Kulttuuri

Kylli-tädin syntymästä 100 vuotta

Koko kansan Kylli-tädin eli taidemaalari Kylli Kosken (1906-1997) syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta 6. heinäkuuta. Juhlavuoden kunniaksi on viikonloppuna Karstulassa järjestettävän Lystipäivän teemana Kylli Kosken elämäntyö. Lystipäivänä muun muassa julkistetaan Kylli Koski -seura ry:n taiteilijan satavuotissyntymäjuhlan kunniaksi toimittama kirja Kissa vieköön. Kirjan kuvitus on kissojen ystäväksi tiedetyn Kyllin käsialaa ja tekstit ovat tunnettujen suomalaisten kertomuksia kissoistaan. Kylli Koski muistetaan television nuoruusvuosien Kylli-tätinä, joka piirsi mustavalkoisessa kuvaruudussa kuvia kertomiinsa tarinoihin.