Kulttuuri

Tuomas Kyrö kertoo erilaisen sotatarinan

TS/Merja Ilpala<br />Tuomas Kyrö viimeisteli uusimman romaaninsa Vares-Kantolan kirjastossa, jossa myös Eeva Joenpelto kirjoitti suuren osan teoksistaan.
TS/Merja Ilpala
Tuomas Kyrö viimeisteli uusimman romaaninsa Vares-Kantolan kirjastossa, jossa myös Eeva Joenpelto kirjoitti suuren osan teoksistaan.

MERJA ILPALA

Urho Kekkosen kipsipää tuijottaa tuikeana Vares-Kantolan nojatuolissa istuvaa honteloa ja parrakasta miestä, kirjailija Tuomas Kyröä , joka on perheensä kanssa asettunut asumaan Eeva Joenpellon entiseen kotitaloon Sammatissa. Ehkä se paheksuu arvokkaan kirjaston uutta väriläikkää, Tintti-sarjakuvan kehystettyä julistetta.

- Olen aina pitänyt UKK:ta, Tinttiä ja Jeesusta populaarikulttuurin merkkihenkilöinä. Kaikki kolme tekivät komean uran, mutta en ole varma, onko heistä ketään ollut oikeasti olemassa, Kyrö miettii ääneen.

Hän muutti Sammattiin elokuun alussa Hämeenlinnasta. Kaupungin vuokra-asunto vaihtui yli kolmensadan neliön hirsitaloon, työtila ahtaasta vaatehuoneesta avaraan kirjastoon.

Kun Eeva Joenpelto testamenttasi kotinsa WSOY:n Kirjallisuussäätiölle, hän toivoi asukkaaksi nimenomaan pitkän proosan kirjoittajaa. Kyrön hakemus jäi viime tippaan, mutta tuotti tulosta. Hänet valittiin ensimmäiseksi stipendiaatiksi.

- Aluksi tuntui oudolta olla vapaamatkustajana talossa, jonka joku toinen on hankkinut itselleen kirjoittamalla. Lapsi kuitenkin sopeutui nopeasti ja otti tilan haltuunsa. Ei siinä enää voinut itsekään arastella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Komea sali ja kodikas tupa

Tuomas Kyrön ja Pirjo Rautiaisen tytär Emmi on vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen. Hän istuu tyytyväisenä tupaan tuodussa nahkasohvassa ja katselee muumivideota. Silmät siristyvät onnesta, kun ruutuun astelee huuliharppua soittava Nuuskamuikkunen, tytön tämänhetkinen suuri rakkaus.

Tuvan lattialle levittäytyneet lelut ja lastenhuoneeksi sisustettu kamari kertovat lapsiperheen arjesta. Vares-Kantolan sali on niiden vastakohta: kattoa koristaa kristallikruunu, seiniltä löytyy Rafael Wardia ja muita kalliita maalauksia, huonekalut ovat antiikkia ja pastellisävyiset matot itämaisia.

Hannu Tarmio kertoo teoksessaan Hurmio tai turmio mattojen tarinan. Elettiin 1980-luvun alkua, ja WSOY oli julkaissut Jorma Ojaharjun kirjan Minun Kosmoksen i, jossa ravintolamuistojen lomassa ruodittiin Eeva Joenpellon persoonaa. Syvästi loukkaantunut Joenpelto uhkasi vaihtaa kustantajaa ja leppyi vasta, kun sai luvan käydä ostamassa maton salinsa lattialle. Virallisesti se oli kustantajan kiitos miljoonasta myydystä romaanista.

Tarmio näki laskusta kirjailijan hankkineen itselleen saman tien kaksi orientaalista kaunistusta. Eikä niistä kumpikaan ollut halpa.

Liiton Urho ei ole urho

Kyrön kolmannen romaanin, Liiton , tapahtumat sijoittuvat pitkälti talvisodan ja jatkosodan vuosiin. Kirja kertoo neljän ihmisen selviytymisestä kotirintamalla ja vähän rintamallakin. Kyrö kuvailee kirjan sävyä aikaisempia teoksiaan vakavammaksi, koominen on muuttunut tragikoomiseksi.

Näkökulma poikkeaa perinteisestä.

- Aina kun veteraaneja haastatellaan, näemme heidät veteraaneina, mutta sotaan lähtiessään he olivat kaksikymppisiä poikia astumassa tyhjyyteen. Tuskin heillä silloin oli mitään viisasta sanottavaa. Tämän kuvaaminen on kiinnostavampaa kuin yltiöpäinen isänmaallisuus ja sankaruus.

Kyrö sanoo kirjoittamisen olevan niitä harvoja ammatteja, joissa maksetaan valehtelemisesta.

- Kun kuulen tai olen kokenut jonkun jutun, kirjoitan siitä ja muokkaan sitä loogisemmaksi, enkä lopulta enää tiedä, miten alkuperäinen tarina meni. Parhaimmassa tapauksessa se muuttuu lukijan kautta uudelleen totuudeksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Samalla tavoin ovat syntyneet kirjojeni henkilöhahmot, yhdistelmänä nähtyä, koettua ja keksittyä.

Urheilulehti ja Corolla

WSOY:n kirjailijagalleriassa Tuomas Kyrö esitellään miehenä, joka on syntynyt puolustusvoimain lippujuhlapäivänä, kätilölakon aikaan. Neuvolassa Kyröä epäiltiin keskittymishäiriöiseksi, koulussa häntä epäiltiin polkupyörävarkauksista ja armeijassa Kyrön sopeutumista epäiltiin.

- Kaikki tuo on totta, mutta nyt olen seestynyt, keski-ikäistyvä ja keskiluokkaistunut. Vielä neljä vuotta sitten olisin kammonnut nykyistä itseäni: Tojotalla köröttelijää, jolle viikon kohokohta on urheilulehden saapuminen postilaatikkoon, hän sanoo ironisesti.

Maalaismaisemassa Kyrö saattaa vielä innostua ulkoilusta, marjastamisesta ja sienestämisestä. Tai sitten ei. Kirjoittamiseen on joka tapauksessa tulossa tauko.

- Ensimmäisestä kirjasta lähtien olen tehnyt töitä kuutena päivänä viikossa. Kodin vaatekomero oli niin ankea paikka, ettei siellä voinut kuin hulluna kirjoittaa, Kyrö kuvailee.

Sammatissa tilanne on toinen. Työhuoneeksi sopivassa kirjastossa kirjahyllyt ulottuvat lattiasta katonrajaan ja ovat täynnä laadukasta luettavaa. Joenpellon Lohja-sarjaan mies on jo tarttunut.