IRMELI HAAPANEN
Kirjailija, ohjaaja Reko Lundán on kuollut. Hän menehtyi aivokasvaimeen perjantain vastaisena yönä. Lundán oli syntynyt 2.4. 1969 Janakkalassa.
Lundán kuului sukupolvensa merkittävimpiin näytelmäkirjailijoihin ja teatteriohjaajiin, joka peilasi koskettavasti oman ikäluokkansa tuntoja erityisesti perhesuhteiden kautta. Hän oli myös tarkkanäköinen yhteiskuntakriitikko.
Lundán valmistui Teatterikorkeakoulusta dramaturgiksi vuonna 1994. Hänen läpimurtoteoksensa oli Suomen kansallisteatterissa kantaesitetty Ettemme harhaan kääntyis vuonna 1996. Samana vuonna sai ensi-iltansa näytelmä Budapest Bengal Tigers Kom-teatterissa. Kansallisteatterista ja Komista tuli siitä pitäen hänen vakionäyttämönsä.
Menestykseen Lundánin siivitti vuonna 1998 Komissa kantaesitetty Aina joku eksyy. Näytelmä oli Suomen ehdokas vuoden 2000 Pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon saajaksi, ja sitä on esitetty laajalti eri puolilla maata. Näytelmän jatko-osa Teillä ei ollut nimiä kantaesitettiin niin ikään Kom-teatterissa 2001. Näytelmien materiaalia Lundán käytti myös esikoisromaanissaan, Ilman suuria suruja (WSOY), joka voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon 2002 ja oli myös Finlandia-palkintoehdokkaana.
Sosiaalisen vastuun kantaja
Suomen näytelmäkirjailijaliitto myönsi syyskuussa Lundánille Lea-palkinnon, ja raati kiteytti palkintoperusteissaan osuvasti, että Lundán päivitti yhteiskunnallisen teatterin ensin 1990- ja sitten 2000-luvulle.
Tällä vuosituhannella Lundánin panos yhteiskunnalliseen teatteriin oli ennen muuta hänen hyvinvointivaltiotrilogiansa. Tarpeettomia ihmisiä (Kom, 2003) käsittelee työttömyyttä ja parisuhdeväkivaltaa naturalistisesti, Ihmisiä hyvinvointivaltiossa (Kansallisteatteri, 2003) pureutuu 1990-luvun alun pankkikriisin ja talouslaman syihin ja seurauksiin kabaree-otteella ja Kutsumattomia vieraita (Kansallisteatteri, 2006, edelleen ohjelmistossa) tarkastelee tämän päivän taloudellisia paineita sairaalamiljöössä musikaalin keinoin.
Romaanissaan Rinnakkain (WSOY, 2004) Lundán nosti rivitaloasukkaiden kautta näkyville ns. not in my back yard eli ei minun takapihalleni -ilmiön.
Tarpeettomista ihmisistä Lundán sai tasa-arvoasiain neuvottelukunnan Miehen työ -palkinnon 2004 ja Rinnakkain -romaanistaan Suoja-Pirtti-yhdistyksen asunnottomien eteen tehdystä työstä annettavan Arskan patsaan. Myös sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto palkitsi Lundánin 2004.
Lundán tuo teoksissaan poikkeuksellisen vahvasti esiin sosiaalista vastuuta niin läheisistä ihmisistä kuin lähimmäisistä. Hänen kritiikkinsä kohdistui ennen muuta uusliberalistiseen ajatteluun. Muutaman vuoden takaisessa haastattelussani Lundán sanoi uskovansa, että teatterilla voi vaikuttaa ihmiseen ja ihmisyyteen.
- Sen suhteen, voiko teatterilla vaikuttaa poliittisesti, olen epäileväinen, mutta sitäkin kannattaa mieluummin yrittää kuin olla yrittämättä, Lundán totesi.
Hänen mielestään teatterin tehtävänä on pyrkiä siihen, että hyvyys voittaa pahuuden.
Taitava dialogin kirjoittaja
Vaikka Lundánin näytelmät käsittelevät tärkeitä ja vakavia aiheita, hänellä oli silmää arjen dramatiikalle ja huumorille. Lundán oli myös taitava dialogin kirjoittaja.
Omien näytelmiensä lisäksi Lundán ohjasi myös useita klassikkoteoksia kuten Tshehovia, Ibseniä, Shakespearea, Williamsia ja Albeeta. Hänen viimeiseksi ohjaustyökseen jäi Svenska teaterissa syyskuun lopulla ensi-iltansa saanut Den dansande prästen ( Tanssiva pappi ), joka perustuu Erik Wahlströmin samannimiseen romaaniin.
Lundánin piti alunperin osallistua myös Turun kaupunginteatterin 60-vuotisjuhlatapahtumaan, Teatterirynnistykseen, mutta sairautensa takia hän joutui perumaan tulonsa.
Lokakuun alussa ilmestyi hänen viimeinen kirjansa, Vuosia, kuukausia (WSOY), jonka Reko Lundán kirjoitti yhdessä vaimonsa Tinan kanssa. Kirja kertoo elämästä perheessä, jossa isä sairastuu aivosyöpään, ja kuoleman jatkuvasta läsnäolosta. Vaikka teos on luokiteltu romaaniksi, siinä esiintyvät tunnelmat ovat varmasti olleet tuttuja Lundánin perheessä viime vuosina.
Reko Lundánia jäävät kaipaamaan vaimo ja kolme lasta.
