Nuutajärveltä viedyt esineet
kansallisesti arvokkaita
Iittalan lasimuseosta Nuutajärveltä lauantain vastaisena yönä varastetut esineet ovat osa kansalliskokoelmaa. Niiden arvoa on mahdoton määritellä rahallisesti, sanoo Designmuseon johtaja Marianne Aav . Kansainvälisillä markkinoilla niillä ei kuitenkaan hänen mukaansa ole suurtakaan arvoa.
- Kyse ei ole designesineistä tai uniikkikappaleista. Vastaavanlaisia paljon vanhempiakin anonyymejä esineitä löytyy maailmalta runsaasti, sanoo Aav.
Museosta vietiin kaksi kannua, pokaali ja maljakko, jotka ovat peräisin 1800-luvun lopulta. Vihreä ja punainen kannu ovat noin 40 senttiä korkeita. Punainen pokaali on noin 60 sentin ja maljakko noin 50 sentin kokoinen. Esineiden pohjassa on Designmuseon merkki.
Murto on tehty nopeasti, ja museosta on viety vain mainitut esineet. Aavin mukaan teko ei vaikuta satunnaiselta.
- Väistämättä tulee mieleen, että on tiedetty, mitä haetaan.
Aav toivoo, että esineet saadaan takaisin, koska ne ovat tärkeä osa museon kokoelmaa.
Lasiesineitä on museosta varastettu viimeksi 1980-luvun alkupuolella. Tuolloin Designmuseosta Helsingistä katosi muun muassa Gunnel Nymanin i, joka oli uniikkikappale. Esineitä ei koskaan saatu takaisin. Aav uskoo, että ne on myyty ulkomaisille keräilijöille.