Arena kesti sateen ja odotusten paineen

TS/Saara Pelkonen<br />The Pointer Sistersin Anita (vas.) ja Ruth Pointer päättivät Pori Jazzin pirteästi.
TS/Saara Pelkonen
The Pointer Sistersin Anita (vas.) ja Ruth Pointer päättivät Pori Jazzin pirteästi.

TUOMO KARHU

- Arena onnistui erittäin hyvin sekä omasta mielestämme että saamamme yleisöpalautteen perusteella, toimitusjohtaja Katja Leppäkoski nimeää 40. Pori Jazzin suurimman ilon aiheen.

Festivaalin aloituspäivänä pitkän helleputken katkaissut sade kiusasi tapahtumaa joka päivä. Siihen nähden onnistumisena voi pitää myös sitä, että lippuja myytiin 50 000 eli täsmälleen määrä, jonka varaan tapahtuman budjetti oli rakennettu.

Arena-konsertteihin myytiin yhteensä 34 000 lippua, niistä torstaille 10 000, perjantaille 6000, lauantaille 14 000 ja sunnuntaille 4000.

- Sateen vuoksi on ollut lähes festivaalin pelastus, että olemme olleet nämä neljä päivää Arenalla. Järjestelyt ovat toimineet Arenalla erinomaisesta ja Arenan kenttä on osoittanut kestävänsä sateet ja yleisömassan toisin kuin vanha Kirjurinluodon puisto, Leppäkoski sanoo.

Onnistumisia

Pori Jazzissa esiintyi 780 yksittäistä taiteilijaa ja 111 yhtyettä. Konserttikokonaisuuksia oli 116, niistä maksullisia 54 ja maksuttomia 62.

- Kirjurin uuden Arenan lisäksi uusi LP40-estradi ylitti odotuksemme ja lunasti paikkansa Arenan kävijöiden jatkopaikkana. LP40:ssä kävi kolmena konserttipäivänä lähes 2000 maksanutta ja keskiviikkonakin 700-800, Leppäkoski tiivistää.

Myös viimeistä vuottaan palvellut Karjarannan Jazz Center veti hyvin yleisöä.

Tapahtuman taiteellisista täysosumista useimmat osuivat tuttuun tapaan Porin teatterin Ultra Musiciin, jossa nähtiin muun muassa Quelques Fiers Mongolsin hervoton Led Zeppelin -show.

Tulevaisuus

Pori Jazzin taiteellinen johtaja Jyrki Kangas on tyytyväinen muun muassa alkuviikosta päivittäin satoja lapsia vanhempineen vanhan Lokki-lavan ääreen houkutelleeseen Pori Jazz Kids -festivaaliin.

- Tarkoituksemme oli saada lapset innostumaan musiikista ja Pori Jazzista. Onnistuimme siinä jopa niin hyvin, että lastenjumpassa kävi satoja aikuisia ilman lapsia.

Seuraavaksi Kankaalla on edessään kaksi kohtalonkysymystä. Ensiksikin koska Jazz Centerinä tunnettu Karjarannan vanha teurastamorakennus puretaan kerrostalojen tieltä, vuoden 2006 Pori Jazzille pitää nopeasti keksiä iso sisäkonserttipaikka. Toiseksi Kankaan pesti taiteellisena johtajana päättyy tämän vuoden lopussa.

- En osaa kertoa asiasta tässä vaiheessa enempää kuin, että neuvotteluja on käyty, mutta lopputulokseen ei olla päästy, Kangas toteaa.

Päätöspäivä

Kirjurin päätöspäivä alkoi harmaana ja sateisena, mutta Kenny Garretilla ja Ted Cursonilla vahvistetun Pori All Star Big Bandin aloitettua pilvet väistyivät. Etenkin konsertin päättänyt Stevie Wonder -ikivihreä Isn't She Lovely sopi mainiosti sunnuntairaukeaan tunnelmaan.

Yleisön vähyyden ohella päivän miinuspuolelle jouduttiin kirjaamaan Plattersissa maineensa luoneen Barry Ivan Whiten orkesterin peruutus. Takaisku ei kuitenkaan näyttänyt millään tavalla häiritsevän lapsiperheitä vilissyttä piknik-yleisöä.

Bo Kaspers Orkesteristaan lomaa pitävän Bo Sundströmin setin aikana pyhätunnelma vain parani. Skåne- sooloalbumilta löytyvän Spencer Tracyn kaltaisia lauluja kuunnellessa tuli helposti mieleen toinen taitava lauluntekijä, samaisella Arenalla 2002 esiintynyt Paul Simon . Toinen kuuluisa Paul hiipi mieleen encorena kuullun Beatles-lainan Here Comes The Sun aikana.

Ruotsalainen Blacknuss otti yleisönsä huomattavasti maanmiestään Sundströmiä ronskimmin. Yllättävänkin funkin keikan vetäissyt orkesteri nousi tämän vuoden grooveimmaksi orkesteriksi.

Lukuisia 2000-luvun listahirmuja innoittaneen The Pointer Sistersin amerikkalaisia musiikkityylejä ja vielä amerikkalaisempia "kaikki ovat rikkaita, kaikki ovat kauniita" -hehkutuksia sekoitellut konsertti sopi hyvin monipuolisen tapahtuman loppuyhteenvedoksi.

Ensi vuonna Pori Jazz järjestetään 15.-23. heinäkuuta.