Verhopalapeliä kootaan Pöytyällä
HANNA TOIVONEN
Pöytyäläisessä sisustusompelimossa kootaan melkoista jättiläispalapeliä. Täällä valmistuu Turun uuden kirjaston lastenosastolle kuvioaiheinen Satumetsä-verho. Kahden verhon mitat ovat kuusi kertaa neljä metriä, joten komeudella on kokoa.
Ompelija Maarit Lehtilä vertailee kaavoja ja valmiiksi leikattuja kankaita. Niistä hän kokoaa viisi metriä pitkälle pöydälle palapeliä, jota ompelee pala kerrallaan. Norsu on jo paikallaan, tuolta kurkkaa kummitus, nyt asetellaan puun lehvistöä ja hämähäkki pääsee kiinni kuvioon. Työ on hidasta.
Lehtilä kiinnittää palat toisiinsa ennen ompelua teipillä, sillä nuppineulat venyttäisivät kangasta.
- Kaikki konstit ovat käytössä, nauraa Kaarina Nikkanen Nikka Productista.
Pöytyäläisen sisustusompelimon ja suunnittelutoimiston erikoisalaa on juuri applikointi, jonka tyyppisesti kirjaston Satumetsä-verhokin valmistetaan. Kokemusta on kahdenkymmenen vuoden ajalta, mutta kirjaston verho on tähän mennessä suurin yksittäinen työ.
- Tässä yhdistyy taide ja käytäntö, Nikkanen sanoo.
Nikkasen toimiston työ on muuntaa taiteilijan näkemys todelliseksi verhoksi. Se alkoi A2-kokoisen mallin kopioimisesta neljämetriseksi kaavoja varten. Alustavat työt aloitettiin syyskuussa, ja verho valmistunee ennen joulua. Nyt ollaan puolessavälissä.
Suunnittelupöydältä itse käytäntöön on hiukan matkaa. Ompelualan ammattilaiset Nikkanen ja Lehtilä esimerkiksi totesivat, ettei alunperin kaavailtua samettia pysty tällaisessa työssä käyttämään. Nyt verho ommellaan pölyämättömästä säämiskä-tyyppisestä kankaasta, joka on helppo puhdistaa. Verhon sisään tulee vanu, joten siitä tulee pehmeä akustinen elementti.
Verhoon uppoaa 60 metriä kangasta. Sen valtava koko asettaa suurimman haasteen käytännön ompelutyölle.
Kirjaston on suunnitellut JKMM Arkkitehdit Oy. Sisustusarkkitehti Päivi Meuronen on vastannut kirjaston sisustuksesta ja graafinen suunnittelija, kuvanveistäjä Aimo Katajamäki on suunnitellut Satumetsä-verhon. Verhon kuva-aiheet halutaan pitää vielä salaisuutena eli puolivalmista työtä ei tämän enempää esitellä hulluille eikä herroille.
- Käyttäjän toive on, että tehdään maailman paras lastenosasto. Se on tarkoitus, Meuronen sanoo.
Meurosen mukaan lastenosastosta on haluttu tehdä kokonaisvaltainen kokemus eikä pelkkiä hyllyjä, joissa on kirjoja. Satumetsä-verho tulee sen osaksi.
Muuten sisustustyyli mukailee laadukasta mutta esteettisesti ajatonta tyyliä, joka muodostaa kokonaisuuden.
Valmista verhoa omassa ympäristössään pääsee ihailemaan alkutalvesta 2007.