Kulttuuri

Carmen avaa Savonlinnan oopperajuhlat

Lehtikuva<br />Irina Mishura Carmenin roolissa ja Jean-Pierre Furlan Don Josen roolissa George Bizet'n Carmen-oopperan kenraaliharjoituksissa Savonlinnan oopperajuhlilla.
Lehtikuva
Irina Mishura Carmenin roolissa ja Jean-Pierre Furlan Don Josen roolissa George Bizet'n Carmen-oopperan kenraaliharjoituksissa Savonlinnan oopperajuhlilla.

HELENA HEIMOLA

Tämän vuotisten Savonlinnan oopperajuhlien ensimmäinen ja odotetuin ensi-ilta on tänään avajaispäivänä, jolloin kuullaan ja nähdään Georges Bizet'n rakastettu ooppera Carmen . Nimihenkilöä on pidetty milloin viettelijättärenä, milloin huorana, mutta ruotsalaisohjaaja Marianne Mörck näkee hänet naisena, johon on alhaisen syntyperänsä takia lyöty epäonnistujan leima.

- Hän taistelee, koska syntyi alhaiseksi. Hän rakastaa, koska ilman rakkautta ei voisi elää. Pohjimmiltaan teoksessa on kyse ihmisen perustarpeesta kuulua johonkin ja jollekin. Carmen kuuluu sekä itselleen että muille, Mörck sanoo.

Don José syntyy hyvään perheeseen, hänellä on päämääränsä. Hän haluaa kouluttautua, hankkia hyvän ammatin ja avioitua Micaelan kanssa. Rakkaus Carmeniin johtaa hänet kuitenkin pois turvalliselta tieltä. Kun hän häviää, hänellä ei ole enää Micaelaa, ei Carmenia eikä työtä. Hänelle ei jää mitään.

- Don Joséessa nähdään myös, miten kiltti mies tietyissä olosuhteissa muuttuu pahaksi, Mörck luonnehtii.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Carmenina nähdään ensi-illassa venäläinen mezzosopraano Irina Mishura , Don Joséna ranskalainen tenori Jean-Pierre Furlan , härkätaistelija Escamillona nuori turkkilaisbasso Burak Bilgili ja maalaistyttö Micaelana ukrainalainen sopraani Olga Mykytenko . Kersantti Moralesin roolissa nähdään ja kuullaan bassobaritoni Arttu Katajaa , joka esiintyi viimeksi Naantalin musiikkijuhlien Kuovijoki -oopperassa.

Oopperan johtaa virolainen kapellimestari Anu Tali , jonka mukaan Carmenin johtaminen on kapellimestarille unelmien täyttymys.

- Kaikki haluaisivat, mutta harvat saavat, hän sanoo.

Päivää ennen ensi-iltaa hän toteaa, että työ on tehty.

- Nyt vain hieman sähköä ilmaan!

Savonlinnan oopperajuhlien toinen ensi-ilta on lauantaina. Tuolloin esitetään Aulis Sallisen ooppera Ratsumies , joka pitkän tauon jälkeen otettiin ohjelmistoon viime vuonna uudelleen. Sen johtaa kapellimestari Ari Rasilainen .

Sunnuntaina vuorossa on Timo Mustakallio -laulukilpailu. Aamupäivällä lauletaan alkukilpailu ja illalla finaali. Kilvassa on mukana kuusitoista laulajaa.

Tiistaina 11.7. ensi-iltansa Savonlinnassa saa Richard Wagnerin ooppera Tannhäuser . Siinä käytettävä virtuaalilavaste, joka on tuttu viihdeshowsta, mutta vieras oopperaesityksille, toteutetaan nyt ensi kertaa Olavinlinnassa. Valaistuksen ja ledscreenien sisällön suunnittelijan, Mikki Kuntun mukaan virtuaalilavaste mahdollistaa sisäisen sielun maiseman kuvaamisen.

Ensi vuoden juhlien edestäkin raotettiin hieman verhoa. Säveltäjä Olli Kortekangas valmistelee sinne tilausteosta Isän tyttö . Oopperan teksti kertoo kuvitteellisesta suomalaisesta perheestä, jossa on esillä neljä sukupolvea. Tarina alkaa vuodesta 1997 kerraten takautuvasti Suomen historian merkittäviä vuosia.

- Tarinan keskiössä on koko ajan nainen. Ja kuten nimikin jo kertoo, oopperassa on kyse isoista naisrooleista, säveltäjä paljastaa.

Ensi-ilta Olavinlinnassa on 7.7.2007.