Hävyttömiä starinoita

TS/Marttiina Sairanen<br />- Vienankarjalaiset starinat ovat oma viihteenlajinsa, Hanneriina Moisseinen sanoo.
TS/Marttiina Sairanen
- Vienankarjalaiset starinat ovat oma viihteenlajinsa, Hanneriina Moisseinen sanoo.

KIMMO RANTANEN

Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, kun tarttuu puhelimeen.

Joensuusta kotoisin oleva Hanneriina Moisseinen , 26, muutti lukion jälkeen Tampereelle opiskelemaan taiteilijaksi.

Valmistuttuaan hän asui välillä Helsingissä, välillä Turussa. Kaikkialla hän törmäsi samaan ilmiöön. Etelässä ei kerrota tarinoita samaan tapaan kuin Itä-Suomessa.

Moisseinen päätti, että kerrontaperinnettä on syytä elvyttää. Vanhoja kansantarinoita pitäisi tuoda tähän päivään. Moisseinen soitti Kuhmossa asuvalle kirjailija Markku Niemiselle , jonka tiesi keränneen tarinoita Vienan Karjalasta.

Soitto osui juuri oikeaan saumaan.

- Markulla ja hänen vaimollaan Sirpa Niemisellä oli suunnitelmissa tarinakirjan tekeminen, muoto vain ei ollut hahmottunut. Kun soitin, he innostuivat, pyysivät käymään ja kysyivät, otanko tehtävän vastaan, Moisseinen naurahtaa.

Aiemmin ympäristötaidetta tehnyt Moisseinen oli jo päättänyt lähestyä tarinoita sarjakuvan kautta.

Häntä eivät myöskään kiinnostaneet mitkä tahansa tarinat, vaan juuri sellaiset, joita Niemisillä oli tarjota: häpeälliset ja hävyttömät, jotka eivät ole kelvanneet Kalevalan tai Kantelettaren kaltaisiin kansallisen itsetunnon kohottamiseen tähtääviin kokoelmiin.

- Häpeästä ei paljon puhuta, vaikka se on ihmisellä kaiken toiminnan lähtökohta. Pelon ja häpeän sekaiset tunteet ovat tosi mielenkiitoisia.

Kuvaa, tekstiä ja ääntä

Lokakuun lopulla ilmestyy yli satasivuinen teos Sen synty ja muita Vienan hävyttömiä ja hulvattomia starinoita . Starinoita nimenomaan ässällä kirjoitettuna, koska se on vienalaisten oma termi näille jutuille.

Moisseisen yhdeksän sarjakuvaksi muuntaman tarinan lisäksi kirjassa on samat tarinat Markku Niemisen proosaversiona sekä cd:llä vanhojen vienalaisten naisten sekä yhden miehen kertomina.

- Ne ovat hienoja kertomuksia. Vetävät vertoja maailmankirjallisuudelle. Aineistoa oli paljon enemmän, mutta ajattelin, että sata sivua sarjakuvaa on ehdoton maksimi.

Moisseinen piirsi sarjaa aluksi kotimaassa ja lopulta puolivuotta Ranskassa sekä pari kuukautta Färsaarilla. Paikalla ei sinänsä ollut merkitystä, koska tekohetkellä oli pakko uppoutua vienalaiseen elämänmenoon.

- Tekeminen oli tosi kiinnostavaa. Jouduin henkisesti oleilemaan Vienan Karjalassa ja kuvitella maisemat mielessäni.

Tekovaiheessa Moisseinen tukeutui muistikuviin I.K. Inhan valokuvista ja Samuli Paulaharjun kertomuksista. Vasta saatuaan työn valmiiksi, hän vieraili itse ensi kerran kertomusten tapahtumapaikoilla.

- Siellä oli ihanaa ja rauhallista. Mummot olivat ihan parasta. Minusta tuntuu, että he yksin pitävät Vienan Karjalaa pystyssä. He ovat viisaita ja humoristisia.

Perinteen jatkaja

Tarinointiin liittyy kansanperinteessä opetuksellinen funktio. Se on ollut keino välittää tietoa.

Moisseinen on osa jatkumoa, tuodessaan tarinat tämän päivän lukijan saataville. Samalla hän haluaa korostaa tarinan merkitystä myös sarjakuvassa.

- Olen kiinnostunut kansanrunoudesta. On kiehtovaa, miten tarinat siirtyvät sukupolvelta toiselle. Ne ovat kerta kaikkiaan hyviä juttuja ja hyvää viihdettä.

- Monesti tuntuu, että nykysarjakuvan tarinat ovat heppoisia. Ne jäävät kuvituksen varjoon. Halusin nostaa tarinan arvoiselleen jalustalle.

Moisseinen innostui aiheesta niin paljon, että seuraava albumi on jo työnalla. Siinä hän käsittelee itse tekemiinsä haastatteluihin pohjautuvia nykypäivän ihmisten häpeällisiä tarinoita.

- Minua kiinnostavat tunteet ja tunnevaihtelut. Se on ehkä kantava teema tässä kuten tulevassakin albumissa, Moisseinen sanoo.