Kirja-arvostelut

Puolue pieni - lehdistö suuri

TS/<br />Helsingin Sanomien tunnelmia viikkoa ennen vallankumousta 20.1.1918.
TS/
Helsingin Sanomien tunnelmia viikkoa ennen vallankumousta 20.1.1918.

Liberalismin puoluepoliittinen kannatus Suomessa on traditionaalisesti ollut pientä. Puoluepoliittisen vaikutusvallan sijaan liberalismin rooli ja merkitys onkin painottunut lehdistöön. Lehdistössä ja julkisen sanan puolella liberalismin ja sitä edustaneen nuorsuomalaisuuden vaikutus on ollut jättimäistä. Vai mitä on sanottava siitä, että Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Kaleva ja Etelä-Suomen Sanomat lukeutuvat saman Nuorsuomalaisen sanomalehtimiesyhdistyksen piiriin?

Sata vuotta täyttävä Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys on ainoa yhteiskunnallisesti merkittävä juonne, joka vielä kantaa nuorsuomalaisuuden nimeä. Nuorsuomalaisuuden taholla toteutui paradoksi: liikkeelle jäivät vahvat johtajat - presidentit ja pääministerit - ja vahva lehdistö, mutta puolueen vaalikannatus kuihtui ja kuoli alta pois. Lehdistö on siinä määrin vahva, että lähes kaikki johtavat suomenkieliset maakuntalehdetkin edustavat joko suoraan tai maalaisliittolaisen mutkan kautta nuorsuomalaista juurta.

Tausta häivytettiin

Osittain tämä yliedustavuus on seurausta siitä, että nuorsuomalaiset sanomalehdet osasivat lukea ajan merkit paremmin kuin nuorsuomalainen liike: laajentuminen tapahtuisi häivyttämällä puoluetaustaa ja ryhtymällä yleislehdeksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Helppo prosessi ei puoluesuhteen purkaminen ja purkautuminen kuitenkaan ollut. Se tulee hyvin todistetuksi 100-vuotishistoriikissakin. Ja jäljet ulottuvat pitkälle - aina Risto E. J. Penttilän ja Jukka Tarkan 1994 perustamaan nuorsuomalaiseen puolueen asti. Heihin vedettiin selvä linja: suhtauduttiin kuin mihin tahansa puolueeseen.

Poliittinen kuihtuminen on perinteisesti turhauttanut liberaaleja. Toisaalta se on johtanut myös henkiseen itseterapointiin: "poliittisella tasolla liikkeemme ei menestynyt, mutta tavoitteemme toteutuivat, ja mielipidejohtajuus on median kautta edelleen meillä". Totuuden siemen tässä ajattelussa toki on, ja monessa muussa maassa onkin poliittisilta painotuksiltaan Suomea paljon konservatiivisempi ja oikeistolaisempi lehdistö.

Näyttävä henkilökavalkadi

Tuskinpa minkään muun yhdistyksen satavuotishistoria voi tarjota samankaltaisen henkilökavalkadin ja näkökulman isänmaan historiaan kuin juuri Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys. Kuuluvathan sen alkuvuosien näkyviin jäseniin sellaiset nimet kuin Eino Leino, Arvid Järnefelt, Santeri Alkio, Juhani Aho, Eero Erkko ja Santeri Ivalo. Heissä yhdistyi yhteiskunnallinen intomielisyys ja halu taistella vääryyksiä vastaan ainutlaatuiseen kykyyn sanoa sanottavansa tyylillä ja taidolla.

Heidän jälkiään ovat seuranneet sellaiset sanan säilän mestarit kuin Arvo Inkilä, Urho Toivola, Irma Karvikko, Taimi Torvinen, Yrjö Niiniluoto, Simopekka Nortamo, Maija-Liisa Heini ja monet muut. Naiset valtasivat näkyvät paikat jo vuosikymmeniä ennen kuin tuli muodiksi puhua sukupuolten tasa-arvosta.

100-vuotishistoriikki kuljettaa intellektuaalisesti vireää toimittajakuntaa halki Suomen historian, onhan se ainutlaatuisella näkijän ja tekijän paikalla. Tilanteet ja tunnelmat vaihtuvat nopeasti. Suomi vääntelehtii synnyintuskissaan. Sortovuosia seuraa itsenäisyys, sisällissota, hallitusmuototaistelu. Suurimpien lehtien toimitusten valot sammuvat sisällissodan ajaksi. Oheinen kuva kertoo tunnoista viikko ennen sisällissodan alkua.

Voittoja ja tappioita

Voitot ja tappiot seuraavat toisiaan. Hallitusmuoto- ja kuningaskysymyksessä piskuinen nuorsuomalainen puolue hajosi lopullisesti: oltiin jo pitkään oltu "varpusia" tai "pääskysiä". Mutta hajallaan oli myös vanhasuomalainen puolue. Sekä nuorsuomalaisessa puolueessa että vanhasuomalaisessa puolueessa sisäiset näkemyserot olivat suuremmat kuin erot puolueiden välillä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtui jotakin poikkeuksellista. Puolueet hajosivat kahtia ja osaset yhtyivät ristiin kahdeksi uudeksi puolueeksi: Kansalliseksi Edistyspuolueeksi ja Kansalliseksi Kokoomuspuolueeksi. Mutta yhdistykset - Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys ja Suomalainen sanomalehtimiesliitto - säilyivät entisellään. Mikä tämän pakastetun tilanteen merkitys valtakunnan politiikkaan on ollut, on oma kysymyksensä. Kaukana ei ole jo edellä esitetty ajatus Suomen monia muita maita vapaamielisemmästä lehdistöstä.

Ilkeästi voisi sanoa, ettei nuorsuomalainen lehdistö pelastanut puoluetta, eikä vanhasuomalainen puolue pelastanut lehdistöä.

Isänmaa vaikeuksissa

Kun Saksa-suuntaus oli ohi, hallitusmuototaistelu ratkaistu ja Ståhlberg valittu ensimmäiseksi presidentiksi, tunsi edistyspuolue ja Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys voittaneensa taistelun isänmaasta. Tasavallan alku näyttikin lupaavalta. Uusi edistyspuolue sai suhteellisen suurta kannatusta ja oli yhteistyökykyinen presidenttipuolue. Hallitusvastuu ja "luonnollisen" kannattajakunnan puute söivät kuitenkin puolueen kannatusta vaali vaalilta.

Ja isänmaakin ajautui 1930-luvun alussa vaikeuksiin. Lapuan liike ja oikeistoradikalismi uhkasivat nuorta demokratiaa. Puolue jakautui ja niin myös yhdistys. Toisen siiven johtohahmo oli T. M. Kivimäki, joka toimi pääministerinä 1932-36 ja toisen A. K. Cajander, joka oli pääministerinä 1937-39. On syytä todeta, että pääministeriys oli siten 1930-luvullakin ensisijassa edistyspuolueen käsissä eikä äärioikeiston kuten asia usein nähdään.

Kivimäki oli läheisessä yhteistyössä oikeiston ja presidentti Svinhufvudin kanssa ja ajoi vanhaliberaalista talouspolitiikkaa sekä yhteistyötä maltillisen oikeiston kanssa.

Cajander pyrki harjoittamaan aktiivisempaa talous- ja sosiaalipolitiikkaa ja rakensi yhteistyötä sosiaalidemokraattien kanssa.

Holstin ero

Myös edistyspuolueen lehdistö jakaantui. Johtavista lehdistä Helsingin Sanomat ja Eljas Erkko tukivat Kivimäkeä kun taas Turun Sanomat tuki Cajanderia. Päätoimittaja Urho Toivolan Turun Sanomat puolusti kiihkeästi ulkoministeri Rudolf Holstin Kansainliitto-painotteista ulkopolitiikkaa. Eljas Erkko ja Helsingin Sanomat etsivät konkreettisempaa tukea itää vastaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Cajanderin hallituksen ulkoministeri Holsti joutui eroamaan vuonna 1938 oikeiston painostuksen edessä. Pääministeri Cajander teki sovinnon Erkon kanssa, josta tuli ulkoministeri. Helsingin Sanomat alkoi yhdessä yössä ymmärtää cajanderilaista politiikkaa. 1930-luvun keskeinen jakoviiva kulki siten pienen edistyspuoleen ja sen lehdistön halki.

Syksyllä 1939 Suomen kohtalo ja valinnat olivat ulkoministeri Erkon käsissä. Voisiko mikään yhdistys olla keskeisemmässä paikassa kuin Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys? Erkon, Helsingin Sanomien ja yhdistyksen nivominen talvisotaa edeltäneiden neuvottelujen ja sodan alun dramaattisiin päiviin jää historiikissa jotenkin auki. Onko tällä jotakin tekemistä sen kanssa, että Eljas Erkon arkisto tältä kohdin on vieläkin suljettu?

Samoin "vaaran vuodet" ja etenkin "suomettuminen" ovat käsitteitä ja ajanjaksoja, joihin lukija turhaan odottaa törmäävänsä kirjan sivuilla. Oliko yhdistyksen toiminta ja historia niiden osalta vähemmän kunniakasta kuin muissa isänmaamme vaiheissa? Onko yhdistyksellä vähäsanaisuuteen jokin syy? Eikö se huomannut Suomessa ja maailmalla käytyä keskustelua suomettumisesta? Ja eikö historiikin kirjoittaja huomaa yhdistyksen vapaampaa ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua sivunneen kannanoton tulleen nuorsuomalaisen tradition lippua kantavalta yhdistykseltä kovasti myöhään - vuonna 1981?

Lievä Helsinki-keskeisyys vaivaa historiikkia. Se heijastuu myös kuvien henkilötietoihin. Luulisi yhdistyksen tuntevan omat toimittajansa myös pääkaupungin ulkopuolella.

Pienet viat eivät muuta sitä, että historiikki kuuluu alansa ehdottomaan aateliin. Tuskin mikään yhdistys on voinut elää kiihkeämmin isänmaan vaiheissa ja harvalla yhdistyksellä on yhtä kunniakas historia kuin Nuorsuomalaisella sanomalehtimiesyhdistyksellä.

Toisaalta valveutunut lukija voisi kysyä, eikö jo olisi aika yhdistää Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys ja Suomalainen sanomalehtimiesliitto ja perustaa todellinen sanavapauden kysymyksiä pohtiva yhteenliittymä. Rahan, politiikan ja median suhteen tutkiminen ja seuranta näyttäisi vaativan tätä.

TIMO SOIKKANEN

• Kirjoittaja on Turun yliopiston poliittisen historian professori.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

• Poliittisesta vallasta sanan valtaan. Nuorsuomalaisten sanomalehtimiesyhdistys 100 vuotta. Nuorsuomalainen sanomalehtimiesyhdistys 2006. 279 s.