen tietoon vain poliittisen painostuksen seurauksena, on pelkkää harhaa.
Tanskasen amerikkalaisen kollegan mukaan eugeniikan historia kertookin juuri siitä, miten uutta ja hitaasti karttuvaa tietoa on torjuttu tiedeyhteisön sisällä.
Monelle tutkijalle omista ennakkoluuloista luopuminen oli niin vaikeaa, Kurt Jakobsen päättelee Logos -lehden tuoreimmassa numerossa (Spring 2007), että pitävien näyttöjen sijaan omaa kantaa pönkitettiin vetoamalla poliittiseen vaikutusvaltaan. Tässä mielessä Tanskasen tiedot tieteenhistoriasta vaikuttavat huonoilta, nykypäivästä vielä huonommilta.
Itse asiassa Tanskasen mainitsema meteorologi Landsea ei suinkaan tarkoittanut "politikoinnilla" poliitikkoja, jotka puuttuvat tieteeseen, vaan oman IPCC-työryhmänsä johtavaa tutkijaa, joka lehdistötilaisuudessa sivuutti yhdessä sovitun tekstin ja puhui lähinnä omia näkemyksiään.
Landsea onkin oikeassa protestoidessaan yleistynyttä käytäntöä, jossa ilmastotieteen ristiriitoihin haetaan hätäistä ratkaisua julkisesta mielipideilmastosta.
Sen sijaan Tanskanen on väärässä luullessaan Landseata kelpo esimerkiksi poliittisen riippumattomuuden säilyttävästä tieteestä. New Republic -lehden jo viime syyskuussa haltuunsa saamien sähköpostien mukaan hän kuuluu päinvastoin siihen poliittisesti tarkoin seulottuun virkamiesjoukkoon, joille Valkoisen talon virallisen ilmastopolitiikan tiedottaminen on rajattu.
Tilanne on ehkä kiusallinen myös Landsealle itselleen, mikäli hän joutuu valikoimaan sanojaan työpaikan menettämisen uhalla. Mutta se voi olla herkullinenkin. Juuri nyt Landsean omien johtopäätösten takana ovat hyvien tieteellisten argumenttien lisäksi myös poliittisen vallan pitävät manipulaatiokeinot.
Sivistyksen pintakiilto karisee suomalaisesta viimeistään silloin, kun taistolaisvuosien pahamaineisin ilmiantaja saa valtionpalkinnon työstään Shakespearen suomentajana.
Viime viikon Helsingin Sanomissa kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) kertoi hallitukselle esittämästään kirjallisesta kysymyksestä, jossa arvosteli Matti Rossin valintaa. Zyskowicz ihmetteli myös, olisiko palkinto jäänyt kulttuuriministeri Stefan Wallinilta kokonaan luovuttamatta, jos tämä olisi tiennyt Rossin vuonna 1975 ilmiantaneen unkarilaisen kirjailija Dénes Kissin kommunistiviranomaisille?
Kiss itse on kertonut joutuneensa asian takia todelliseen vaaraan, vaikka toisinajattelija selvisikin tällä kertaa muistutuksella ja julkaisukiellolla.
Tämä tuntuu olevan pettymys Rossille, joka viimeksi pari vuotta sitten paheksui Kissin vanhaa letkausta "itäisestä fasismista".
Helsingin Sanomien verkkoliitteessä käyty kansalaiskeskustelu onkin pitkälti samalla linjalla Rossin kanssa. Monen mielestä väärä poliittinen vakaumus on riittävä este taiteilijan elinkeinon harjoittamiselle. Erimielisyyttä on lähinnä siitä, pitäisikö tätä periaatetta soveltaa Kissiin kommunistisessa diktatuurissa vai Rossiin länsimaisessa demokratiassa.
Maltillisiakin ääniä löytyy. Yksi heistä on hieman yllättäen Zyskowicz itse. Hän totesi jo kirjallisessa kysymyksessään, ettei halua kenellekään virkakieltoa, mutta ehkä kuitenkin oman nimensä lehteen.
Yhtään enempää kansanedustaja ei voisikaan hallitukselta vaatia. Laki, asetukset ja virkavelvollisuus nimittäin kieltävät sukupuoleen, etniseen syntyperään tai poliittisiin mielipiteisiin perustuvan syrjinnän myös silloin, kun kyse on taiteilijoiden toimeentuloon liittyvistä palkinnoista ja muista etuuksista. Ainoa hyväksytty kriteeri on työn laatu.
Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei Rossin palkitsemisesta päättänyt valtion kirjallisuustoimikunta voi oikein vastaisuudessakaan valvoa taiteellisesti ansiokkaiden yksityishenkilöiden moraalia, tarkistaa rikosrekisteriä tai asettaa tukensa ehdoksi näytösoikeudenkäyntiä, joka päättyy syyllisen nöyrään anteeksipyyntöön.
Kirjoittaja on valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen.
