Villa Karo juhlii viittä
vuottaan näyttelyllä

TS/Tuula Heinilä<br />Tuula Heinilän Beninissä kuvaama Carin.
TS/Tuula Heinilä
Tuula Heinilän Beninissä kuvaama Carin.

KAISA KUJANPÄÄ

Noin 150 suomalaisen taiteilijan töihin aurinkoa, värejä ja ripauksia voodoo-henkeä tuonut kulttuurikeskus Villa Karo juhlii tänä vuonna viidettä ikävuottaan.

Merkkipaalun kunniaksi viisi taiteilijaa kutsuttiin loppukeväällä Beniniin työskentelemään Villa Karossa. Työpajan hedelmät ovat nyt nähtävissä Helsingissä Galleria G:n "Viisi vuotta - viisi taiteilijaa" -näyttelyssä. Taiteilijoista taidegraafikko Tapani Mikkonen kuului viiden ensimmäisen stipendiaatin joukkoon syksyllä 2000. Hänen lisäkseen Villa Karoon matkasivat Beninin-konkarit kuvanveistäjä Pertti Kukkonen , lehtikuvaaja Tuula Heinilä ja monitaiteilija Alvar Gullichsen sekä Afrikan ensikertalainen, kuvataiteilija Valpuri Kylmänen .

Suomen ja Afrikan välisenä sillanrakentajana toimiva kulttuurikeskus lähti liikkeelle kirjailija Juha Vakkurin Beniniin ja Togoon tekemästä matkasta syyskuussa 1998. Syntyi idea kulttuurikeskuksesta ja Villa Karon ystävät ry perustettiin. Opetusministeriö ja monet suomalaiset taiteilijajärjestöt liittyivät hankkeen tukijoiksi.

Länsi-Afrikassa sijatsevassa Beninissä on noin kuusi miljoonaa asukasta, jotka puhuvat yli viittäkymmentä eri kieltä. Villa Karo sijaitsee Guinean lahden rannalla Grand-Popon kylässä, jossa vallitsee vielä animistinen heimokulttuuri.

Kuvia läheltä elämää

Kuvaaja Tuula Heinilän yhteisnäyttelyyn koostama "Mama Africa"

-sarja on kunnianosoitus afrikkalaisille naisille. Beniniläisten naisten elämää leimaavat raskaat kotityöt ja lukuisat raskaudet. Naiset elävätkin keskimäärin vain 51-vuotiaiksi.

Beninin retkien jälkeen Heinilä on vakuuttunut, että Afrikka on täysin muuta kuin yksi suuri mantereen kokoinen katastrofi.

- Kuviin taltioimani hetket kertovat tavallisten ihmisten rohkeudesta ja halusta elää, Heinilä kuvailee.

Häneen on jättänyt jälkensä beniniläisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuus. Villa Karon käyntien aikana Heinilä on pystynyt luomaan niin luottamukselliset suhteet kuvattaviinsa, että hän sai mallikseen odottavan äidin.

- Raskaana olevat naiset peittävät yleensä vatsansa, mutta Carin suostui kuvattavaksi, kunhan kuvauspaikka oli tarpeeksi suojaisa.

Keväinen Beninin-vierailu poiki näyttelyn kuviin vielä toisenkin mallin.

- Parin päivän päästä kuvauksista kävelin kylällä, kun joku huuteli perääni, että Carinille syntyi poika, Heinilä kertoo.

Viisi vuotta - viisi taiteilijaa, kulttuurikeskus Villa Karon juhlanäyttely, Galleria G, Erottajankatu 9 b, Helsinki, 4.9. asti. Näyttely kuuluu Helsingin Juhlaviikkojen Lumottuun tie -galleriakierrokseen, johon järjestetään pääsymaksuttomia opastettuja kierroksia tänä ja ensi viikonloppuna.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.