Ennen kuin italialainen ohjaaja Nanni Moretti voitti vuonna 2001 Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon herkällä surukuvauksellaan Pojan huone , hänet tunnettiin maailmalla siitä täysin poikkeavista päiväkirjaelokuvistaan Caro Diario (1994) ja Huhtikuu (1998).
Ne näyttivät Morettin vasemmistolaisena älykköohjaajana, Woody Allenin köyhänä jäljitelmänä, joka kuvaa mielellään itseään laukoakseen kuivan huumorinsa turvin huomioita perheen arjesta, luovan työn tekemisen tuskasta ja Italian politiikasta.
Huhtikuu kertoi Morettin näköisestä ja nimisestä elokuvaohjaajasta, joka suunnittelee kepeää musikaalia sokerileipurista. Sen sijaan hän päättääkin tehdä Italian vuoden 1996 vaaleista dokumentin, jonka ilmeisenä tarkoituksena on saada maanmiehensä äänestämään Silvio Berlusconin johtamaa oikeistoa vastaan.
Lupaavat huomiot supistuvat mössöksi
Uusi elokuva Kaimaani jatkaa samalla linjalla Berlusconi-kritiikkeineen päivineen. Terävänä taktikkona Moretti onnistui haalimaan Kaimaanille keväällä huomattavasti ennakkojulkisuutta tuomalla sen Italiassa ensi-iltaan vain kaksi viikkoa ennen parlamenttivaaleja. Pahamaineinen pääministeri hävisi vaalit, mutta ei välttämättä Kaimaanin ansiosta: kohuun nähden on nyt miltei sääli havaita, kuinka puolitiehen Moretti jättää öykkäröivän Berlusconin käsittelemisen.
Kaimaani ei nimittäin ole niinkään satiiri Berlusconista, vaan tarina sellaista suunnittelevasta halpojen toimintafilmien tuottajasta. Tuottaja on jopa äänestänyt pääministeriä edellisissä vaaleissa, mutta sitoutuu poliittisesti arkaan käsikirjoitukseen puolivahingossa saatuaan sen luettavaksi viehättävältä nuorelta naisohjaajalta.
Kaimaani tuntuu monessa suhteessa lattean Huhtikuun isommalla budjetilla toteutetulta sisarteokselta, eikä pelkästään elokuvanteon tuskaa kuvaavan juonensa vuoksi. Kumpikin filmi koostuu enemmän tai vähemmän irrallisista katkelmista, kummassakin lupaavat Berlusconi-huomiot supistuvat lopulta sanomaltaan selkeäksi mutta faktoiltaan sekavaksi mössöksi ja kummassakin päähenkilön työntekoa hankaloittaa iso muutos henkilökohtaisessa elämässä. Huhtikuussa syynä oli vauvan syntymä, Kaimaanissa avioero.
Väkevät loppuminuutit parasta
Tuottajaa ei sentään enää näyttele Moretti itse, vaan Silvio Orlando, joka esitti Huhtikuussa sokerileipuria. Itselleen Moretti on varannut osan kuuluisana näyttelijänä, joka viimeisessä kohtauksessa ottaa Berlusconin roolin viileän rauhallisesti haltuunsa, osana viimein valmiiksi saatua satiiria.
Tämä väkevä viimeinen viisiminuuttinen on parasta, mitä Kaimaanilla on tarjota. Samalla osio on kuitenkin kipeä muistutus juuri nähdyn elokuvan kömpelyydestä: filmin muihin Berlusconin vaiheista dramatisoituihin jaksoihin ei ole saatu samaa terävyyttä, vaikka irtofragmenttien yhtenä johtoajatuksena onkin kysymys pääministerin varallisuuden hämärästä alkuperästä.
Kehyskertomuksessa johtoajatusta ei sen sijaan tunnu olevan lainkaan. Saamattoman halpafilmituottajan läpikäymän kitkerän avioeron voi tietenkin symbolisesti tulkita vaikka italialaisten tarpeeksi ottaa etäisyyttä pitkäaikaiseen pääministeriinsä, mutta juonen tasolla tuottajan henkilökohtaisilla murheilla on vähän tekemistä Berlusconin kanssa. Sympaattisen Moretti onnistuu päähenkilöstään silti rakentamaan.
Sekä Huhtikuun että Kaimaanin rakenteen edessä on vain ihmeteltävä, miksi Moretti ei halua kommentoida Berlusconi-ilmiötä sellaisenaan, vaan piilottaa kritiikkinsä molemmissa tapauksissa elokuvaksi elokuvan sisään. Eikö Moretti sittenkään uskalla ottaa suoraan kantaa vasemmistolaisen vakaumuksensa puolesta? Pelkääkö hän Kaimaanin erään roolihenkilön tavoin Berlusconin aiheuttavan hänelle hankaluuksia?
TANELI TOPELIUS
• Kaimaani. Ohjaaja Nanni Moretti. (Kino Thalia)
