Haavoittunut enkeli voitti
Maamme taulu -äänestyksen

TS/Kuvataiteen keskusarkisto/Hannu Aaltonen<br />Hugo Simbergin maalauksessa moni näkee suomalaista sielunmaisemaa.
TS/Kuvataiteen keskusarkisto/Hannu Aaltonen
Hugo Simbergin maalauksessa moni näkee suomalaista sielunmaisemaa.

Turun Sanomat

Hugo Simbergin (1873-1917) maalaus Haavoittunut enkeli on voittanut Ateneumin taidemuseon järjestämän Maamme talu -äänestyksen. Ateneum pyysi syksyllä yleisöä äänestämään rakkainta taideteosta museon kokoelmista. Kuuden viikon aikana lähes 10 000 antoi äänensä lempiteokselleen.

Haavoittunut enkeli sai 1 360 ääntä, toiseksi tuli Helene SchjerfbeckinToipilas 1 201 äänellä ja kolmanneksi Ferdinand von WrightinTaistelevat metsot 1 056 äänellä.

Hugo Simberg maalasi Haavoittuneen enkelin vuonna 1903 toivuttuaan vakavasta hermosairaudesta, jonka takia hän oli hoidettavana Diakonissalaitoksen sairaalassa Helsingissä. Vaikka maalauksessa esitetty tapahtuma voidaankin sijoittaa sairaalan lähellä olevaan Eläintarhan puistoon, taide ei ollut Simbergille ulkoisen todellisuuden kuvausta. Taiteilijan mukaan vain rakkaus työhön teki taideteoksista rehellisiä ja kelvollisia.

Maamme taulu -äänestyksessä yleisöllä oli mahdollisuus perustella valintojaan. Haavoittunutta enkeliä kuvattiin kauniiksi ja ajatuksia herättäväksi teokseksi. Monet kokivat, että se kuvaa suomalaista sielunmaisemaa, toisille se oli Suomen itsenäisyystaistelujen vertauskuva, joillekin taas muistutus luonnon ja Töölönlahden suojelemisen tärkeydestä. Moni muisti kuva-aiheen lapsuudestaan.

Ääänestys järjestettiin 27.9.-12.11.. Yleisöllä oli mahdollisuus äänestää paikan päällä Ateneumissa tai museon verkkosivuilla.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.