Urheilijaelämää
On hupaisa yhteensattuma, että kahdessa murrosikäisistä urheilijapojista kertovassa kirjassa päähenkilön nimi on Markus - tosin niin päin, että suomalainen Markus kirjoitetaan c:llä ja Ruotsin nuori jalkapallolupaus k:lla.
Muitakin yhteneväisyyksiä löytyy, sillä hyvän ja ennen kaikkea viihdyttävän joukkuemaailmaan sijoittuvan nuortenkirjan pitää toki noudattaa jonkunmoista kaavaa. Kuka jaksaisi lukea teosta, jossa kovasta harjoittelusta huolimatta tappio seuraisi toistaan tai voittoputki olisi katkeamaton?
Sählykentän tähtiä
Urheilu ei nuortenkirjan aiheena ole helppo. Siksi on upeaa huomata, miten kevyen oloisesti Kalle Veirto synnyttää juttua Lahteen sijoittuvassa sählykirjassaan Tannermäki All Stars . Yläkoulun kahdeksatta käyvä Marcus on paitsi nopeakätinen sählykerhon maalivahti, myös lihaa ja verta oleva 14-vuotias, joka tuntee itsensä toisinaan ylivertaiseksi ja toisinaan hyvinkin epävarmaksi muihin nähden, varsinkin tyttöihin. Ja aina ylipainoiseksi.
Tannermäki All Starsin sytyttävä voima on kapina. Veirto tuntee hämmästyttävän hyvin yläkoulun kirjoittamattomat säännöt ja näkymättömiksi piirretyt luokkarajat, joita nuorten on melko mahdotonta ylittää ja aikuisten edes nähdä. Koulua käydään kieli keskellä suuta.
Ei siis tule suurena yllätyksenä, että koulun edustusjoukkueeseen valittu Marcus saa muilta pelaajilta kiellon osallistua samaan porukkaan. Päähän potkimiseen kyllästynyt poika huomaakin pian keräävänsä ympärilleen aivan omaa joukkuetta, hylkiöistä muodostettua Tannermäki All Starsia, jonka unelma on näyttää koulun kermalle edes kerran, että väheksytyilläkin on ihmisarvonsa.
Jotta kirjan juoni ei olisi aivan näin yksinkertainen, Veirto on upottanut mukaan muitakin traumoja Marcuksen elämästä. Ylipainoisena Marcus nimittäin kokee, ettei häntä oikein hyväksytä kuntoiluun hurahtaneessa perheessä, varsinkaan isän ja siskon taholta, ja siinäkin mielessä onnistuminen tekisi hyvää itsetunnolle.
Yksi puute tosin Veirron hienosta nuortenromaanista löytyy, ja se on kunnollinen loppu. Selvää on, että Tannermäki All Stars avaa sarjan, mutta jonkinmoisia ratkaisuja voisi tämänkin teoksen ongelmaryppääseen tarjota.
Jalkapallon kuninkaita
Jos Veirto jättää langat avoimiksi, sitä ei ruotsalainen poikien urheilullisiin viihdekirjoihin erikoistunut Bengt-Åke Cras tällä kertaa tee. Kovaa peliä on kahdeksas jalkapalloilija Markus Cerwinistä kertova teos, ja ilmeisesti jää myös viimeiseksi, sillä onko Markuksella enää mitään saavutettavaa? Sarjan aikana pikkuisesta Björkebyn nappulaliigalaisesta on kasvanut maailmaa reissaava tähti, jolla ei 15-vuotiaana ole enää kotia missään. Sen sijaan rahasta ei ole puutetta viime kirjassa kehitellyn tietokonepelin, mainossopimusten ja avokätisten sponsorien vuoksi.
Markus Cerwinin fiktiivisen olemassaolon tarkoituksena on elää todeksi jokaisen jalkapalloilevan pojan unelma: Riittää, kun on hyvä urheilussa, niin rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Siinä sivussa voi pelata tietokonetta ja ansaita sillä tavoin muutamia lisämiljoonia.
Mielenkiintoisimmalta näyttää silti vanhempien rooli urheilijapoikien elämässä. Ainakin Crasin tulkinnan mukaan nämä voivat kadota ongelmineen taivaan tuuliin häiritsemästä 15-vuotiaita. Eipä silti, kirjassa lapsiaan aikuisina kohtelevat ruotsalaisvanhemmat ovat kyllä melkoinen pohjanoteeraus vastuullisista kasvattajista.
Sen sijaan supersuosittu kirjailija muistaa oman vastuunsa nuorten valistajana: Markus ei itsenäisenä ja upporikkaanakaan 15-vuotiaana juo alkoholia tai harrasta suojaamatonta seksiä.
MARI VIERTOLA
• Bengt-Åke Cras: Kovaa peliä . Suom. Veijo Kiuru. Tammi 2006. 294 s.
• Kalle Veirto: Tannermäki All Stars . Karisto 2006. 214 s.