Kiitetystä ja moneen otteeseen palkitusta kokoperheen elokuvastaan Näkymätön Elina tunnetuksi tullut ohjaaja Klaus Härö jatkaa kauniisti tehtyjen ja koskettavien lapsikuvaustensa linjaa toisessa pitkässä elokuvassaan Äideistä parhain .
Itsekin sotalapsena olleen Heikki Hietamiehen samannimisestä kirjasta vapaasti muokatun elokuvan päähenkilö on 9-vuotias Eero (Topi Majaniemi), jonka leskeksi jäänyt äiti lähettää vilpittömästi hyvää tarkoittaen, joskin traumaattisia seurauksia ymmärtämättä, sotaa pakoon Ruotsiin. Saman kohtalon koki oikeastikin noin 70 000 suomalaislasta talvi- ja jatkosodan aikana.
Sotavuosiin sijoittuvan, onnistuneesti lapsen näkökulmassa pysyttelevän varsinaisen tarinan kehyskertomuksena toimii ikääntyneen Eeron (Esko Salminen) tilinteko menneisyytensä kanssa. Miehen saama kutsu Skåneen Ruotsin-mamman hautajaisiin käynnistää vuosikymmeniksi vaietun keskustelun katkerasta asiasta myös oman, biologisen äidin kanssa. Vanhojen haavojen repiminen osoittautuu kuitenkin lopulta varsin tarpeelliseksi ja vapauttavaksi kaikille osapuolille.
Lapsen elämää loppuiäksi leimaavaa juurettomuuden ja turvattomuuden tunnetta mutta samalla myös ihmisen uskomatonta sopeutumiskykyä kahden kulttuurin, perheen ja äidin välissä kuvaava filmi pureutuu fiktion keinoin paljolti samaan asiaan kuin pari vuotta sitten ensi-iltansa saanut Erja Dammertin hieno dokumentti Sotalapset , jonka TV2 esittää ensi viikolla sopivasti Äideistä parhaimman rinnalla katsottavaksi.
Kuten aiemmissakin töissään, Härö todistaa jälleen olevansa varsin lahjakas kertoja ja ammattinsa osaava ohjaaja. Inhimillisiksi ja uskottaviksi kirjoitetut henkilöhahmot heräävät valkokankaalla henkiin huikean kauniissa kuvissa, joiden hyvinkin ilmeinen vertauskuvallisuus tukee elokuvan tarinaa ja sen päähenkilön mielentiloja vahvasti.
Äideistä parhain on harkittu ja hiottu teos, jonka nimeämistä hiljattain Suomen ehdokkaaksi ensi kevättalven Oscar-kilpailuun en sinänsä lainkaan ihmettele. Elokuva on aivan Oscar-mittainen teos niin hyvässä kuin pahassakin.
Jälkimmäisellä tarkoitan hienoista imelyyttä ja sitä, ettei sen paremmin vaikean aiheen käsittelystä kuin elokuvan toteutuksestakaan löydy rohkean omaperäisiä ratkaisuja. Huolella tehty epookki ja linjassaan pysyvä kokonaisuus universaalisti liikuttavine tarinoineen ovat puolestaan juuri sitä, mitä Yhdysvaltain elokuva-akatemian kisassa on tavattu arvostaa.
PÄIVI VALOTIE
• Äideistä parhain . Ohjaaja Klaus Härö. (Julia 1 & Kinopalatsi 2).
