Viikingit rantautuvat Turkuun

TS/Timo Jerkku<br />Aivar Joonas ja Villu Kangur iloitsevat siitä, että he päättivät tarttua viikinkiaiheeseen ennen kuin kukaan muu ehti. - Nyt viikingit ovat selvästi pinnalla.
TS/Timo Jerkku
Aivar Joonas ja Villu Kangur iloitsevat siitä, että he päättivät tarttua viikinkiaiheeseen ennen kuin kukaan muu ehti. - Nyt viikingit ovat selvästi pinnalla.

IRMELI HAAPANEN

Ensimmäisenä Thorin vasarasta syntyi Tulipuuhuulten runo . Virolainen säveltäjä ja muusikko Aivar Joonas ja libretisti ja sanoittaja Villu Kangur tekivät laulun Viron euroviisuehdokkaaksi vuonna 1998.

- Se sijoittui kolmanneksi. Seuraavana vuonna teimme laulun Veden ja suolan saaga , joka sijoittui kakkoseksi. Tuon jälkeen sanoin Villulle, että jos osallistumme Euroviisu-karsintoihin seuraavat 20 vuotta, meillä on musikaali kasassa, Joonas vitsailee.

Aikataulu nopeutui kuitenkin, ja vuonna 2002 Turun kaupunginteatterin johtaja Ilpo Tuomarila ja ohjaaja Katariina Lahti kuulivat Joonasin radiohaastattelun, jossa tämä kertoi elämänsä musikaaliaiheesta, viikingeistä, jolle hän etsii tuottajaa.

- Pyysimme Aivarilta demolevyt, ja etnorock-musiikki tuntui heti mukaansatempaavalta. Kun aloimme perehtyä aiheeseen, tajusimme, kuinka keskeisiä viikingit ovat olleet kulttuurillemme. Onhan väitetty, että Kalevalan Pohjola olisi sijoittunut tänne Varsinais-Suomen muinaisille viikinkialueille, Lahti kertoo.

Thorin vasara kertoo siitä, kuinka Amerikkaan ryöstöretkelle matkanneet viikingit palaavat Pohjolaan saaliinaan kokonainen intiaaniheimo. Orjajoukossa on myös intiaanipäällikön tytär Whatawha. Kotiinpaluujuhlassa kylän päällikkö Ragnvald himoitsee tyttöä, mutta nuori sotapäällikkö Sigurd pelastaa hänet.

Tästä alkaa tarina, joka vie Sigurdin ja Whatawhan aina Valhallaan, ylijumala Odinin kartanolle. Viikinkien taistelessa maan päällä oman kulttuurinsa puolesta kristittyjä valloittajia vastaan joutuvat Sigurd ja Whatawha taistelemaan maan alla omasta hengestään. Jumalat katsovat hovissaan voimattomina maailmansa tuhoutumista ja vanhojen uskomusten katoamista.

Ei sitä tavallista

Roolituksessa lähdettiin Lahden mukaan haravoimaan Suomen ja Viron musiikkiteatterin parhaimmistoa. Pääparina nähdään Vallu Lukka ja Sari Ann Moilanen , jotka molemmat ovat uusia tuttavuuksia Turun kaupunginteatterissa.

Lukka on näyttelijä-laulaja-musiikkitieteilijä, joka laulaa Groove President -yhyteen solistina ja näyttelee mm. Ilmestysteatterissa. Moilanen on musiikkiteatterin ammattilainen, joka on nähty muun muassa Tampereen teatterissa, Ryhmäteatterissa ja Teatteri Satakielen tuotannoissa.

Kolmannessa keskeisessä roolissa, viikinkipäällikkö Ragnvaldina, nähdään Carmen -oopperan Don Josén roolista laulajanuransa 40 vuotta sitten Turussa aloittanut Seppo Ruohonen.

- Turussa esiintymisessä on aina ihan erityistä jännitystä, Ruohonen sanoo.

Thorin vasarassa Ruohonen nähdään Ragnvaldin lisäksi Odin-jumalana.

- Ragnvald on kauhea tyyppi, elostelija, jolla ei ole mitään, mutta joka uhoaa kauheasti. Onneksi siinä rinnalla on sitten se mytologisempi puoli Odinina. Tämä kaksoisrooli on aika jännä ja erittäin vaatelias tehdä.

Ruohonen sanoo tarttuneensa mielellään uuteen haasteeseen, kun tilaisuutta hänelle tarjottiin.

- Olen aina puhunut, että laulajan tulisi tehdä rooleja iän, figuurin ja tyypin mukaan eikä aina vaan pysytellä niissä samoissa ja tutuissa. Mahdollisuuksia on paljon, ja niitä kannattaa kokeilla, hän kannustaa.

Oopperan ja musikaalin tärkein ero laulajan kannalta on Ruohosen mukaan se, että musikaalissa ei pelkkä kaunolaulu riitä.

- Musikaalissa pitää hakea esiin enemmän karakteereja ja vivahteita.

Thorin vasaraa Ruohonen pitää kaikkinensa hienona hankkeena.

- Viikinkiaihe on kiehtova ja selvästikin tässä ajassa samaan tapaan kuin minun kouluaikanani oli antiikin Rooma. Sitä paitsi tämäntyyppistä musikaalia ei ole ennen missään tehty, joten ainakaan katsojat eivät voi sanoa, että taas sitä tavallista.

Rockbändi ja perinnesoittimia

Thorin vasara on läpisävelletty, ja musiikista vastaa 13-miehinen orkesteri Antti Vauramon johdolla.

- Orkesteriin sisältyy mm. jousikvartetti, rockbändi ja erilaisia perinnesoittimia. Musiikki on samanaikaisesti rockia ja poppia, nykypäivähenkistä kansanmusiikkia ja musikaalia Vauramo kertoo.

Aivar Joonas sanoo etukäteen pelänneensä eniten, miten sellainen klassisen äänen guru kuin Seppo Ruohonen sulautuu rockmeninkiin.

- Pelko oli aiheeton. Seppo sopii tähän kuin nenä päähän.

Koko kaupungin teemaksi

Thorin vasara on teatterin ensi kevään suurin tuotanto ja suuri satsaus. Viikingeistä aiotaan myös koko kulttuuritoimen ensi vuoden teemaa, jonka tiimoilta on tarkoitus tehdä laajaa yhteistyötä niin että viikingit näkyvät koko kaupungissa.

- Sunnitteilla on esimerkiksi vuoden 2007 syyspäivän tasaukselle viikinkilaivojen armada Aurajokeen, Ilpo Tuomarila paljastaa.

Thorin vasaran menot ovat arviolta miljoona euroa, ja pääsylipputuloja lasketaan kertyvän 40 esityksestä noin 606 000 euroa.

TS/Timo Jerkku<br />Sari Ann Moilanen näyttelee Thorin vasarassa ryöstettyä intiaanipäällikön tytärtä Whatawhata ja Vallu Lukka nuorta viikinkisotapäällikköä Sigurdia.
TS/Timo Jerkku
Sari Ann Moilanen näyttelee Thorin vasarassa ryöstettyä intiaanipäällikön tytärtä Whatawhata ja Vallu Lukka nuorta viikinkisotapäällikköä Sigurdia.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.