Teatterin merkittävät naiset löytyivät
isien, veljien ja sulhasten takaa

TS/VELI-MATTI PARKKINEN<br />- Suomalaisen Teatterin unohdetut naiset korostivat yksilön vapautta valita itse. Yksilöllä on myös oikeus vaihtaa elämänsuuntaa, kuten useimmat heistä tekivät, professori Hanna Suutela sanoo.
TS/VELI-MATTI PARKKINEN
- Suomalaisen Teatterin unohdetut naiset korostivat yksilön vapautta valita itse. Yksilöllä on myös oikeus vaihtaa elämänsuuntaa, kuten useimmat heistä tekivät, professori Hanna Suutela sanoo.

IRMELI HAAPANEN

Hanna Suutela tekee näille tuntemattomille naisille kunniaa tänä syksynä ilmestyneessä kirjassaan Impyet - Näyttelijättäret Suomalaisen Teatterin palveluksessa (Like). Tutkimus sai alkunsa muutama vuosi sitten teatteritieteen kansainvälisestä kesäkoulusta, jossa pohdittiin kansallisuuden, historian ja sukupuolen kysymyksiä.

- Tärkein oivallukseni oli, että historia on ollut pitkälti voittajien kertomusta ja vaihtoehtoiset kertomukset on unohdettu. Ajattelin, että ne voisivat aueta naisten kautta, Suutela sanoo.

Kansallisteatterin edeltäjän, Suomalaisen Teatterin alkuaikoihin 1800-luvun lopulla mikrohistoriallista näkökulmaa tarjoavat Hilda Asp , Inez Borg-Olander , Olga Finne-Poppius , Lilli Kurikka-Kajanus , Katri Rautio ja Saimi Swan-Järnefelt sekä joukko muita näyttelijättäriä.

- Perinteisessä historiankirjoituksessa naiset ovat olleet äitejä, vaimoja, sisaria ja morsiamia, joten kun halusin päästä käsiksi teatterin unohdettuihin naisiin, hakeuduin heidän isistään, veljistään, miehistään ja poikaystävistään kertovien dokumenttien pariin, Suutela hymyilee.

Näistä onkin materiaalia yllin kyllin, kuuluivathan heihin mm. Elias Erkko , Jalmari Finne , Matti Kurikka , Robert Kajanus ja Eero Järnefelt - ja kaikki näiden merkkimiesten ystävät ja sukulaiset.

Kritiikkiä kirjeissä

Suutela etsi yksityisarkistoista käsiinsä myös tyttöporukan kirjeenvaihdon toisilleen, kotiväelleen ja sulhasilleen.

- Näillä nuorilla, silloin noin parikymppisillä naisilla oli voimakkaita, tähänastisesta historiankirjoituksesta poikkeavia mielipiteitä. He arvostelivat esimerkiksi teatterinjohtaja Kaarlo Bergbomia ja teatterin johtokuntaa, Suutela kertoo.

Nuoret naiset kritisoivat muun muassa sitä, että Suomalaisen Teatterin ohjelmisto suunniteltiin kokonaan Ida Aalbergin varaan.

"Se juuri on tappanut meidät, että on rakennettu koko laitos yhden nojalle. Ellei sitä tapaa nyt jo heitetä, kun se yksi päällepäätteeksi on ruvennut ulkomaalaiseksi ja käy vaan "gasteeraamassa" menemme me tuossa paikassa kupperis keikkaa", Hilda Asp kirjoitti sulhaselleen Elias Erkolle vuonna 1887.

- Lisäksi kirjeistä käy ilmi, kuinka Bergbom sorsi tiettyjä näyttelijöitä palkanmaksussa, Suutela kertoo.

Pätkätyön ongelma

Aikaisemmissa tutkimuksissa naisten kirjeenvaihtoa ei ole noteerattu. Suutela näkee siihen useitakin syitä.

- Kun Eliel Aspelin-Haapkylä kirjoitti Suomalaisen Teatterin historiikin (1906-1910), tapahtumista oli kulunut vasta vähän aikaa. Rakkauskirjeitä tuskin haluttiin luovuttaa tutkijan käyttöön, eikä teatteriin kohdistuvia kriittisiä äänensävyjä tahdottu nostaa esiin silloin, kun kansakunnan piti sortovuosina pysyä yhtenäisenä.

Syrjäyttämisestä on Suutelan mukaan voinut tapahtua myös siksi, että useimpien naisten ura teatterissa jäi vain muutaman vuoden mittaiseksi.

- Monet heistä pitivät teatteriuraansa mitättömänä sen lyhyyden takia, ja tutkimuskin on ollut kiinnostunut henkilöistä, jotka tekivät teatterissa kokonaisen uran, kuten Ida Aalberg. Pätkätyöläisiä ei ole koettu kiinnostaviksi.

Suutelan mielestä tämä on kuitenkin tärkeä syy, miksi nämä naiset kannatti kaivaa esiin.

- He korostivat yksilön vapautta valita itse. Yksilöllä on myös oikeus vaihtaa elämänsuuntaa, uralta väistyminen ei ole häpeällistä eikä se mitätöi saavutuksia, Suutela huomauttaa.

Mahdollisuus naisille

Lähinnä 1880-luvulla vaikuttaneet teatterinaiset olivat oman aikansa lapsia, naisasian ja suomalaisuusaatteen esitaisteilijoita.

- Teatterissa naiset uskoivat saavuttavansa sellaista vapautta, joka ei muuten ollut vielä naisille mahdollista. Lisäksi teatteri oli alempien yhteiskuntaluokkien naisille mahdollisuus kohottaa statustaan, sillä noihin aikoihin hyvät näyttelijättäret olivat erittäin arvostettuja, Suutela sanoo.

Arvostuksen nousu on yhteydessä yhteiskunnan modernisaatiokehitykseen ja näkyi kaikkialla länsimaissa, kun naisen perinteinen asema alkoi murtua teollistumisen ja kaupungistumisen myötä.

Monet naisista korostivat myös teatterin avaamaa mahdollisuutta sivistää ja kouluttaa itseään sekä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

- Suomalaisen Teatterin näyttämöllä esiintyminen merkitsi, että oli julkisesti tiettyä mieltä eli suomalaisuuden kannattaja.

Suomi-neidon kuva

Teatterin johdolle suomalaisuus merkitsi noihin aikoihin suomenkielisyyttä ja etnistä suomalaisuutta, kielipoliittista oikeaoppisuutta, porvarillista ihmiskuvaa, viktoriaanista sukupuolimoraalia sekä näihin tekijöihin sopivaa taidekäsitystä.

Suomalainen Teatteri ja sen näyttelijättäret vaikuttivat Suutelan mukaan voimakkaasti siihen, minkälaiseksi myytti suomalaisesta naisesta muodostui.

- Työteliäs, tunnollinen ja fiksu Suomi-neito, jota arvostetaan ja joka on myös hyvä äiti, Suutela tiivistää.

Suomalaisen naisen tuli olla myös vaaleahiuksinen. Tähän ainakin viittaa Elias Erkon kirje Hilda Aspille. Erkko ihmettelee, mikseivät näyttelijättärien omat hiukset kelpaa näyttämöllä vaan ne peitetään vaaleilla peruukeilla.

- Vaaleus oli ollut tärkeää Ida Aalbergin menestykselle. Muista naisista Katri Rautio ja Lilli Kurikka olivat vaaleita - he olivat myös eniten ihailtuja, Hanna Suutela sanoo.

Myös sosiaalisen habituksen piti olla porvarillisen ihanteen mukainen.

- Siihen kuului muun muassa tietty tapa seistä, kävellä ja puhua.

Niilo Salan kirje Saimi Järnefeltille 1890-luvulta on kuvaava: "Meillä on taas suuret parwet pyrkisutteja. Toista kymmentä tyttöä luullakseni. Mutta niin surkeasti alkuperäisiä! Karjakkoja suurin osa. Ei Thalia heistä ihastu - ei ainakaan wuosikymmeneen."

Canth mursi myytin

Suutelan kirjan nimi Impyet on suora lainaus teatterinaisilta. He kutsuivat itseään teatterin impyiksi viitaten ingenuen eli viattomien nuorten naisten roolityyppiin, jotka lankesivat heille.

- Jo noihin aikoihin naiset valittivat, ettei heille ole kunnon rooleja tarjolla, Suutela sanoo.

Suomalaisen Teatterin naiset olivat kuitenkin etuoikeutetussa asemassa sikäli, että teatterin tärkein näytelmäkirjailija oli Minna Canth .

- Hänen näytelmissään naiset saivat olla muutakin kuin miesten aatteiden kuvia, ja henkilögalleria ulottui useisiin yhteiskuntaluokkiin. Ihmiskuvaus oli lisäksi monisärmäistä, ja siksi hänen näytelmänsä elävät tänä päivänäkin, Suutela sanoo.

Canthin ansiosta Suomalaisen Teatterin välittämä naiskuva ei jäänyt pelkäksi Suomi-neito-myytin toistoksi, vaan teatterilla on ollut Suutelan mukaan suuri merkitys suomalaisen naisen identiteetin muotoutumiselle.

- Meillä ei ole todistajanlausuntoja siitä, että nähtyäni sen ja sen näytelmän päätin toimia näin, mutta näytelmäkirjallisuus voi tarjota identiteettejä, joita katsojat alkavat vähitellen elää todeksi omassa elämässään.

Laboratoriorotista Big Brotheriin

Tänä päivänä teatterin tarjoama naiskuva on Suutelan mielestä monipuolisempi kuin Suomalaisen Teatterin alkuaikoina; toki ingenuen roolityyppi elää yhä esimerkiksi Tyttö sinä olet tähti

-elokuvan Nellissä.

Tutkija kaipaa kuitenkin teatteriin nykyistä laajemmalla skaalalla kertomuksia siitä, keitä me nyt olemme.

- Vaikka suuret ikäluokat näkyvät voimakkaasti niin yleisössä kuin teatterintekijöinäkin, tarjolla on hyvin vähän kertomuksia heidän nykyisestä iästään. He näyttävät kuvaavan mielellään historiaansa ja tulevaisuuttaan, mutta miltä tuntuu tällä hetkellä niistä, jotka purkavat hyvinvointipalveluja vaikka olivat niitä itse rakentamassa, vuonna 1967 syntynyt Suutela ihmettelee.

Kulttuuriset piirteet muuttuvat hitaasti, sekin kävi tutkimuksen aikana Suutelalle selväksi.

- 1800-luvun lopulla ajateltiin, että jokainen on tavallaan näyttelijä, ja ihmisenä oleminen miellettiin jäljittelevänä käytöstapojen, rituaalien ja tunneilmausten omaksumisena ja tuottamisena. Tällä hetkellä etenkin tosi-tv uusintaa tätä viktoriaanisesta taustasta kumpuavaa ajattelua.

Jo norjalainen realistisen näytelmän isä, Henrik Ibsen puhui näyttämöstä neljän seinän illuusiona ja näytelmän henkilöistä eräänlaisina laboratoriorottina.

- Ajatus ei poikkea kovinkaan paljon Big Brother -tyyppisen tosi-tv:n ideasta, Suutela huomauttaa.

TS/Teatterimuseo<br />Hilda Asp (vas.) ja Saimi Swan-Järnefelt kiinnostavat erityisesti professori Hanna Suutelaa. - Hilda Aspissa puhuttelevat hänen esifeminisminsä ja ehdottomuutensa, ja hän oli ensimmäisiä naisia, jotka suorittivat yliopistotutkinnon. Saimi Swan-Järnefeltin pohdiskelut työn, uran ja ambition sekä perheen ristiriidasta koen myös itselleni läheisiksi, Suutela perustelee.
TS/Teatterimuseo
Hilda Asp (vas.) ja Saimi Swan-Järnefelt kiinnostavat erityisesti professori Hanna Suutelaa. - Hilda Aspissa puhuttelevat hänen esifeminisminsä ja ehdottomuutensa, ja hän oli ensimmäisiä naisia, jotka suorittivat yliopistotutkinnon. Saimi Swan-Järnefeltin pohdiskelut työn, uran ja ambition sekä perheen ristiriidasta koen myös itselleni läheisiksi, Suutela perustelee.
TS/Teatterimuseo
TS/Teatterimuseo
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.