Brian Melvin tutkimusmatkailee rytmien maailmassa vaisto kompassinaan
MATTI KOMULAINEN
Jos Turku Jazz 06 palkitsisi taiteilijoita uutteruudesta, Brian Melvin olisi vahva kultamitaliehdokas. Rumpali ja lyömäsoittaja sukkuloi festivaalilla kolmessa kokoonpanossa.
Savotta käynnistyy tänään maailmanmusiikillisen Geografixin koululaiskonsertissa Kupittaan urheiluhallissa puolilta päivin. Illalla on vuorossa muun muassa Beatlesia tulkitsevan Kikoski-Melvin-Unt Trion Kårenin keikka. Lauantaina amerikkalainen pulssitaituri nousee Kårenin lavalle vielä kahdesti, ensin uusia äänimaailmoja luotaavassa Art Of Triossa ja illan päätteeksi uudelleen Geografixin kanssa.
Kolmen Turussa kuultavan kokoonpanon lisäksi Melvin vaikuttaa puolessa tusinassa muussa yhteenliittymässä. Melvin niin ikään antaa alan koulutusta sekä yksityisesti että työryhmissä.
Muusikkous sekä siihen liittyvä kokeilun ja jakamisen mentaliteetti ovat erottamaton osa elämää.
- Kaikki perustuu rytmiin, elämä itsessään on rumpu. Syke säätelee koko maailmankaikkeutta, Brian Melvin, 47, filosofoi.
Nousevan auringon opit
Melvin on omaksunut elämänkatsomuksensa Aasiasta. Kouluvuodet San Franciscon Chinatownissa johtivat vanhojen taistelulajien pariin ja edelleen tai chihin.
Aasialaista kulttuuria Melvin opiskelee edelleen päivittäin. Vastikään kolmeviikkoiselta työmatkalta Kiinasta palannut muusikko kertoo käyttäneensä päivät tai chi
-harjoituksiin ja illat soittamiseen. Myös Intia on sydäntä lähellä.
- Tutkin intialaista lyömäsoitintaidetta. Tai chin ja tablan väliin mahtuu valtavasti Aasiaa, Melvin muotoilee.
Melvin on asunut Tallinnassa vuodesta 2003. Työ lennättää monitaituria Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä tiheään. 25 vuotta sitten ensi kertaa Atlantin ylittänyt muusikko on ehtinyt asumaan myös Kööpenhaminassa ja Amsterdamissa, mistä käsin ammattiura lähti nousuun 1980-luvun puolivälissä basistiguru Jaco Pastoriukseen tutustumisen myötä.
Suunnan kosmopoliittisuudelleen Melvin sai itse asiassa jo 1960-luvun kulttuurimyllerryksestä. Yhtäällä rokkasi LSD-vetoinen Grateful Dead, toisaalla vaikutti Keystone Corner Jazz Club, jossa innokas juniori pääsi tutustumaan Elvin Jonesin , Art Blakeyn ja - ennen kaikkea - Buddy Richin svengiin.
Mieleen jäi myös Jaska Jokunen, jonka tv-seikkailuja taustoitti jazz. Soundtrackilla soittaneesta Jerry Granellista tulikin myöhemmin Melvinin rummunsoiton ohjaaja.
- Niistä ajoista jäi rakkaus kaikenlaiseen musiikkiin. Kun autoilimme kotiväen kanssa, radiosta saattoi kuulla mitä tahansa yhdeltä ja samalta kanavalta. Mitään vastaavaa ei voi tapahtua nykyään, koska kaikki on ryhmitelty ja segmentoitu. Elin sitä aikaa täysillä ja pyrin tuomaan vastaavan aistimuksen musiikkiini.
Soittokumppanit läheltä
Utelias asenne on säilynyt näihin päiviin. Melvinin mielestä ennakkoluulottomuus on pelimannin tärkein ominaisuus.
- Jacon ohella Joe Zawinul lietsoi liekkiäni uuteen musiikkiin. Zawinul on nero. Kuulin häntä viime viikolla: hän luo yhä mitä moderneinta musiikkia - 75-vuotiaana!
Kannustajien listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lyöjä kunnioittaa eri tyylisiä muusikoita Zakir Hussainista ja Trilok Gurtusta Jack DeJohnetteen ja Charlie Wattsiin.
- Täytyy muistaa myös Led Zeppelin. Bändi on vaikuttanut minuun valtavasti - ja vaikuttaa edelleen. Jimmy Page tajuaa musiikin kokonaisuutena ja (John) Bonham on jumala, Melvin hehkuttaa.
Nykyiset soittokumppanit ovat löytyneet matkan varrelta. Geografixin kitaristi Mart Soo , basisti Taavo Remmel ja dj P. Julm sekä Kikoski-Melvin-Unt Trion kitaristi Toivo Unt ovat Melvinin Viron kauden kontakteja. Ryo Kawasakin rumpali taas määrittelee "vanhaksi ystäväksi" ja Dave Kikoskin lyöjä tuntee jo 15 vuoden takaa.
Kikoski ja Melvin ovat niittäneet mainetta Beatlejazz-projektillaan. Kaupallisesti menestyneelle cover-hankkeelle valmistellaan jatkoa ja neljättä levyä. Melvinin suhde Beatlesiin juontuu lapsuuteen.
- Näin bändin Ed Sullivan Showssa 1964 ja se oli menoa. Oli kuin olisin herännyt henkiin. He saavat minut nauttimaan elämästä tänäänkin. Rakastan Beatlesia ja se kuuluu jäljessä.