Englantilaisilta meni ensin imperiumi
ja sitten popkulttuurin valta-asema

TS/TS/Ari-Matti Ruuska<br />Kari Kallioniemen populaarikulttuuria toisen maailmansodan jälkeen käsittelevä kirja osoittaa, kuinka menneisyys on vahvasti mukana myös nykyisyydessä.
TS/TS/Ari-Matti Ruuska
Kari Kallioniemen populaarikulttuuria toisen maailmansodan jälkeen käsittelevä kirja osoittaa, kuinka menneisyys on vahvasti mukana myös nykyisyydessä.

JARI WELLING

Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa on pidetty angolamerikkalaisen populaarikulttuurin kulta-aikana. Esimerkiksi James Bondin ja The Beatlesin kaltaiset britti-ilmiöt ovat nousseet globaaleiksi ikoneiksi.

Kari KallioniemenBlitzistä blairismiin. Englantilainen populaarikulttuuri ja yhteiskunta toisen maailmansodan jälkeen -teos käsittelee lähinnä englantilaisen elokuvan ja popmusiikin vaiheita viime vuosikymmenien aikana. Kallioniemen kirjalle on tulossa myös jatkoa, jossa englantilaista populaarikulttuuria tutkaillaan mm. urheilun ja huumorin kautta.

Kallioniemen kirja oli jo viime kesänä Turun yliopiston kulttuurihistorian pääsykoekirjana, kuten on myös ensi kesänä.

Poliittisuus vähentynyt

Kallioniemen mukaan englantilainen populaarikulttuuri on nykyisin marginalisoitunut. Esimerkiksi englantilainen popmusiikki ei ole enää niin trendikästä ja yhteiskunnallisesti merkittävää kuin vielä 1980-luvulla.

- Ensin englantilaisilta meni imperiumi ja sitten popkulttuurin valta-asema. Ainoastaan englantilainen jalkapallo on pystynyt pitämään suosiossa asemansa, kärjistää Kallioniemi.

Mannereurooppalainen teknomusiikki, uudet kansalliset musiikkikulttuurit ja Itä-Euroopan markkinat sekä taitavat tavat kopioida ja kierrättää angloamerikkalaisen rytmimusiikin perintöä ja tähtikuvia esimerkiksi Skandinaviassa ovat murentaneet Englannin asemaa popmusiikin edelläkävijämaana.

Britit ovat joutuneet pohtimaan uusiksi perinteistä epäluuloista, ylimielistä ja naljailevaa suhtautumistaan mannereurooppalaiseen populaarikulttuuriin, joka on usein tiivistynyt huvittuneisiin kommentteihin esimerkiksi euroviisujen tarpellisuudesta.

- Ns. blairismi oli vielä yritys herättää henkiin vanhaa svengaavaa Lontoota. Tuo 1960-luvun yhteiskunnallinen murros puolestaan oli kyseenalaistanut silloin vallitsevan viktoriaanisen yhteiskunnan. 1960-luvulla englantilainen työväenluokka pääsi ensimmäisen kerran esiin mediassa ja kulttuurissa.

Margaret Thatcherin aikana englantilainen popmusiikki oli hyvinkin poliittista, vaikka silloin elettiin juppiaikaa. Poptähdet, jotka olivat yhtäältä kulutuskulttuurin mainosmiehiä, olivat toisaalta hyvinkin vasemmistolaisia. Tätä antithatcherismiläistä asennetta ei oikein ymmärretty Englannin ulkopuolella. Elokuva ja popmusiikki valjastettiin kuitenkin hyvin vahvasti Thatcheriä vastaan.

The Smiths vastusti kulutuskulttuuria

1980-luvun tärkein englantilaisyhtye oli manchesteriläinen The Smiths, jossa kiteytyi Lontoon ja Pohjois-Englannin välinen vastakkainasettelu.

- The Smiths oli ennen kaikkea amerikkalaistyyppisen kulutuskulttuurin vastustamista tyypillisimmillään. Yhtyeen johtohahmo Morrissey oli myös irlantilaistaustansa takia tietyllä tavalla hyvin englantilaisvastainen, kuten Oscar Wilde aikoinaan.

Kun NME -musiikkilehti järjesti 50-vuotisjuhlanumerossaan 2002 äänestyksen kaikkien aikojen merkittävimmästä brittiyhtyeestä, äänestystä ei suinkaan voittanut The Beatles, vaan The Smiths.

The Smiths oli antiteesi sille, mitä Etelä-Englannin loisto ja thatcherismin amerikkalaisperäinen yksityisyritteliäisyys edustivat. The Smithsin melodinen ja melankolinen kitarapop pyrki sekä rekonstruoimaan Ison-Britannian 1960-luvun kultakauden musiikillisen menneisyyden että erottumaan 1980-luvun thatcherismiä heijastelevasta kulutustodellisuudesta.

Juuri NME -lehti oli aikoinaan tärkeässä osassa The Smithsin nostamisessa. Kallioniemen mukaan englantilaisen musiikkilehdistön suunnannäyttäjäasema on kuitenkin sittemmin kadonnut.

- Perinteinen musiikkilehtien lukija on yksinkertaisesti kadonnut pois markkinoilta, näkee Kallioniemi.

Aikoinaan hyvinkin vaikutusvaltainen Melody Maker -poplehti esimerkiksi lopetettiin vuonna 2000.

Oasis vs. The Blur viimeinen nosto

Viimeinen englantilaisen musiikkilehdistön onnistunut nosto oli 1990-luvulla Oasiksen ja The Blurin vastakkainasettelun korostaminen. Aihe nousi jopa valtakunnallisten tv-uutisten pääaiheeksi. Siinä näkyi vanha etelä-pohjoinen -vastakkainasettelu, jossa pohjoisen on nähty usein edustavan jotain uutta, vaikka esimerkiksi Oasis onkin selvää retroilua.

Oasiksen Noel Gallagher on ollut yksi blairismin vankkumattomista kannattajista, joka ei ole hylännyt työväenluokkaisia juuriaan. Pääministeri Tony Blair on myös taitavasti yrittänyt hyödyntää Gallgherin ja muiden muusikoiden tukea itselleen. Vuoden 1996-97 vaalikamppailussa viihdeihmiset olivatkin kuin sulaa vahaa Blairin ja New Labourin edessä. Toisaalta politiikka muuttui samalla välillisesti pelkäksi viihteeksi.

Tämän hetken suosituin englantilaispoppari Robbie Williams on puolestaan Kallioniemen mukaan kuin entisajan varietee-esiiintyjä.

- Robbie Williams on nykyajan Tommy Steele , joka uppoaa aikaan, vaikka häneltä puuttuukin varsinainen karisma, painottaa Kallioniemi.

Bond-elokuvat suosittuja poikkeuksia

1960-lukua lukuun ottamatta englantilaiselokuva on joutunut taistelemaan olemassaolostaan. James Bond -filmit ovat olleet tietenkin tästä poikkeus. Bondien kohdalla tavallaan huvittavaa on, että Bondia on usein näytellyt ei-englantilainen. Sean Connery on skotti, Pierce Brosnan irlantilainen, Timothy Dalton walesilainen jne.

Kallioniemen mukaan ei-englantilaiset Bond-näyttelijät ovat pystyneet shakespearelaisesti karrikoimaan englantilaisuutta paremmin kuin syntyperäiset englantilaiset olisivat pystyneet.

Joka tapauksessa Bond on Kallioniemen mukaan yhtä aikaa radikaali ja konservatiivi, hänellä on toinen jalka menneen ja toinen modernin ovenpielessä.

Englannista nousseet tuoreemmat hittielokuvat, kuten Housut pois tai Neljät häät ja yhdet hautajaiset on tehty ennen kaikkea kotimarkkinoille, ja niiden kansainvälinen menestys on ollut osaltaan sattumaa.

- Jotkut Harry Potter -kirjat ja

-elokuvat ovat puolestaan retrotuotteita, jossa kaikki englantilaisten seikkailukirjojen jutut on pakattu uuteen pakettiin, miettii Kallioniemi.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.