Lain karvainen koura

- Saadaan mekin vähän tuntumaa niihin menetettyihin rahoihin, kun katsellaan tässä odotellessa noita rikkaita ja kauniita, omenalörtsyä ahmiva Jaakko Oravisto sanoi Veikko G. T. Niemiselle savonlinnalaisessa torikahvilassa ja seurasi silmä kovana Oopperajuhlien kaupunkiin houkuttelemia turisteja.

- Meistä ei sitten tullut edes rikkaita, Nieminen valitti. He odottivat Puccinin Turandotin päättymistä, koska Oraviston naisystävä Irmeli oli näytöksessä eikä Jaskalla ollut naisen asunnon avainta. Miehillä oli päässään aurinkolasit sekä "Parempi selvin päin, kuin pieniin päin" -mainoskampanjan lippalakki. Oravisto oli ajellut punaiset viiksensä ja näytti kapeiden kasvojensa ja paljaan ja pulskan ylähuulensa ansiosta nyt erehdyttävästi aliravitulta kamelilta. Nieminen puolestaan oli ottanut uudelleen käyttöön Tampereen taidemuseota ryöstäessään käyttämänsä tekoparran.

Niemisen tunnelmat olivat niin alamaissa, ettei hänen tehnyt mieli edes saunoa. Puolitoista vuorokautta kestänyt pakomatka Oraviston vuokraamalla pikaveneellä Mikkelistä Anttolaan ja sieltä Oraviston tuttavan auton kyydissä pikkuteitä pitkin Savonlinnaan rasitti kehoa ja tauluvarkauden täydellinen epäonnistuminen synkisti mieltä. Minkä ihmeen takia Tilaaja oli halunnut tuhota miljoonien arvoisen maalauksen? Nieminen oli täysin varma, että Tilaaja oli kaatanut rikkihapon taulun muovisuojukseen tahallaan.

- Paljonko meinasit, että se Irmeli sinulle lainaa, Nieminen kysyi.

- Eiköhän siltä tässä tilanteessa sen verran irtoa, että voidaan piileskellä muutama kuukausi jollakin kesämökillä, Oravisto vakuutteli. - Odotellaan, että tilanne jäähtyy.

- Paossa lain karvaista kouraa, Nieminen kuulosti välinpitämättömältä.

Viereisessä pöydässä istuva perheenäiti sai tarpeekseen neljän tenavansa metelöinnistä ja hiljensi mölyn muutamalla tiukalla sanalla.

Oravisto kumartui Niemisen puoleen. - Ole kiltti lapsillesi, he valitsevat jonakin päivänä hoitokotisi, hän yritti piristää rikostoveriaan.

G. T. Niemistä ei naurattanut. Jostakin syystä häntä sapetti kaikkein eniten se, ettei hän pystyisi osallistumaan edes elokuussa Heinolassa pidettäviin Löylyn MM-kisoihin. Hän oli polttanut nahkansa kesän mittaan monta kertaa rakoille tyhjän takia. Ei hänellä tosin ilman tauluryöstön palkkiota olisi ollut mitään millä lyödä vetoa voittonsa puolesta. Ajatus masensi.

- Se Nurmen likka on varmasti jo laulanut poliisille kaiken mitä meistä tietää, Nieminen totesi. - Ei muutaman kuukauden mökillä piileskely mitään auta, meidän on lähdettävä Suomesta tai muuten me päädytään ennemmin tai myöhemmin lusimaan.

Ilta eteni ja väki torilla väheni. Epäonninen varaskaksikko kierteli aikansa kuluksi Savonlinnaa: he katselivat vanhoja laivoja satamassa, pistäytyivät Sillansuussa oluella ja käyskentelivät hetken Riihisaaressa ja Tallisaaressa. Kello oli jo hyvän matkaa yli yhdentoista illalla, kun Olavinlinnan suunnasta valuvat ihmismassat paljastivat oopperaesityksen loppuneen.

- Ei hätä ole tämän näköinen, se kantaa pamppua ja on sininen, Oravisto heitti, kun miehet jo näkivät Knut Posse -kirjakaupan mainoskyltin Olavinkadulla. He kipusivat vaitonaisina portaat talon kolmanteen kerrokseen ja Oravisto painoi ovikelloa.

Ovi avautui, mutta Irmelin sijasta kynnyksellä seisoi leveästi hymyilevä sadeviittaan pukeutunut mies. - Tervetuloa, komisario Raimo Penttilä sanoi ja konstaapelit Ström ja Tervamaa kilisyttelivät käsirautoja.

JATKUU