Kulttuuri

Henryk Ross valottaa Lodzin gheton elämää

Kuopion VB-valokuvakeskus esittelee kesän päänäyttelyssään puolanjuutalaisen valokuvaajan Henryk Rossin valokuvia, jotka hän otti toimiessaan Puolan toiseksi suurimman gheton Lodzin valokuvaajana vuosina 1940-1944. Virallisten kuvien lisäksi Ross tallensi salaa gheton epäinhimillisyyksiä, mutta myös inhimillisempää arkipäivää, joka saattoi olla joskus jopa onnellista.

VB-keskuksen johtajan Anna Vilkunan mukaan näyttely ei todista ainoastaan juutalaisvainoista ja historiallisista tapahtumista vaan siitä löytyy myös lämpöä ja ennen kaikkea voimakkaita valokuvia. Pohjoismaissa näyttely ei ole ollut aiemmin esillä.

- Kuvat kertovat, että ihmiset pyrkivät elämään mahdollisimman normaalisti, vaikka olosuhteet olisivat kaikkea muuta.

Lodzin ghetto oli yksi suurimmista ghetoista ja ensimmäinen, joka suljettiin ulkomaailmasta. Gheton alueella asui yli 200 000 ihmistä, jotka oli pakkosiirretty Puolasta ja muista maista. Vuonna 1941 alkoivat kuljetukset Lodzista keskitys- ja tuhoamisleireille. Elämästä ghetossa ja leireillä selviytyi vain 5 prosenttia Lodzin gheton asukkaista.

Ross (1910-1991) oli toiminut ennen sotavuosia lehtikuvaajana. Lodzin ghetossa hän oli juutalaisviranomaisten palveluksessa. Ennen gheton tyhjentämistä syksyllä 1944 Ross hautasi kuvaamansa negatiivit maahan. Hän kuului niihin harvoihin gheton asukkaisiin, jotka selvisivät hengissä. Sodan jälkeen hän kaivoi kuvansa esiin ja julkaisi niistä osan. Kuvista tuli ghettojen virallista kuvastoa.

Rossin kuvien yksityisempi puoli nähtiin ensimmäistä kertaa vasta kesällä 2004 Arlesissa. Lodz Ghetto Album - näyttely on ollut esillä mm. Lontoossa, Amsterdamissa ja Prahassa. Kuopiossa se on esillä syyskuun alkuun saakka.