Kulttuuri

Retretissä Jean Dubuffet'n vilpitöntä taidetta

Taidekeskus Retretin ensi kesän päänäyttely on ranskalaisen taidemaalarin, kuvanveistäjän ja graafikon Jean Dubuffet'n retrospektiivinen näyttely. Se esittelee noin sadan teoksen avulla taiteen vallankumouksellisena pidetyn Dubuffet'n tuotantoa vuosilta 1943-1984.

Kokeilunhaluisena pidetyn Dubuffet'n (1901-1985) taidetta on kuvattu vilpittömyydessään viehättäväksi. Dubuffet'n teoksia on ollut esillä noin sadassa näyttelyssä eri puolilla maailmaa.

Dubuffet'n lisäksi Retrettiin on tekeillä pienimuotoinen katselmus Hugo Simbergin (1873-1915) tuotantoon. Näyttely keskittyy Simbergin tuotannon intiimimpään osaan, taiteilijan lähipiiriin kuuluneiden henkilöiden muotokuviin, maisemiin hänen kotiseudultaan ja matkoiltaan. Mukana on mm. maalauksia, grafiikkaa ja valokuvia.

Lisäksi Retretin kesää sävyttää keramiikkataiteilija Anu Pentikin 35-vuotisen taiteilijauran juhlanäyttely. Koko talven Posiolla näyttelyään rakentanut Pentik on tehnyt näyttelyyn täysin uusia teoksia, joista osa on uniikkeja ja osa piensarjallisia esineitä.

Nuorena muotoilijana äskettäin palkittu Jukka Korpihete puolestaan rakentaa Retretin luolastoon oman jännittävän maailmansa. Valoa ja varjoa maalarin tavoin käyttävä Korpihete näyttää käytännössä, miten valolla muotoillaan tilaa ja tunnelmaa.

Valon voimaan luottavat myös maanalaisessa luolastossa esittäytyvät Hans-Christian Berg, Saara Ekström, Helena Hietanen & Jaakko Niemelä, Eero Hiironen, Jari Juvonen, Tiina Ketara, Henrietta Lehtonen, Simo Rouhiainen, Leena Saarto ja Charles Sandison.

Retretin näyttelyt ovat avoinna 8. kesäkuuta alkaen elokuun loppuun. Viime kesänä taidekeskuksessa vieraili 89 700 kävijää.