Valoa euroviisukansalle

TS/Markku Ojala<br />- Mitä suurempi tuotanto, sen tärkeämmässä osassa ovat perusasiat ja tyylitaju, valosuunnittelija Mikki Kunttu sanoo.
TS/Markku Ojala
- Mitä suurempi tuotanto, sen tärkeämmässä osassa ovat perusasiat ja tyylitaju, valosuunnittelija Mikki Kunttu sanoo.

IRMELI HAAPANEN

Loistelias, hämmästyttävä, huikea, nerokas, maaginen - tässä muutama laatusana, joilla Mikki Kuntun suunnittelemia valoratkaisuja on luonnehdittu. Keväällä hänenkin taitonsa joutuvat kuitenkin koetukselle.

- Eurovision laulukilpailu on tähänastisella urallani kooltaan aivan omaa luokkaansa. Haasteellisuutta tulee sekä ilmaisullisesta että tuotannollisesta puolesta. Minulla on tapana sanoa, mitä suuremmaksi tuotanto kasvaa, sen tärkeämmässä roolissa ovat perusasiat ja tyylitaju - ja tyylihän on vain yksi mielipide, Kunttu pohtii lähtökohtia.

Kunttu on tehnyt show-valaistuksia televisioon aiemminkin. Hänen kädenjälkeään on nähty muun muassa Idols-laulukilpailuissa sekä Telvis- ja Venla-gaaloissa.

- Kameran kautta tekeminen on erittäin mielenkiintoista, ja kun tällä saralla mielekkäimmät projektit ovat olleet nimenomaan musiikkiohjelmien ja gaalojen tekoa, en voisi toivoa parempaa projektia kuin Euroviisut.

Kuntulla on kokemusta myös elävien musiikkitapahtumien suunnittelusta.

- Olen tehnyt valosuunnitteluja muun muassa Tammerfestiin, kahteen ensimmäiseen Koneistoon Turussa sekä vuoden 2000 Rowlit-tapahtumaan Paraisille, jolloin siellä esiintyi Tom Jones , Kunttu kertoo.

Eurovision laulukilpailun tv-lähetykset ohjaa Timo Suomi ja niiden suunnitteleva kuvaaja on Kari Salmi . Visuaalisen ilmeen teemana on True fantasy.

- Se antaa valosuunnittelijalle parhaat mahdolliset lähtökohdat, koska se ei sido käsiä millään tavalla, Kunttu arvioi.

Ilman opittua kaavaa

Parhaiten Mikki Kunttu tunnetaan koreografi-tanssija Tero Saarisen teosten valosuunnittelusta. Niistä hänet palkittiin syyskuussa arvostetulla Bessie-palkinnolla, jonka New Yorkin tanssiyhteisö myöntää vuosittain edellisen kauden huipuille tanssin ja esittävän taiteen alalla.

Kunttu palkittiin valosuunnittelusta Saarisen teoksiin Westward Ho!, Wavelengths ja Hunt sekä brittikoreografi Akram Khanin teokseen MA .

Kuntun ja Saarisen yhteistyö alkoi vuonna 1993, jolloin Kunttu vasta opiskeli Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa.

- Sain erikoistumisopinnoissani harjoitustyönä tehdä valot moderniin tanssiteokseen, ja koreografina oli Tero Saarinen.

Ensimmäiseksi viralliseksi yhteistyöksi Kunttu laskee vuonna 1996 kantaesitetyn Westward ho!

-teoksen.

- Meillä on Teron kanssa samanlaisia näkemyksiä esitysten tekemisestä, ja fiilistasolla olemme matkanneet samaan suuntaan, Kunttu kuvailee.

Hurmaa 1 -harjoitustyö oli hänen ensi kosketuksensa paitsi Saariseen myös moderniin tanssiin ylipäänsä.

- Tekemiseni kannalta tämä on tärkeää. Kun tarjolla ei ollut mitään opittua kaavaa, pystyin suhtautumaan avoimesti kaikkiin mahdollisuuksiin ja kehittämään itse omat juttuni.

Yksinkertaista vaikuttavaa

Tätä nykyä Kuntulla on oma, tunnistettava käsialansa. Hänen töissään valo on lähestulkoon fyysinen olento, joka muuttaa muotoaan ja on dynaaminen ja yllätyksellinen.

- Yritän tuoda jonkinlaista lisäarvoa sille, mitä katsoja näkee. En pyri tekemään asioita vain näkyväksi, vaan haluan myös itse vaikuttaa niihin.

Pyrkimys kokonaisuuteen, jossa eri elementeistä syntyy enemmän kuin osiensa summa, on keskeistä.

- Yhteistyö Tero Saarisen, hanuristi Kimmo Pohjosen ja tanssija-koreografi Jorma Uotisen kanssa on hedelmällistä juuri siksi, että myös he tavoittelevat kokonaistaideteosta, Kunttu sanoo.

Oman tyyliinsä muotoutumiseen hän arvelee vaikuttaneen monipuoliset työt rockista oopperaan ja tanssista televisioon sekä näyttelyihin.

- Edelleenkin pyrin olemaan ennakkoluuloton. Tavoittelen aina myös yksinkertaisuutta, olennaisessa pysymistä, mutta myös vaikuttavuutta.

Visuaalista musiikkia

Kunttu hakee ideoita kuvista, elokuvista, arkkitehtuurista ja ennen kaikkea musiikista. Hänen mielestään valaistus on visuaalista musiikkia.

- Ihmiset mieltävät valaistuksen abstraktina asiana mutta musiikin konkreettisena. Minun on ollut aina vaikea ymmärtää, miksi näin on. Uskon kuitenkin, että ihan lähiaikoina valosta ja valosuunnittelusta aletaan puhua enemmän ja myös sisällölliseltä kannalta.

Tärkeätä ideoinnin kannalta ovat myös työtoverit, joista Kansallisoopperan pukusuunnittelija Erika Turunen on yksi tärkeimpiä. Turunen on suunnitellut puvut myös valtaosaan Saarisen tanssiteoksista.

- Erika on maailman paras pukusuunnittelija, mitä täällä Suomessa ei taideta ihan tajuta. Hänen kanssaan yhteistyötä tehdessä ruokimme toinen toisiamme, ja pyrimme tekemään näkyviksi toistemme ideat.

Yhteistyön hedelmiä nähtiin viimeksi marraskuussa Kansallisbaletin Valkama-Leinonen-Uotinen -illassa. Kunttu ja Turunen vastasivat Jouka ValkamanReunan ja Jorma Uotisen Colours -teoksen valoista ja puvuista. Kumpaakin teosta luonnehdittiin puku- ja valosuunnittelun juhlaksi.

Amerikka kiinnostaa

Mikki Kunttu päätyi valosuunnittelijaksi vahingossa.

- Olin vahvasti jo päättänyt, että elätän itseni soittamalla kitaraa. Kaverini houkuttelemana päädyin iltatöihin Kotkan kaupunginteatteriin, ja näyttämötilan magiikka imaisi välittömästi nuoren äijän mukaansa.

Kunttu lähti opiskelemaan Tampereelle taiteen ja viestinnän oppilaitoksen valo- ja äänisuunnittelun erikoislinjalle ja työskenteli aluksi Tampere-talossa.

- Se oli minun todellinen ammattikouluni, tätä nykyä freelancerina työskentelevä Kunttu sanoo.

Tulevaisuuttaan miettiessään hänen ajatuksensa vievät Yhdysvaltoihin, missä hän on jo ehtinyt työskennellä Bostonin baletissa.

- Amerikka on tosi mielenkiintoinen maa työni kannalta. Tanssissa siellä ei olla läheskään yhtä hyviä ja innovatiivisia kuin Euroopassa, mutta show-puolella Yhdysvalloissa tehdään maailman isoimmat ja edistyksellisimmät jutut. Tämä saattaisi kiinnostaa.

Suomalaista valoa?

Kunttu uskoo, että suomalaiselle maisemalle ominaisella valon ja pimeyden jyrkällä vaihtelulla on vaikutusta mentaliteettiimme.

- Itsekin kannan mukanani kokemuksia suomalaisesta luonnosta, harmaudesta ja valon jyrkkyydestä, mutta en osaa sanoa, näkyykö se jotenkin töissäni. Aika usein saan kuitenkin kommentteja, että valaistukseni on hyvin suomalaista ja skandinaavista.

Kuntulla ei ole mitään erityistä lempivalaistusta.

- Se on kiinni kokonaistilanteesta. Auringonlasku Andamaanien merellä, kun on juuri tullut sukeltamasta, tai uhkaava musta pimeys, joka nousee Saariselällä tunturin takaa, ovat olleet hienoja kokonaiskokemuksia. Joskus myös kynttilä tai takkatuli riittää lempivalaistukseksi.

TS/Tero Saarinen Company/Sakari Viika<br />Westward ho! on Mikki Kuntun ja koreografi Tero Saarisen yhteistyö, josta Kunttu palkittiin syksyllä New Yorkissa. Kuvassa tanssijat Henrikki Heikkilä (vas.), Jukka Vienola ja Carl Knif.
TS/Tero Saarinen Company/Sakari Viika
Westward ho! on Mikki Kuntun ja koreografi Tero Saarisen yhteistyö, josta Kunttu palkittiin syksyllä New Yorkissa. Kuvassa tanssijat Henrikki Heikkilä (vas.), Jukka Vienola ja Carl Knif.
TS/Tero Saarinen Company/Dee Conway<br />Kunttu on tehnyt valaistuksen kaikkiin Saarisen teoksiin, ja puvut on usein suunnitellut Erika Turunen. Borrowed Lightissa tanssivat Satu Halttunen, Sini Länsivuori ja Maria Nurmela.
TS/Tero Saarinen Company/Dee Conway
Kunttu on tehnyt valaistuksen kaikkiin Saarisen teoksiin, ja puvut on usein suunnitellut Erika Turunen. Borrowed Lightissa tanssivat Satu Halttunen, Sini Länsivuori ja Maria Nurmela.
TS/Tero Saarinen Company/Laurent Philippe<br />Tero Saarisen koreografia Petrushka Mikki Kuntun valoin nähtiin alkuviikosta tanssitapahtumassa Helsingissä. Kuvassa Heikki Vienola (vas.), Henrikki Heikkilä ja Sini Länsivuori.
TS/Tero Saarinen Company/Laurent Philippe
Tero Saarisen koreografia Petrushka Mikki Kuntun valoin nähtiin alkuviikosta tanssitapahtumassa Helsingissä. Kuvassa Heikki Vienola (vas.), Henrikki Heikkilä ja Sini Länsivuori.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.