Näyttämötaide

Kristillinen baletti

Aleksanterin teatterissa Helsingissä on tällä viikolla mielenkiintoinen balettivierailu Venäjältä. Itse esitettävä teos, Russian Ballet -ryhmän kaksinäytöksinen baletti Martti Lutherista, ei kuitenkaan ole vaikutukseltaan niin mielenkiintoinen kuin esityksen viitekehikko tai ylipäätään koko ilmiö eli kristillinen baletti.

Baletin on Suomeen tuottanut teatterin lisäksi IRR-TV eli yleiskristillinen mediatalo, joka kuvailee itseään nykyaikaiseksi medialähetysjärjestöksi. Se mm. tuottaa kristillisiin arvoihin perustuvia tv- ja radio-ohjelmia niin Venäjällä kuin vaikkapa Kiinassa ja Intiassa.

Kristillinen tunnustuksellisuus näkyy myös baletin erilaisissa tiedotteissa. Niin ryhmän taiteellinen johtaja Dmitri Bugaev kuin jotkut tanssijat kertovat uskostaan ja siihen liittyvistä tapahtumista. Bugaev sanoo ryhmän sitoutuvan tekemään myös jatkossa kristillisiä tanssiteoksia.

Ylipäätään tanssiteokset parhaimmillaan ottavat kantaa mitä monenlaisimpiin asioihin, miksipä ei siis myös tunnustettaisi uskoa tanssimalla. Suomessakin on tehty ns. kirkkotanssia, joka sisältää myös tunnustuksellisuutta, mutta harvemmin balettitekniikalla esitetyt teokset ovat kristillisiä. Siksi Martti Luther -esitys on mielenkiintoinen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Valo ja pimeys

Viime syksynä ensi-iltansa saanut Martti Luther -baletti on ryhmän ensimmäinen teos. Se kertoo uskonpuhdistajan elämän keskeisistä tapahtumista mutta samalla teos viestii kristillistä sanomaa. Baletin libreton on tehnyt moskovalainen luterilainen pappi Konstantin Andreev.

Baletti piirtää Lutherista (Anatoli Emeljanov) kuvan Jumalan valittuna miehenä, joka huolimatta vaikeista sisäisistä ristiriidoista ja kamppailuista maallisten vallanpitäjien kanssa toteuttaa tärkeän tehtävänsä. Ristiriidat konkretisoidaan teoksessa Pimeyden enkelin (Anton Domashev) ja Valon enkelin (Evgenia Novikovan) hahmojen kautta. Nämä solistit ottavat ilmaisullaan hahmoistaan kaiken irti ja tekevät vaikuttavaa työtä.

Koreografisesti teos on ekspressiivistä balettia, jossa yhdistellään monenlaisia elementtejä. Tyylillisesti teos on sekoitus ja välillä mahtipontinen pateettisuus menee yli. Baletin kuoro koostuu hyvin nuorista tanssijoista, jotka selviävät rooleistaan niin pyhiinvaeltajina, munkkeina kuin Rooman ja Wittenbergin asukkaina.

Esityksen kummallisin puoli on sen tavassa käyttää musiikkia. Mukana on säveliä vaikkapa Bachilta ja Beethovenilta, mutta välillä musiikki muuttuu totaalisesti jopa sähköisesti tuotetuksi. Tämä historiallinen epätahtisuus tekee oudon vaikutuksen, jonka motiivit jäävät epäselviksi.

Vaikka teos ei vakuuta taiteellisena kokonaisuutena, on kuitenkin mielenkiintoista nähdä Martti Lutherin tarina tanssittuna versiona.

KAISA KURIKKA

• Russian Ballet: Martti Luther . Musiikki Bach, Beethoven, Mahler, Shostakovich, musiikillinen johtaja ja säveltäjä Jacob Kurochkin, koreografia Anatoly Emeljanov ja Dmitry Bugaev, lavastus ja pukusuunnittelu Olga Bobrova. Vierailuesitys 27.3., Aleksanterin teatteri, Helsinki.