Kulttuuri

Viihdettä varttuneille

Vanhoja kotimaisia elokuvia televisiosta katsoessa tulee usein miettineeksi, pystyisikö mustavalkoisen nostalgian päivittämään värilliseen nykyaikaan unohtamalla tykkänään niiden jälkeisten vuosikymmenten mullistaman todellisuuden. Tehtävä on tietysti käytännössä yhtä mahdoton kuin ajassa matkustaminen, koska lahjomaton kamera tallentaa aina nykyhetkeä piittaamatta siitä, kuinka pikkutarkkaa menneisyyttä sen eteen lavastetaan.

  Epookin ulkoisia tunnusmerkkejä kyetään kyllä jäljittelemään, mutta viimeistään tämän päivän näyttelijöiden myötä huolellinenkin illuusio rikkoutuu.

Kelloja sinnikkäästi taaksepäin vääntävä Timo Koivusalo käytti edellisissä eilisen peilauksissaan tukena oikeasti vaikuttaneita merkkihenkilöitä, mutta Kaksipäisen kotkan varjossa on alusta loppuun silkkaa aikuisten satua. Tästä johtuen elokuvaa ei voi lainkaan arvioida realistisista lähtökohdista käsin, sillä sen historialliset kehyksetkin ovat kuin koristeltua operettia.

Näin suuritöisiä unelmia meillä loihdittiin valkokankaille joskus Toivo Särkän loistokaudella, jolloin studiosysteemi oli voimissaan tarjoten otolliset mahdollisuudet kansallisen idyllin vaalimiseen. Jos kukaan niin juuri Koivusalo saattaisi onnistua lajityypin klassikon, Kulkurin valssin (1941) huhutussa uudelleenfilmatisoinnissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuosisadan alkuun sijoittuva Kaksipäisen kotkan varjossa kertoo isänmaallisia runoja väsäävästä nuorukaisesta, jota venäläinen komentaja koettaa lavastaa syylliseksi kirkkoherran tappoon päästäkseen eroon hankalasta villitsijästä.

Upseeri piilottelee itse asiassa pappia vankinaan kiristääkseen tämän pellavatukkaisen tyttären sänkyynsä, mutta neito rakastaakin runoilijaa ja yhdessä he pakenevat pahaa sortovaltaa metsäpirttiin. Tarinaan liittyvät vielä suulas torikauppias, värikkään menneisyyden omaava kapakkalaulajatar ja tietysti lähimmäisensä rahasta kavaltava ilmiantaja.

Kaksipäisen kotkan varjossa säilyttää häpeilemättä umpisentimentaalisen otteensa yrittämättäkään teeskennellä mitään fiksumpaa tai taiteellisempaa kuin mihin ainekset yltävät. Valitettavasti yksilöllisyydet latistavasta 2000-luvun mediamyllystä ei vain enää löydy Tauno Palon ja Ansa Ikosen kaltaisia ikuisesti tuikkivia lemmentähtiä, joita voisi uskottavasti käyttää tämän naivistisen maailmankuvan neitseellisinä tulkkeina.

Elokuvan ensimmäinen kiusallinen vääristymä syntyykin siitä, että Anneli Saaristo ja Vesa-Matti Loiri kuorivat rehevissä sivurooleissaan kaiken kerman pliisulta sankariparilta.

Toinen harmittava moka on miljöön epämääräisyys, johon mahtuu sekä kerrostaloja, hallintorakennuksia, savuisia saluunoja, kyläkirkkoja, viljelyksiä että maalaismökkejä. Katsojan on välillä vaikea hahmottaa millaiseen ympäristöön tapahtumat pitäisi mielikuvituksessa sovittaa. Elokuva perustuu aina konkreettisiin näköhavaintoihin, eivätkä puhtaat päiväunetkaan toimi niissä ihan ilmaan huitaistuina.

Teatterilevitykseen kelpuutettu hölynpöly on tänään lähes sataprosenttisesti laskelmoitu alle 25-vuotiaille, joten Kaksipäisen kotkan varjossa tarjoaa kyseisessä ajanvietteen kentässä selkeän vaihtoehdon. Elokuva edustaa suorasukaista viihdettä varttuneelle yleisölle, ja tasapainottavana valintana se on hyvä seikka ikäsyrjintään syyllistyvillä markkinoilla.

Filmi on myös yhden miehen sanelema sekoitus musikaalia, imelää melodraamaa, kankeaa univormuparaatia sekä huonosti kirjoitettua vuoropuhelua. Näin järkähtämätön luottamus kaikkien kykyjensä erinomaisuuteen on puolestaan huono seikka sujuvia kompromisseja suosivilla markkinoilla. Parhaiten Timo Koivusalo mielestäni pärjää lukuisissa erilaisissa tehtävissään säveltäjänä - monet hänen melodioistaan kuulostavat kauniilta ja tunnelmallisilta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

TAPANI MASKULA

• Kaksipäisen kotkan varjossa . Ohjaaja: Timo Koivusalo. (Julia 1 & Kinopalatsi 1).