Meluisa sointikarnevaali

Turun filharmoninen orkesteri konserttitalossa 29.3., joht. Petri Sakari, sol. Barry Douglas, piano. Skrjabin, Tshaikovski, Prokofjev.

Kun konserttiohjelma rakennetaan venäläisestä musiikista, rungoksi sopii vallan erinomaisesti yhdistelmä Skrjabin - Tshaikovski - Prokofjev. Se tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin ja antaa monipuolisen kuvan maan musiikillisesta historiasta.

Skrjabinin Rêverie on mitä viehättävin pikkukappale Puccinia taikka muutamin paikoin Sibeliusta muistuttavaan tyyliin. Olen jokseenkin varma, että Skrjabin nousisi monen suosikkisäveltäjäksi, jos hänen musiikkiaan esitettäisi enemmän.

Tshaikovskia rautahansikkain

Tshaikovskin pianokonsertosta kuultiin testosteronin kyllästämä tulkinta, kun Barry Douglas antoi säkenöivän tekniikkansa puhua ja lateli kappaleen taiturilliset piirteet tiskiin raskaalla kädellä, suorastaan rautahansikkain. Konserttitalon flyygelistä on harvoin otettu esiin näin mahtavana jylisevää sointia.

Mutta samalla musiikin oleelliset, sensuellit piirteet jäivät pahan kerran lapsipuolen asemaan. Fortissimot olivat kaikkineen minun makuuni liian hallitsevassa asemassa eikä niiden vastapainoksi kuultu juurikaan pehmentäviä kontrasteja.

Tshaikovskin tulkitsemista ruodittaessa puhutaan usein sokerin lisäämisestä siirappiin. Tällä kertaa se on turha puheenaihe, paremminkin kielikuvaksi sopisi spriin lisääminen vodkaan.

Douglas soitti ylimääräisenä Ravelia, niin arvelisin, ja jatkoi valitsemaansa jytinälinjaa siinäkin.

Hurtti meininki Prokofjevissa

Runsasvolyyminen musiikki-ilta sai päätöksekseen Prokofjevin viidennen sinfonian, johon railakas, meluisa estetiikka istuu oikein mainiosti.

  Sotavuosina kirjoitettu sinfonia on luonteeltaan riemuitseva ja ilmaisultaan robusti, eivätkä sodan kauhut kuvastu siinä samanlaisina kuin Shostakovitshin sotasinfonioissa.

Kapellimestari Petri Sakarin tulkintaotteessa oli hurtti meininki eikä hän epäröinyt antaa vuolaan ja pitelemättömän volyymivirran vyöryä yleisön yli.

Orkesterin balanssi jousiston ja puhaltajien välillä vaikutti nyt paremmalta kuin yleensä.

Jousista tuntui irtoavan enemmän voimaa. Toisaalta sointia on pakko kuvailla lähinnä kovahkoksi, mutta kaiketi jonkinlaisia editysaskelia on otettu.

Odottakaamme käsivällisesti, kyllä se vähä vähältä tästä kohenee.

Ei Roomaakaan rakennettu päivässä.

MATTI LEHTONEN