Kulttuuri

Musta jää elokuvateattereihin myös Saksassa

Petri Kotwican ohjaama draamaelokuva Musta jää pääsee elokuvateattereihin myös Saksassa. Elokuvan kotimainen ensi-ilta on lokakuussa 2007, ja sen kuvaukset alkoivat tiistaina.
Musta jää on suomalais-saksalainen yhteistuotanto. Elokuva saa ensi-iltansa Saksan elokuvateattereissa dubattuna versiona Suomen ensi-illan jälkeen. Elokuvan kansainvälinen levitysyhtiö Bavaria uskoo elokuvan kiinnostavan eurooppalaisia markkinoita laajemminkin.
Musta jää on psykologinen kolmiodraama, jossa kaksi vahvaa naista joutuu vastatusten taistellessaan samasta miehestä.