Intohimona taide

TS/TS/Veikko Wahlroos<br />Kirjan nimi voisi hyvin kuvata myös Anna Kortelaisen ja Hannu Mäkelän kodin olohuonetta: Pöytä kahdelle - ikkunan ääreltä.
TS/TS/Veikko Wahlroos
Kirjan nimi voisi hyvin kuvata myös Anna Kortelaisen ja Hannu Mäkelän kodin olohuonetta: Pöytä kahdelle - ikkunan ääreltä.

KIMMO RANTANEN

Kun kustantaja ehdotti taidehistorioitsija Anna Kortelaiselle ja kirjailija Hannu Mäkelälle kirjaprojektia, tarjouksesta ei mitenkään voinut kieltäytyä. Harvoin aviopari pääsee toteuttamaan teosta yhteisestä intohimosta, tässä tapauksessa taiteesta.

- Ei, ei todellakaan ole ruuhkaksi asti tarjolla näin upeita ideoita, pariskunta huokaa.

Syntyi kirja Pöytä kahdelle - ikkunan ääreltä , joka ilmestyy tänään. Kortelainen valitsi kirjaan kolmekymmentäviisi mieleistään taideteosta. Mäkelä kirjoitti tekstit, joissa hän muun muassa kuvaa teosten synnyttämiä tunteita sekä niiden esiin nostamia muistoja.

Kolmenkymmenen viiden teoksen valinta kaikkien maailman taideaarteiden joukosta saattaa vaikuttaa ylivoimaiselta tehtävästä. Kortelainen ei näe asiassa ongelmaa. Hän on hahmottanut valinnat mielessään taidenäyttelyksi. Lähtökohtana oli luoda henkilökohtaisia taidemieltymyksiä esiin tuova yhtenäinen kokonaisuus.

- Ei valitseminen ollut vaikeaa. Kun tutkijana haen tutkimuksellisesti kiinnostavaa taidetta, ei silloin ole lainkaan kyse omista mieltymyksistäni. Se, mikä puhuttelee omaa kauneusaistia tai tiedonhalua jollain toisella tavalla, on täysin eri asia.

Omakohtaisuutta korostamalla Kortelainen haluaa tuoda esiin jokaisen oikeutta katsoa taidetta omista henkilökohtaisista lähtökohdistaan.

- Minulla on olo, että hiukan ujostelemme sitä onko tämä sen tai tuon maun mukaista. Mitä väliä sillä on ajatteleeko asiantuntija samalla tavalla. Pääasia, että taide koskettaa.

Koskettava taide

Kortelainen ja Mäkelä ovat innokkaita taidemuseoissa kävijöitä. Heidän mielestään teokset on mahdollisuuksien mukaan nähtävä oikeasti luonnossa.

Joskus asian eteen tehdään paljonkin töitä. Kirjassa on tarina siitä miten pariskunta pääsi pitkien puheiden jälkeen Firenzessä museon varastoon katsomaan erästä Carlo Crivellin maalausta.

- Anna sanoi, että ei sinne päästetä. Minä pulisin sinnikkäästi huonolla italiallani ja lopulta asia järjestyi, Mäkelä muistelee.

- Minun kokemukseni ovat Ranskasta, ja jos siellä joku pohjoisesta tullut eskimo pyytää nähdä tietyn teoksen, niin siitä herää hirveä epäluulo, Kortelainen naurahtaa.

Aviopari myöntää, että kaikki taide ei jää mieleen. Osa taas syöpyy tajuntaan hyvinkin vahvasti. Kortelaisen mukaan on vaikea pukea sanoiksi, miksi niin tapahtuu. Siinä missä tutkijaminä pystyy pitämään jostain taulusta pitkän esitelmän, siviiliminä yksinkertaisesti vain mykistyy näkemänsä edessä.

Hänestä ammatillisuus ei saa tarkoittaa sitä, että sen myötä aito kokemisen tunne katoaa.

Erilainen työtapa

Kirjaprojektissa aviopuolisot tekivät osuutensa täysin omista lähtökohdistaan. Ensin Kortelainen valitsi mieleisensä teokset ja kirjoitti lyhyet kuvatekstit sekä esipuheen. Sen jälkeen Mäkelä näki kuvat ja ryhtyi työstämään omaa osuuttaan.

Vasta siinä vaiheessa, kun kumpikin oli saanut osuutensa valmiiksi, he näyttivät tekstit toisilleen.

- Oli paljon hauskempaa toimia näin, ja lukea mitä toinen oli kirjoittanut ja ajatellut valitsemistani teoksista, Kortelainen iloitsee.

Työtapa oli sikäli poikkeuksellinen, että normaalisti aviopari kommentoi toistensa tekeillä olevia töitä.

- Sehän on parasta, kun on oma editori kotona, Mäkelä toteaa.

- Vaikka emme suoranaisesti lukisi tekstejä, niin puhumme paljon. Kun esimerkiksi tulen jostain arkistosta, saatan lukea äänen jonkin pätkän ja kysyä mitä tästä tykkäät, Kortelainen jatkaa.

Mäkelä on jo pitkään työstänyt kirjaa Casanovasta . Sen tiimoilta perheessä on käyty monet keskustelut. Mäkelä tunnustaa, että kun kauan ahertaa saman asian kimpussa, innostus välillä hiipuu.

Hän epäilee, että vaimo ainakin on jo kypsynyt aiheeseen. Kortelainen vakuuttaa, että ei huolta, kiinnostusta Casanova-projektia kohtaan löytyy edelleen.

Erilainen työrytmi

Yhteistyö ja toisen työn ymmärtäminen ylipäätään on rikkaus. Ainakaan tämän avioparin kohdalla se ei synnytä ristiriitoja.

- Olemme sopivasti erilaisia. Joskus voi olla kateellinen iloisella tavalla, että olisinpa minä osannut tehdä tuon, Mäkelä sanoo.

- Paitsi, että yhteistyö on äärimmäisen hauskaa, se on tosi hyödyllistä. Erinäisiä juttuja on mietitty yhdessä, Kortelainen vahvistaa.

Hän ottaa esimerkiksi L. Onervan , jonka elämään kumpikin on perehtynyt. Aviopari on yhdessä pohtinut muun muassa mitä todennäköisimmin on saattanut tapahtua silloin, kun historiallisista lähteistä ei yksiselitteistä totuutta löydy.

Mäkelältä ilmestyi eilen teos Onnen maa - L. Onervan elämä ja runot , joten aiheesta on Casanovan tavoin epäilemättä keskusteltu viime kuukausina vilkaasti.

- Henkilöt ja asiat ovat kuin yhteisiä perheenjäseniä. Ei tarvitse selittää toiselle, että mistä tässä on kyse, vaan voi koska tahansa polkaista keskustelun käyntiin.

Paljon on yhteistä, mutta pariskunnan työrytmi on erilainen. Mäkelä on aamuvirkku. Hän saattaa nousta kirjoittamaan jo viideltä.

- Kun valo rämpii maailmaan, ajatus toimii. Usein olen lähes tehnyt päivän työt ennen kuin Anna herää, Mäkelä paljastaa.