Game Over alkaa väkevästi, selittelemättä ja hyppäämällä suoraan asiaan. Neljän pojan joukko houkuttelee ketkuja verkostomarkkinointibisneksiä tekevän liikemiehen ja tämän naisystävän syrjäiselle seudulle ja tappaa heidät kylmäverisesti ampumalla.
Sen jälkeen käsikirjoitus siirtyy takaumiin, verityötä edeltäviin viikkoihin. Kerronnallisena kehyksenä käytetään periaatteessa tapauksen poliisikuulusteluja, mutta viisaasti ohjaaja Pekka Lehto välttää merkitsemästä tätä näkyviin ennen kuin se on muiden tapahtumien vuoksi aivan välttämätöntä.
Ensimmäisten kymmenminuuttisten aikana Game Over tulvii informaatiota, vihjeitä ja juonenpalasia, jotka katsojan on ilman ulkopuolista apua liitettävä toisiinsa. Vastaava on suomalaisessa elokuvassa melko harvinaista, ja se on William Aldridgen käsikirjoituksen vahvuus. Vaikutelmaa korostavat harkitusti värisävytetyt otokset ja tiukat leikkaukset.
Toisaalta juuri sitä Game Over tarvitseekin peittääkseen osan myöhemmästä jahkaavuudestaan ja onttoudestaan.
Itse kertomus on hyvin suoraviivainen. Reino Nordinin näyttelemä Kimi on kaveripiirinsä kiistaton johtaja, joka sählyjoukkueen valmentajana on tottunut ohjailemaan kavereitaan voimakkailla mielipiteillään. Rikkaan yritysjohtajan poikana hänellä on periaatteessa kaikkea yltäkyllin.
Kimi saa kuitenkin päähänsä murhata verkostomarkkinointiyrityksen pomon, jonka kanssa hänen sählyjoukkueellaan on sponsorisopimus. Kaverit poika puhuu mukaan ehdottamalla ensin miehen pelottelua ja tämän rahojen varastamista, mutta vähin erin suunnitelma johtaa kahteen tappoon.
Poliisikuulusteluissa Kimi sysää kaiken vastuun tapahtumista kavereilleen.
Game Over perustuu löyhästi vuonna 2001 tapahtuneeseen ja laajalti uutisoituun Heinon yrittäjäpariskunnan murhaan, mikä voi jopa häiritä elokuvan katsomista. Käsikirjoitus nimittäin pyytää katsojaa samastumaan nimen omaan Kimiin, vaikka hänet kuvataan täytenä psykopaattina.
Kiinnostavaksi Kimin tekee hänen karismansa, jonka avulla hän saa muut suostumaan omien ideoidensa toteuttajaksi. Elokuvien Levottomat 3 (2004) ja Hymypoika (2003) hahmojen tapaan nuori nousukas kuvataan rikkaasta taustastaan huolimatta sosiaaliseksi väliinputoajaksi, joka läheisyyden sijaan on saanut vanhemmiltaan perinnöksi vain kylmiä bisnesneuvoja ja rankkoja uravaatimuksia.
Siten Kimille ei tuota mitään ongelmia pyytää tyttöystäväänsä strippaamaan kavereilleen tai houkutella kavereitaan mukaan karmeaan suunnitelmaansa.
Kimin kiehtovuutta lisää siloposkinen Nordin, joka esittää osan itsevarmuutta puhkuen.
Sen sijaan varsinaisen murhan suorittaneita poikia kuvatessaan elokuva ei pääse yhtä syvälle. He eivät ainakaan periaatteessa ole Kimin kanssa samalla viivalla, koska heidän perhetaustansa on oletettavasti paljon tavallisempi, mutta toisaalta käsikirjoitus ei anna muitakaan vihjeitä siitä, miksi juuri he lankeavat niin vahvasti Kimin karismaan.
Samalla kaikkein olennaisin kysymys jää perusteluja vaille: miksi tavalliset pojat suostuvat kylmäverisesti ampumaan kaksi aikuista ja sen jälkeen hankkiutumaan suhteellisen tyynesti eroon kahdesta ruumiista?
Lopussa Game Over leviää epäilyttävästi kahtaalle pyrkiessään sekä viemään loppuun asti ajatuksen täydellisestä rikoksesta että miellyttämään moraalinvartijoita. Pahana en pidä sitä, että nuori psykopaatti katuu tekojaan, mutta elokuvan sille esittämät perustelut jäävät tässäkin kohtaa vaille uskottavuutta.
TANELI TOPELIUS
• Game Over . Ohjaaja: Pekka Lehto. (Kinopalatsi 2)
