Yhden miehen ryhmänäyttely

TS/Merja Ilpala<br />Alvar Gullichsenin Benin Passions-sarjaan kuuluu viisitoista työtä, jotka on sommiteltu seinälle valaan muotoon.
TS/Merja Ilpala
Alvar Gullichsenin Benin Passions-sarjaan kuuluu viisitoista työtä, jotka on sommiteltu seinälle valaan muotoon.

MERJA ILPALA

Afrikassa vietetty aika on vaikuttanut kuvataiteilija Alvar Gullichsenin tapaan tehdä taidetta.

- Uudet öljyvärimaalaukset syntyvät hitaasti. Hektisten Bonk-vuosien jälkeen päätin perehtyä prosessiin, hän sanoo.

Gullichsen vierailee heinäkuun taiteilijana Eeva Pinomaan galleriassa Hangossa. Hän on tuonut esille yli viisikymmentä työtä, jotka ovat syntyneet joko suomalais-afrikkalaisessa kulttuurikeskuksessa Beninin Grand-Popossa tai matkan jälkimainingeissa kotimaassa.

Öljyvärimaalausten lisäksi mies on saanut aikaan guasseja, vesiväritöitä ja kollaaseja. Hän käyttää estoitta sekatekniikkaa eikä kaihda edes kimalteen tai alkydimaalin roiskimista kankaalle.

- Tämä on yhden miehen ryhmänäyttely, hän kuvailee.

Surrealismi, mystiikka ja symbolismi

- Jokainen työ on sellainen kuin on, ja kaikki ovat keskenään erilaisia. Yhdessä ne muodostavat kuvavirran, joka kertoo prosessista. Lähtökohtina ovat surrealismi, mystiikka ja symbolismi. Hitaus johtaa siihen, että on pakko miettiä, mitä haluaa tehdä.

- Villa Karossa tekemiseen tuli rauha, joka muistutti lapsuuden kesälomia, ajalla ei ollut merkitystä. Kun sellaisen on kerran kokenut, ei halua enää joutua vääntämään juttuja mahdottomissa aikatauluissa apinan raivolla. Kiireellä tehty muuttuu kapeaksi ja ahtaaksi.

- Afrikka on myös luontokokemus. Ilmasto vaikuttaa fysiikkaan, pelkästään olemassaoloon täytyy käyttää enemmän energiaa kuin pohjoisessa. Aistit heräävät, kuulo- ja hajuaisti terävöityvät.

Benin jätti Gullichseniin valon ja lämmön kaipuun.

- Talvisin tekee mieli paeta perheen kanssa jonnekin etelämmäs ja sen verran kauas, että olisi enemmän valoa kuin Suomessa. En siedä tätä ilmastoa. Pimeys, kylmyys ja kolea tuuli rassaavat.

Afrikan rytmit tulivat musiikkiin

Gullichsenin mukaan päiväntasaajan läheltä löytyy rento kulttuuri.

- Ilmassa on musiikkia ja rumpujen soittoa. Yksi tuliainen matkalta oli tutustua musiikkiin uudelta kantilta. Nyt olen maalaustauolla ja keskityn musiikkiin.

Gullichsen on perustanut suomalaisista ja afrikkalaisista soittajista koostuvan Groovy Eldoradon, jota hän luonnehtii reggaeta, bluesia ja afrobeatia soittavaksi bigbandiksi. Ryhmä kuuluu mm. Kemiön Garagefestin esiintyjäjoukkoon elokuussa. Lisäksi hän on alkanut tuottaa afrikkalaisten artistien, kuten beniniläisen Alfa Kazan konsertteja.

- Kun maalaustauko on ohi ja inspiraatio taas tulee, saatan siirtyä kylttiaiheisiin. Maalauksiin, jotka eivät ole maalauksia, vaan eräänlaista käyttötaidetta; kylttejä, joissa on jokin viesti. Ne ovat sukua Bonk-tuotannolle.

Bonk Business Inc. oli 1990-luvun ilmiöitä. Toimimattomia koneita valmistava kuvitteellinen yhtiö valloitti vauhdilla taidemaailman. Gullicshen oli hankkeen alullepanija ja taiteellinen johtaja.

Vielä muutama vuosi sitten hän oli kyllästynyt puhumaan koko aiheesta, mutta ei enää.

- Bonk lepää Uudessakaupungissa omassa museossaan, mikä ei ole lainkaan huono saavutus. Jos tulee hyvä tilaisuus tuottaa aineistosta näyttely, niin miksei sitä voisi laittaa esille. Meillä on olemassa valmis näyttelykokonaisuus konttiin pakattavaksi. Kysymyksessä on kuitenkin iso operaatio, johon pitäisi valmistautua ajan kanssa ja huolella.

Gullichsenin Afrikka-aiheisia maalauksia on Hangon jälkeen esillä Helsingissä yhdessä Tuula Heinilän , Pertti Kukkosen , Valpuri Kylmäsen ja Tapani Mikkosen töiden kanssa. Galleria G:n näyttelyn teemana on Villa Karo - viisi vuotta, viisi taiteilijaa ja se on avoinna elokuun puolivälistä syyskuun alkupäiville.

Maalauksia Afrikasta-näyttely galleria E. Pinomaassa Hangon Korkeavuorenkadulla 24.7. saakka. Galleria on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 12-17, muina aikoina sopimuksen mukaan.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.