Musiikkia moniäänisyyden alkukodosta
MATTI LEHTONEN
Georgialainen lauluyhtye Ensemble Tbilisi konsertoi Turun tuomiokirkossa huomenna. 11-jäsenisen yhtyeen ohjelmana on vuosisatoja, jopa toistatuhatta vuotta vanhaa moniäänistä georgialaista laulumusiikkia.
- Georgialaiset eivät voi elää laulamatta. Me olemme laulaneet aina, häissä, hautajaisissa, sadonkorjuutöissä, sodassa ja matkoilla. Georgialaiset oppivat vanhan lauluperinteen jo lapsena, se on meillä veressä, kertoo Ensemble Tbilisin basso Zaza Mamaladze .
Hän mainitsee Georgiassa olevan satoja erilaisia lauluryhmiä, joista tosin vain muutama yltää samalle tasolle Ensemble Tbilisin kanssa. Pari-kolme yhtyettä on noussut kotimaassaan hyvin suosituksi.
4 000 konserttia 26 vuodessa
Ensemble Tbilisi aloitti toimintansa vuonna 1980 silloisen Gruusian neuvostotasavallan tuella, ja vuonna 1992 yhtye muuttui free lance -laulajien yhteisöksi. Joillakin yhtyeen jäsenillä on vielä porvarilliset ammattinsa, mutta esimerkiksi Mamaladze on jo ajat sitten jättänyt työnsä insinöörinä.
- Olemme konsertoineet 26 vuoden kuluessa yli 4 000 kertaa. Ei siinä sivussa oikein ehdi mitään muuta ammattia harjoittaa, Mamaladze toteaa.
Ensemble Tbilisin kokoonpano koostuu kolmesta ykköstenorista, kolmesta kakkostenoristaa ja viidestä bassosta. Yhtyeen musiikillisena johtajana toimii Robert Gogolashvili , mutta ryhmä konsertoi aina ilman kapellimestaria, ja Gogolashvilikin laulaa mukana bassona. Musiikki opetellaan korvakuulolta ulkoa, nuotteja ei käytetä.
Georgiassa erityisesti miehet laulavat moniäänisesti. Myös naisäänille on monia kansanlauluja, mutta sekakuoroja ei tunneta perinteisessä georgialaisessa musiikissa.
Polyfoniaa laboratorio-oloissa
Georgialaisen moniäänisyyden on otaksuttu olleen jopa koko länsieurooppalaisen moniäänisyyden lähtökohta. Esimerkiksi professori Veijo Murtomäki totesi hiljattain juuri Ensemble Tbilisistä kirjoittaessaan voineensa "seurata kuin laboratoriossa, miten länsimaisen polyfonian kehitys on tapahtunut 800-luvulta 1900-luvun alkuun."
- Esittämämme georgialainen musiikki on aina vähintään kolmiäänistä, mutta ääniä voi olla neljästä seitsemään asti. Georgialainen lauluperinne muodostaa valtaosan ohjelmistostamme, mutta mukana on myös muutamia lauluja useista eri maista. Tällä Suomen-vierailulla aion hankkia suomalaisia kansanlauluja, joita voimme joskus tulevaisuudessa esittää, Mamaladze suunnittelee.
Jotkut yhtyeen jäsenet ovat opiskelleet yksinlaulua, mutta se ei Mamaldzen mukaan ole tärkeää georgialaisen musiikin esittämisessä.
Venäjän-suhteet eivät vaikuta
Ensemble Tbilisin kansainvälinen ura alkoi heti vuonna 1980 kiertueella silloisessa Jugoslaviassa, ja jo seuraavana vuonna yhtyeellä oli turnee Saksassa. Sen jälkeen Mamaladze on lakannut pitämästä lukua, missä kaikkialla yhtye on esiintynyt.
Georgian ja Venäjän väliset tulehtuneet poliittiset suhteet eivät Mamaladzen mukaan ole päässeet vaikuttamaan yhtyeen toimintaan.
- Valitettavasti georgialaiset eivät tällä haavaa voi matkustaa Moskovaan, mutta venäläiset voivat yhä tulla meille. Minulla on paljon ystäviä Venäjällä, eivätkä poliittiset suhdanteet ole vaikuttaneet väleihimme. Poliittisella tasolla tilanne on tietysti ikävä, mutta poliittiset asiat eivät juurikaan kiinnosta minua, Mamaladze toteaa.
Ensemble Tbilisin konsertti alkaa Turun tuomiokirkossa sunnuntaina klo 18.