Kulttuuri

Äänimaisema-
kirjassa soivat
Tuomiokirkon kellot

Kertomukset sadasta suomalaisesta äänimaisemasta on koottu kirjaksi. Kirjaan liittyvä cd-levy sisältää äänitteet 30 äänimaisemasta.

Suomalaisten äänimaisemien keruu- ja tutkimushanke tuotti noin 800 kertomusta kuulijan merkitykselliseksi kokemasta äänimaisemasta. Keruuhankkeen pääjärjestäjä oli Suomen Akustisen Ekologian Seura.

Merkityksellinen äänimaisema voi sisältää esimerkiksi Turun tuomiokirkon kellojen soittoa tai puimakoneen ääntä, jota ei nykymaailmassa enää kuule. Äänimaisemakirja sisältää äänimaamerkkejä ja signaaleja, tarinoita lapsuudesta ja nuoruudesta, sosiaalisia äänimaisemia sekä hiljaisuuden ja rauhan äänimaisemia. Mukana on myös tieteellisiä artikkeleita äänimaisemasta.

Suomessa ja maailmalla äänimaiseman tutkimus on melko uutta. Japanissa on jo ehditty toteuttaa sadan japanilaisen äänimaiseman keruu- ja suojeluhanke.

Sata suomalaista äänimaisemaa -kirjan julkaisevat Suomalaisen Kirjallisuuden Seura sekä Tampereen ammattikorkeakoulu.