Kulttuuri

Runous ei kaipaa väkijoukkoja

TS/Riitta Salmi<br />Harri Nordellin mielestä kirjojen julkaisutahtia on turha kysellä. &quot;Rytmi on luonnollinen, eikä johdu pelkästään siitä, että maleksiminen ja tyhjän tuijottaminen on hauskaa.&quot;
TS/Riitta Salmi
Harri Nordellin mielestä kirjojen julkaisutahtia on turha kysellä. "Rytmi on luonnollinen, eikä johdu pelkästään siitä, että maleksiminen ja tyhjän tuijottaminen on hauskaa."

RIITTA MONTO

Harri Nordell kirjoitti uuden teoksensa Valkoinen kirja ensimmäisiä runoja vuoden 2002 vaiheilla.

- Edellinen kirjani Tomunhäikäisyvalo oli hankala tapaus. Kirjoittelin sen jälkikuvia, tosin laantuvasti ja laiskasti, vielä vuoden teoksen ilmestymisen jälkeen, mutta eihän niillä mitään virkaa ollut. Uutta kirjaa aloittaessa oleellista on saada kirjoitettua sellainen runo, jonka tietää kestävän. Se on kuin jalansija tulevaan kirjaan. Proosamaisen pitkät ja paikoin narratiiviset säkeet olivat Valkoisen kirjan löytö, Nordell kuvaa.

Valkoinen väri on kokoelman yhden teeman mukainen, runoilijalle valkoinen on myös kliininen, finalistinen ja altis monille merkityksille.

- Halusin kokoelmalle kevyen, väljän ja viattoman nimen. Minua hiveli sekin, että Valkoisia kirjoja on kirjallisuudessa ja painotuotteisssa EU:n direktiivikokoelmista venäläiseen runouteen, Lotta Svärdin historiikista Jean Cocteaun kokaiiniproosaan.

Tarkovski avasi tien

Runoilijan esikoinen Syvällä päivät ilmestyi 1980. Jo silloin hän oli löytänyt oman tyylin, ja myöhemmässäkin tuotannossa tunnistettavan kielen ja myyttisen maailman. Nordell muistelee, että kyseessä oli myös uhmareaktio vallassa olleelle poliittisuudelle.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Aloitin kamalalla 1970-luvulla, joka oli läpipolitisoitunutta. En voinut kuvitella, että runo valjastetaan politiikan keinoksi. Siihen täytyy olla ihan muut keinot. Ei valitsemani delikaatti runokieli tietenkään sitä merkitse, että eläisin umpiossa! Runo kommentoi maailmaa omalla tavallaan.

Yli neljännesvuosisadan takaa Nordell löytää taiteellisen työnsä kannalta merkittävimmän sykäyksen.

- Olen varma että nähtyäni 1970-luvulla Andrei TarkovskinPeilin ja vähän myöhemmin Solariksen , minusta löytyi rohkeutta uskoa omaan kirjoittamiseeni, siihen erikoiseen maailmaan joka runoissani oli idulla. Tarkovski oli ehdoton subjektivismin ja individualismin puolustaja ja ajattele - Neuvostoliitossa! Peili ja Solaris johtivat siihen ajatukseen, että runo, elokuva, maalaus, mikä tahansa taideteos kykenee osoittamaan, että vapaus on realiteetti. Nuorelle, kirjoittamistaan aloittavalle ihmiselle oivallus oli henkeäsalpaava. Kaikki salvat murtuivat! Tarkovski antoi suuremman esimerkin kuin mitkään runot, Nordell kertoo.

  Esikoisteoksen jälkeen Nordell on julkaissut Veden kuvat 1990, Huuto ja syntyvä puu 1994, Tomunhäikäisyvalo 2000. Kokoelman syntyminen on vienyt neljästä kymmeneen vuotta, Valkoinen kirja vaati kuusi vuotta.

- Haloo. Miksi näitä ilmestymisvälejä tivataan aina? Rytmi on luonnollinen, eikä johdu pelkästään siitä, että maleksiminen ja tyhjän tuijottaminen on hauskaa. Vanha kiinalainen sananlaskukin sanoo, että sille joka ei käytä aikaa, ei aika anna anteeksi. Tämä on nähty kokoelmissa, joita julkaistaan vuoden välein, Nordell tokaisee.

Hän muistuttaa, että kirjoittaminen alkaa paljon ennen konkreettista kirjoittamista, ja näennäistä tapahtumattomuutta ennen tekstiä on siedettävä, vaikka se on piinallista.

- Aina luulee, että on menettänyt kykynsä kirjoittaa.

Kun on luovuttanut valmiin kokoelman kustantajalle, tilanne on Nordellin mukaan"hirveä": runoilija on ilman kirjaa.

Kirjoittamiseen hän väittää kuitenkin soveltavansa vain yhtä periaatetta.

- Kirjoita vaistonvaraisesti ja alle 20 asteen lämpötilassa!

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Runouden paikka on marginaalissa

Harri Nordell arvelee, että aktiivisesti runoutta seuraa muutama tuhat ihmistä, eikä runouden näkyvyys baareissa tai lavoilla ole merkittävästi laajentanut vastaanottaja- ja lukijakuntaa. Hän määrittelee runouden aseman ja paikan marginaaliin.

- Runous ei kaipaa väkijoukkoja, eivätkä väkijoukot runoja! Se ei taivu kompromisseihin. Hyvä runous on luonteeltaan aristokraattista ja omaehtoista.

Hän sanoo runouden osoittavan, että aina on mahdollista valita jotakin muuta kuin annettu todellisuus.

- Siis ihan päinvastoin kuin realistinen valtaproosa, joka on mestari kaupittelemaan yhteistä todellisuutta ja on siksi tukehtumassa omaan oksennukseensa. Se on hirveän suosittua, koska latteus, tylsyys ja yksinkertaisuus ovat luonteenlaaduista yleisimpiä, Nordell väittää eikä usko uuteen Eino Leino - tai Aleksis Kivi -ilmiöön.

- Monoliittinen kulttuuri on revennyt saarekkeiksi, joissa erilaiset käsitykset ja arvohierarkiat vallitsevat. Tätä kulttuurikaanonia vaativat rouvat eivät ole huomanneet! Nordell viittaa viime päivien keskusteluun koota keskeiset kulttuuriteokset yhteen pakettiin.

Ajopiirturi siirtyy punaiselle

Nordellia ei nähdä esiintymässä runojensa tulkkina, vaikka sitäkin hän on kokeillut. Häntä epäilyttää, ettei runoista saa kaikkea irti kertakuulemalla.

- Lavoille sopivat paremmin tyypit, joilla on kyky vilpittömästi nauttia itsestään ja poikkeuksellisista lahjoistaan. Kontakti vaatii avoimuutta, jota minulla ei ole. En ole koskaan pitänyt itseäni runoilijana, institutionaalisessa mielessä, myyttisessä kylläkin. En edes vastaa yleistä mielikuvaa runoilijasta. Lähinnä näytän ylipainoiselta rekkakuskilta, jonka ajopiirturi on ollut punaisella jo vuosia. Ei sellaisia runolavoilla kaivata, Nordell irrottelee.

Hän kapinoi runoilijuutta vastaan ja muistuttaa, että se on vain yksi piirre ihmisessä.

- Se on silti ominaisuus johon käytän kaiken voimani, kaiken hyvyyteni. Olen huono näyttelemään runoilijaa, minun osani on kirjoittaa.

Runouden merkityksen määrittely saa kirjailijan huokaamaan: kauhean vaikea ja suuri kysymys.

- Mitä se merkitsee minulle? Saa hengittää vapaammin.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy