EIJA LOUENIVA
Viipurin kainalossa, Viipurinlahden vehreällä rannalla sijaitsee Park Monrepo, entinen von Nicolay -suvun Monrepos´n kartanoalue. Tarunhohtoinen alue tuli ennen sotia tutuksi lukuisille suomalaisille. Tänään suomalaiset Pro Monrepos -yhdistyksen jäsenet taistelevat kartanoalueen rappeutumista vastaan.
- Rehellisesti sanottuna kartanon päärakennus on siinä jamassa, että kun mennään vähän aikaa eteenpäin, niin Kekkilän multapussit täyttyvät kartanon lahoamisjätteistä, yhdistyksen perustajajäseniin kuuluva viipurilaissyntyinen arkkitehti Juha Lankinen kuvailee.
Millainen Monrepos oli vuoteen 1939 saakka ja mitä on tehty vuodesta 1990 lähtien, se selviää valokuvanäyttelystä, jonka Pro Monrepos avasi kesäkuussa kartanon päärakennuksessa. Juha Lankinen suunnitteli ja kokosi näyttelyn vaimonsa Iran kanssa.
Strasbourgista Viipuriin
Yhdentyneen Euroopan taustaa vasten Monrepos´n historia on mielenkiintoinen. Strasbourgista kotoisin ollut taiteellisesti ja kirjallisesti suuntautunut Ludwig Heinrich Nicolay opiskeli 1700-luvun jälkipuoliskolla lakitieteitä ja johkaantui sittemmin vuonna 1769 Venäjälle suuriruhtinas Paavalin opettajaksi. Tsaariksi nousseen Paavalin kuoltua hän palveli leskikeisarinna Maria Fjodorovnaa . Aateloitu Ludwig von Nicolay osti vuonna 1788 Monrepos´n Wurttembergin prinssiltä Fredrik Wilhelm Kaarlelta ja aloitti alueen kehittämisen.
Ludwig von Nicolay kutsui Pietarista italialaisen Antonio Marinellin suunnittelemaan silloisen kartanon peruskorjausta ja hänen jälkeensä omistajat kukin vuorollaan kehittivät aluetta.
Kartanon päärakennus säilyi sodassa, ja jatkosodan aikana se oli sairaalana. Johannes Takasen Väinämöistä esittävä patsas katosi sodassa.
Pietarissa on kuitenkin suunnitteilla tilalle Väinämöisen pienoispatsas. Luonnonlähteen kaunis korkokuva ei myöskään enää ole paikallaan. Pääosa kartanon tavaroista kuitenkin säilyi. Kirjaston Marie von Nicolay oli lahjoittanut vuonna 1937 Helsingin yliopistolle.
Ennen sotia Monrepos-puistossa saattoi kesäisin käydä 10 000 vierailijaa pientä maksua vastaan. Valokuvanäyttelyssä on kuva Ruotsin kuninkaan Kustaa V :n ja prinssi Vilhelmin vierailusta kartanossa 1920-luvun lopulla presidentti Lauri Kristian Relanderin kanssa.
Sotien jälkeen alueen nimi iskostui laajan suomalaisyleisön mieleen Annikki Tähden laulaessa vuonna 1955 Muistako Monrepos´n . Kauniit kaarisillat olivat suomalaisille tuttu käsite.
Kulttuuriministeriön alainen organisaatio
Venäläiset lämmittivät vuoden 1988 joulukuussa Monrepos´n kartanon jäätyneitä vesijohtoja, jolloin syttyi tulipalo. Melkoinen osa kartanon alkuperäisistä kattorakenteista tuhoutui. Tuolloin venäläiset kääntyivät Juha Lankisen puoleen pyytäen hänen kauttaan suomalaisilta kattopeltiä.
- Näiden neuvottelujen perusteella päätimme panna pystyyn vuoden 1990 heinäkuussa talkooleirin. Kuorma-autot kuljettivat rojua alueelta ja asuimme asuntovaunuissa. Venäläisten kanssa päätettiin jatkaa yhteistyötä, ja Finnstroilta saatiin lahjaksi Sovjetskin eli Johanneksen tehtaan rakentamisen aikana käytetyt asuntoparakit. Teekkareita Tampereelta ja Otaniemestä tuli tänne. Elokuun loppuun saakka oli 10-15 hengen porukka joka päivä.
Tätä nykyä Park Monrepo on Venäjän kulttuuriministeriön alainen organisaatio, eikä Viipurin kaupungilla siten ole sananvaltaa.
- Pro Monrepos haluaa osoittaa tällä näyttelyllä, millaiseksi alue oli kehittynyt ja mitä suomalaiset ovat saaneet aikaiseksi vuodesta 1990, kertoo Juha Lankinen puiden siimeksessä kartanon päärakennuksen vieressä.
Suvun edustaja yhdistyksessä
Vuonna 1990 perustettiin Pro Monrepos -yhdistys. Perustajajäsenet Juha Lankisen lisäksi olivat Kalevi Sassi , Kauko Relander ja Nicolay-suvun edustaja Peter von der Pahlen .
Nykyään yhdistyksessä on 120 jäsentä. Se on rakennuttanut kartanoalueelle muiden muassa kaksi kaarisiltaa ja Neptunuksen temppelin sekä suunnitellut Ludwigsburgin korjauksen yhteistyössä venäläisten kanssa.
Ludwigsburg sijaitsee alueen jyrkällä kalliolla Ludwigsteinin saarella, josta Ludwig von Nicolay teki sukunsa hautasaaren. Suomalaiset olivat hankkineet sponsorit, mutta venäläisten aikataulu ei pitänyt. Venäläiset rappasivat sitten Ludwigsburgin talvisaikaan, jonka seurauksena rappaukset romahtivat alas. He tekevät työn uudestaan.
Vanhojen kuvien ja dokumenttien perusteella Neptunuksen temppelin uudelleen suunnitelleen arkkitehti Lauri Tiihosen mukaan temppelin rakentaminen oli mielenkiintoinen työ.
- Ikävä juttu vain oli, että se piti rakentaa uudelleen, ettei alkuperäinen ollut tallella, toteaa Monrepos´n naapurista Viipurin Hiekan kaupunginosasta kotoisin oleva Tiihonen.
Naisen käsi näkyi kuopasta
Kartanon päärakennuksen pihalla lautakasan ja rehevän ruohikon lomassa komeilee graniittinen naisfiguuri. Monrepos´n vastarannalta kotoisin oleva Teuvo Muuronen kertoo, ettei hän ollut uskoa korviaan aiemmin paikalla ollessaan, kun vähän maistissa ollut tulkki tuli kertomaan, että tuolta kuopasta näkyy naisen käsi.
- Niin vain oli, että kaivettaessa löytyi tämä koko nainen. Venäläiset olivat sodan tuoksinassa kätkeneet patsaan tuonne loitommas.
Graniittipatsas on peräisin Viipurin keskustasta Lallukan talon edustalta.
Tulevaisuus kysymysmerkki
Viipurin Park Monrepon johtajan Jevgeni Trufanovin on vaikea vastata kysymyksen, miltä alueen tulevaisuus näyttää, kun sitä peilataan valokuvanäyttelyn historiallisia kuvia ja nykytilaa vasten.
- Ei pidä puhua menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Me elämme nyt juuri, tällä hetkellä, ja tämä on elävä kohde. Korjatuissa saleissa on ollut näyttelyitä ja tänne tulee kaikenlaisia tapahtumia. Olemme purkaneet päärakennuksen laudoitusta ja myrkyttäneet paikkoja, jotta home- ja lahottajasienet kuolisivat, Trufanov kertoo.
Alueesta on kaavailtu kansainvälistä kulttuurikeskusta. Monet projektit tyssäävät kuitenkin rahan puutteeseen. Juha Lankisen mukaan Pro Monreposin rahkeet eivät riitä suurien projektien rahoittamiseen.
Kartanon päärakennusta ja kirjastorakennusta katsellessa tuntuukin siltä kuin aika rientäisi korjausten ohi.
Monrepos-valokuvanäyttely on avoinna päivittäin kello 10-17 kesän loppuun saakka.
