TIINA AALTO AIJU SALMINEN, piirros
Kun kalustemuotoilun professori Yrjö Wiherheimo laukoi viime keväänä julkisesti (HS 10.4.) kärkevän mielipiteensä Artekin uusista tuotteista Milanon huonekalumessuilla, oli monen muotoilusta kiinnostuneen lehdenlukijan pakko räpäyttää ripsiään.
Wiherheimon suorasanaisuus oli jotakin, johon ei pienessä muotoiluystävällisessä maassa ole totuttu.
"Merkityksettömiksi" arvostellut tuotteet saivat muotoilupiireissä aikaan pienen tärinän, mutta julkisuuteen asti päätyi kuitenkin vain yksi vastine.
Samaan aikaan pinnan alla mutistiin: "Wiherheimo puhui kilpailevan yrityksen suulla. Hänen kritiikkinsä ei ollut rakentavaa, hän aiheutti alalle enemmän vahinkoa kuin hyötyä." Toisaalla Wiherheimolle satoi myönteistä palautetta.
Esimerkkinä edellinen on oivallinen kuvaus julkisesta muotoilukeskustelusta: muotoilun aktiiviselle kuluttajalle ja seuraajalle jää keskustelusta käteen vain torso. Kuitenkin samaan aikaan suomalaiset ovat kasvaneet entistä kiinnostuneemmiksi visuaalisesta ympäristöstään.
Ammattilehdistö puuttuu
- No, onko suomalaisella muotoilulla nyt sitten jokin erityinen hätä, minkä vuoksi pitäisi keskustella? kysyy muotoilija Harri Koskinen kiistämättä kuitenkaan keskustelun tarpeellisuutta.
Kysymys on hyvä. Vallankin kun sen tekee muotoilija, joka on kiistatta maan tunnetuin ja josta on sanottu: "Hän on muotoilija, joka näyttäisi onnistuvan aina."
Epäilemättä Koskinen on suomalaisen nykymuotoilun näkyvä lipunkantaja. Hänestä kirjoitetaan paljon ja pääasiassa hyvää.
Valistunutta kuluttajaa saattaa kiinnostaa kuitenkin myös se, mikä tekee Koskisen muotoilusta niin onnistunutta. Yleisesti ottaen designkalusteet ovat kasvottomia massakalusteita kalliimpia, jopa sijoituskohteita, joten muotoilijan nimi tuotteen kyljessä ei aina yksin riitä.
Toisaalta myös yhtä menestynyttä muotoilijaa kohti on olemassa satoja toimeentulonsa äärillä pinnisteleviä muotoilijoita, jotka niin ikään toivovat avoimempaa keskustelua alan ongelmista.
Syyttävä sormi osoittaa mediaa, joka on yksi suurimpia tähtikulttien luojia Suomessa. Kuukausittain Suomessa ilmestyy nippu lehtiä, joissa puhutaan sisustuksista, esineistä ja niiden tekijöistä. Lähes poikkeuksetta kirjoitukset ovat kritiikittömiä.
- Vaikka eihän näiden sisustuslehtien ole tarkoitus edes olla analyyttisesti keskustelevia. Nämä lehdet ovat pääosin viihdelehtiä. Sitä paitsi voidaan olettaa, että arvottaminen on tapahtunut toimitusten sisällä ennen artikkeleiden julkaisua. Lehdet tekevät arvokasta työtä esitellessään uusia ja laadukkaita tuotteita, Harri Koskinen toteaa.
Siitä huolimatta tilanteeseen toivotaan muutosta.
- Monessa muussa eurooppalaisessa muotoilumaassa on olemassa alan ammattilehdistö. Meiltä se puuttuu, sanoo professori Yrjö Wiherheimo.
Parnassojen , Arkkitehtien ja Taide -lehtien maassa kommentti lienee aiheellinen.
Kysyjästä vastaajaksi
Yksi närää aiheuttanut muutos on tapahtunut Muoto -lehdessä. Kustantajanvaihdoksen jälkeen lehti on kasvattanut levikkiään mutta saanut osakseen myös kritiikkiä.
- Kun lehti neljä vuotta sitten siirtyi Ornamolta (Teollisuustaiteen liitto) Image Kustannuksen lehdeksi, tehtiin selvä linjamuutos. Siitä lähtien lehteä on tehty kuluttajille, toteaa lehden päätoimittaja Anna-Kaari Hakkarainen .
- Lehdellä on pitkät perinteet ammattijulkaisuna. Näin ollen muutos on varmasti ollut suuri. Totuus nyt kuitenkin on, että teemme kuluttajalehteä ja joudumme toimimaan sen mukaan, hän sanoo.
Hakkarainen myöntää, että kriittiselle ja ammattimaiselle muotoilujournalismille pitäisi olla sijansa lehdistössä. Kuka ja mikä media arvottavaa journalismia tekisi, on hänen mukaansa paljon vaikeampi kysymys.
- Nyt pitäisi luoda jokin uusi traditio sen suhteen. Joka tapauksessa muotoilua pitäisi arvottaa samalla tavalla kuin vaikkapa elokuvia, Hakkarainen korostaa.
Yhdeksi suureksi ongelmaksi hän uskoo muotoilusta kirjoittavien ihmisten puutteen.
- Myös Muodossa on ollut ongelmia löytää muotoilusta kirjoittavia ihmisiä. Tosiasia on, että kirjoittamisen suhteen muotoilualalla työskentelevät ihmiset ovat olleet toimittajia aktiivisempia.
Näin ollen Muoto on tahtomattaan joutunut pyörittämään kehää, jossa lehden avustaja on seuraavan lehden haastateltava.
Mihin kritiikkiä tarvitaan?
Hyvä ja perustava kysymys muotoilukeskustelussa on, mihin keskustelua tai arvottamista tarvitaan.
Osa alan ammattilaisista ja alaa seuraavista kuluttajista on sitä mieltä, ettei laajaa foorumia edes tarvita, toiset kaipaavat keskustelua. Osa kaipaa muotoilulle selkeästi omaa ammattilehteä, osa toivoo sen sisältyvän sanomalehtien kulttuurijournalismiin.
Olisi luonnollista keskustella ainakin siitä, mikä on hyvää muotoilua ja miksi. Monien alalla työskentelevien ja sitä seuraavien mielestä olisi hyvä pohtia myös suomalaisten muotoilijoiden ja sitä kautta suomalaisen designin kansainvälistymistä.
Suomessahan on tunnetusti suhtauduttu muotoiluun kuin se olisi osa kansallista identiteettiä. EU:n ja globalisaation myötä muotoilijoiden asiakassuhteet ovat muuttuneet. Yhä useampi nuori muotoilija lähtee luomaan kansainvälistä uraa.
Myös nuorten muotoilijoiden koulutus- ja työllisyystilanne ansaitsisivat avoimempaa puintia. Alan apurahapolitiikastakaan ei liiemmin julkisesti keskustella.
- Mielenkiintoista olisikin tietää, minkälaisia tuloksia erilaiset julkisin varoin tuetut projektit ovat saaneet aikaan, toteaa designmanageri Laura Sarvilinna .
- Käsittääkseni muotoilualan julkisista avustuksista ovat päättämässä pitkälti samat ihmiset. Näyttää siltä, että teknologiavetoiset hankkeet ja teollinen muotoilu saavat pienempiä toimijoita helpommin avustuksia. Pieniä toimijoita tulisi tukea enemmän kuin isoja globaaleja yrityksiä. Esimerkiksi vaatetuksen alalla on näytettävää ja kansainvälistä imua. Sinne tulisi myös antaa enemmän tukea, jotta kansainvälistyminen onnistuisi, Sarvilinna sanoo.
Vaikka tiedot avustuksista ovat julkisia, keskustelua aiheesta on ollut Sarvilinnan mukaan turhan vähän. Hänen mielestään analyyttinen ja julkinen keskustelu muotoilusta olisi tarpeen muutenkin.
- Jo ihan muotoilijoiden itsensäkin ja heidän ammattitaitonsa puolesta sekä tietysti itse kuluttajien vuoksi. Mielestäni muotoilijat eivät välttämättä itse ole oman alansa parhaita analysoijia, sen pitäisi tapahtua toimittajien toimesta niin kuin muussakin kulttuuri- ja taidejournalismissa.
- Nyt kun joku sanoo jotakin, se saa älyttömät mittasuhteet sen sijaan, että se voisi olla normaalia vuoropuhelua. Meillä tarvittaisiin enemmän niitä muotoilun tuntijoita, jotka sanovat, ja niitä, jotka vastaavat.
Kirjoittaja on salolainen muotoiluun erikoistunut toimittaja.
