V niin kuin verikosto perustuu Alan Mooren ja David Lloydin luomaan sarjakuvaan, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1982. Matrixista tunnettujen Andy ja Larry Wachowskin käsikirjoittama elokuva on sarjakuvaa sliipatumpi ja viihteellisempi teos, mutta silti monin verroin kiinnostavampi kuin Hollywoodin suurella rahalla tuottama tavanomainen spektaakkeliviihde. Osa sarjakuvan ristiriitaisesta moraalista on nimittäin yhä tallella.
V niin kuin verikostossa lähitulevaisuuden Iso-Britanniasta on kehittynyt fasistinen diktatuuri, jossa yksi puolue ja käytännössä yksi mies, itsensä kansleriksi nimityttänyt Adam Sutler, määrää, mitä kansalaiset saavat tehdä, puhua ja ajatella.
Sutler hallitsee alamaisiaan pelon avulla. Salakuuntelu, yölliset pidätykset ja vangittujen katoamiset ovat arkipäivää.
Keskushenkilö on kapinallinen, hallituksen mielestä suoranainen terroristi, joka filmin alussa räjäyttää osan hallintorakennuksista ilmaan Tshaikovskin mahtipontisen 1812-alkusoiton tahtiin. Tämän V:ksi itseään kutsuvan naamioituneen miehen aikeita selvittäessään puolueelle uskollinen etsivä joutuu samalla ratkaisemaan, kuinka Britannia saattoi ajautua filmin kuvaamaan diktatuuriin, ja oman suhtautumisensa siihen.
V niin kuin verikosto on aatteiltaan ristiriitainen elokuva, ja tekijät näyttävät olevan siitä vain ylpeitä. V ei ole tyypillinen sankarihahmo, jonka toimia voisi kritiikittä ihannoida: pikemminkin hän on omalle polulleen jämähtänyt ja menneisyydestään traumatisoitunut kostaja, jonka huolettoman ja hymyilevän naamion taakse kätkeytyy vihasta voimansa saava psykopaatti.
Tarinan paras silmänkääntötemppu on luoda V:n ympärillä olevasta yhteiskunnasta niin ahdistava avoin vankila, että hänen kyseenalaisimmatkin metodinsa alkavat siihen suhteutettuna näyttäytyä järkeviltä ja jopa välttämättömiltä. Moiset keikautukset ovat tietenkin propagandan peruskeinoja, mutta elokuva pelastautuu ansasta tekemällä V:n hahmosta sekä konkreettisen että vertauskuvallisen symbolin alistettujen kansalaisten omatuntoa nakertaville oikeudenmukaisuuden pyrinnöille.
Matrix-filmien apulaisohjaajana työskennelleen James McTeiguen jälki ei ensimmäisessä omassa ohjauksessa ole yhtä näyttävää kuin Wachowskien kuvakulmilla ja varjoilla maalaileva tyyli. McTeigue onnistuu kuitenkin pitämään moneen suuntaan versoavat langat käsissään ja tarinan liikkeessä, mikä on huomattava saavutus symboleja, fasismin estetiikkaa ja intertekstuaalisia viitteitä pursuavassa elokuvassa.
Elokuva leikittelee rinnastuksilla Yhdysvaltain käymään terrorisminvastaiseen sotaan, muttei fasismin herättämien voimakkaiden historiallisten mielleyhtymien vuoksi vedä filmin ja todellisuuden välille suoria yhtäläisyysmerkkejä.
Toisaalta elokuvan vankilakohtaukset ovat sen verran lähellä Abu Ghraibin vankilasta tai Guantanamon vankileiriltä tihkuneita uutisia, ettei yhteyttä kuitenkaan kokonaan voi olla sivuuttamattakaan.
TANELI TOPELIUS
• V niin kuin verikosto . Ohjaaja James McTeigue. (Kinopalatsi 1 & Julia 1)
