Jossain siellä missä merimiestarinat ja matkaoppaat kohtaavat, karttojen ja historian tuolla puolen, syntyy kummista kuvitelmista uskomattomia kaupunkeja. Näille fiktiivisille kaupungeille ovat omistautuneet viime vuosina kirjailijat kuten Jeff VanderMeer, China Miéville, Simon Ings, Jonathan Carroll, ja lukuisat muut. Harvaa heistä on suomennettu.
Uskomattominta on se, miten nopeasti nämä kirjoittajat ovat irrottautuneet käyttämistään spekulatiivisista lajityypeistä rakentaen tilalle jotain entistäkin omituisempaa. Heidän voi huomata osoittavan kunnioitusta niin kauhu- kuin merimiestarinoillekin, lainailevan sujuvasti niin absurdin perinteestä kuin taidehistoriastakin. Heidän proosansa erottuu myös fantasia- ja tieteiskirjallisuudesta, vaikka niissäkin kaupungit ovat viime vuosina paisuneet valtakuntien ja planeettojen kokoisiksi.
VanderMeerin, Miévillen, Carrollin ja Ingsin liittää toisiinsa uuskummaksi (new weird) kutsuttu lajityyppi. Sitä on pidetty jonkinlaisena 2000-luvun hippikirjallisuutena, mutta toisaalta sen innostus urbaanin elämän metafysiikkaan vastaa kyllä lähemmin cityvihreiden maailmankuvaa.
Ehkä uuskummaa voisi verrata vaikkapa fuusiojatsiin. Improvisaatio ja kuuntelijan määrätietoinen kiusaaminen tyylilajeja sekoittamalla on uuskummassa hyvinkin helpon näköistä, vaikka lainatut ja varastetut ainekset sekoittuvat joksikin uudeksi. Voisi sitä luonnehtia myös uuden ajan oopiumikirjallisuudeksi tai postmoderneiksi myyteiksi.
Kaupunki mielen karttana
Novellit ovat turvallinen tapa kokeilla, miten uskalias tyylilaji menee kaupaksi realismille omistautuneessa Suomessa.
Jeff VanderMeerin Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki sisältää kolme pitkää novellia kaupungista nimeltä Ambergris. Tarina Martin Laken muodonmuutos kelpaisi julkaistavaksi itsenäisesti, kun taas Hoegbottenin opas Ambergrisin varhaishistoriaan edellyttänee jonkinlaista kehystä käydäkseen ymmärrettäväksi.
Kertoja käyttää kyllä selittäviä alaviitteitä - ja alaviitteen alaviitteitä - mutta niitäkään ei voi seurata johdonmukaisesti. Lukijaa kiihottava kummastus syntyy siitä, että kertoja on niin ylitsepursuavan runsas taustatiedoissaan, mutta samalla niin avoimen hölmö nimien ja tarinoiden yksityiskohdissa.
Kaupunki on läsnä kaikessa mitä novellien henkilöt, taiteilijat ja tutkimusmatkailijat tekevät. Jokaisen pyhimyksen takana on rykelmä mielipuolia. Ainoa varma asia Ambergris-tarinoissa on kaupungin arkkitehtuuri, joka versioi menneitä ja tulevia tapahtumia. Esimerkiksi kaupungin viemäreihin saattaa olla raapustettuna totuus siitä, mihin 25 000 ensimmäistä asukasta oikein katosi.
Uuskumman (post)modernius toteutuu siinä, miten vanhoja tyylilajeja yhdistellään toisiinsa. Esimerkiksi palkittu novelli Martin Laken muodonmuutos ei ole mikään kafkamainen metamorfoosijuttu, vaan yhdistelmä perinteistä kauhutarinaa ja taidehistorian oppituntia. Lukijalle paljastetaan vähitellen, miksi keskinkertainen kuvataiteilija omisti elämänsä poliittisen säveltäjän muistolle.
Kirja kasvaa kuin kaupunki
Novelli X:n outo tapaus on puolestaan fiktiivinen terapiaistunto siitä, miten ja miksi VanderMeeriä muistuttava kirjailija alkoi luoda Ambergrisin kaupunkia. X:n terapeutti toteaa, että kirjailijalle on tyypillistä epäillä mielikuvitustaan mutta luottaa mitä kummallisimpiin aistimuksiinsa.
Kirjailijan kannalta kaupunki on kartta, johon hän alkaa kerätä aistimuksiaan vaihtoehtoisesta todellisuudesta, esimerkiksi vaikutelmaa jumalankaltaisesta jättiläiskalmarista.
Uuskummassa kaupunki on kuin suuri biologinen kone, josta tarinoiden kuluessa paljastuu uusia tiedon ja myyttien kerrostumia. VanderMeeriltä valitut novellit tarjoavat yhden elämäntarinan ja yhden kertomuksen kaupungin syntyvaiheista, sekä yhden näitä tukevan metafiktion.
Mutta paljon muutakin Ambergris on nielaissut. Teoksesta Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki löytyy nimittäin useita sisällöltään vaihtelevia laitoksia.
Viimeisin englanninkielinen laitos on vuodelta 2004 ja sisältää tuplasti enemmän materiaalia kuin suomenkielinen kokoelma. Puolet tästä materiaalista on luokiteltu liitteiksi. Suomenkielisestä laitoksesta on jätetty pois ensimmäisin ja kuuluisin Ambergris-tarinoista, pienoisromaanin mittainen Dradin, in love .
Kaiken lisäksi kirja kasvaa edelleen kuin elävä kaupunki. VanderMeer on jatkanut Ambergris-tarinoiden kirjoittamista, joskin hän suo osan kunniasta fiktiivisille kertojille. Näistä joillakin saattaa olla etäinen todellisuusvastineensa.
Uuskumma Suomessa
Uuskummassa on kyse marginaalisesta mutta kasvavasta ilmiöstä. Lokin ja Liken käännösten lisäksi pieneltä Kirjava-kustantamolta on tulossa lajityypin mukaan nimetty novellikokoelma Uuskummaa? Tänä syksynä uuskumma lyö läpi Suomessakin, jos on lyödäkseen.
Suomennosten runsautta voisi selittää sillä, että kustantajilla on käytettävissään hyviä kääntäjiä, jotka ovat kasvaneet yhteydessä scifin ja fantasian harrastajapiireihin; he osaavat postmoderninsa ja tuntevat lajityyppien vivahteet. Myös VanderMeerin kääntäjä Johanna Vainikainen-Uusitalo on pysynyt hyvin mukana sadun ja oppikirjan välillä vaihtelevissa tyyleissä.
Suomessa uuskumman edustajiksi voisi ehdottaa niitä kirjailijoita, jotka ovat päättäväisesti irtisanoutuneet tieteisfiktiosta ja fantasiasta: Leena Krohnia, Maarit Verrosta ja, viimeisimpänä perinteensä kieltäjänä, Johanna Sinisaloa. Etenkin Krohnin tarinoissa kaupunki on edustanut kokonaista maailmaa. Sinisalo taas perusti maineensa kuvaukselle vaihtoehtoisesta maailmasta, jonka symbolina oli peikkojen piirittämä Tampere.
Kotimaisiin kirjoittajiin verrattuna VanderMeerin tarinat ovat kuitenkin vielä villimpiä. Vakava satu ja absurdi matkaopas, kauhu ja huumori kietoutuvat hänen novelleissaan tavalla, joka on kokemuksena tuttu vain turistille. Suomalaisella lukijalla riittää käännöksissä kummasteltavaa.
MARKKU SOIKKELI
• Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki. Suom. Johanna Vainikainen-Uusitalo. Loki-kirjat 2006. 226 s.
