Nuottikorva
kunniaan alttarilla

Olen lapsuudestani asti ollut uskollinen kirkossa kävijä. Istuin monet kerrat isäni vieressä Turun Mikaelin kirkossa jumalanpalveluksessa. Isä ei koskaan moittinut papin saarnaa, vaan otti vastaan sen mitä saarnatuolista annettiin. Sieltäkö lienee se ajatus, että papin saarnaa ei saa arvostella. Isäni piti siitä kiinni, mutta kirkkomusiikki sai kyllä ruusuja ja joskus risujakin.

Kun siihen musiikkiin liittyy liturgia omalta osaltaan, se sai joskus kovaakin kritiikkiä. "Miksi menee alttarille, kun ei hetkeäkään pysy nuotissa", murisi isä. Olen sitten tullut ajatelleeksi tätä asiaa moneen kertaan. Miksi todellakin kuka tahansa rämekorva ryhtyy papin virkaan, vaikka ei osaa milliäkään laulaa.

Jos liturgia menee täysin nuotin vierestä, pidän sitä, ellei nyt ihan Jumalan, niin ainakin seurakunnan pilkkaamisena. Nuottikorva pitää saada kunniaan alttarilla.

Olen yrittänyt olla puuttumatta kaikkiin kummallisuuksiin Suomen kirkon taimitarhassa. Nyt kun nuoret papinjollit ovat ryhtyneet sanomaan mikä piispalle sopii ja kuuluu, ajattelin sanoa pari asiaa mitä minä edellytän papilta.

Ensinnä papin tehtävä on saarnata. Sen hän tehköön selvästi ja painavasti, hyvällä suomen kielellä. Lisäksi se tulee tehdä yksinkertaisesti niin, että vähäisinkin seurakuntalainen siellä kirkkohuoneen viimeisen pilarin takana saarnan ymmärtää.

Taitaa olla niin, että tähän asiaan ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Jos pitää kohtuullisen saarnan, siitä on aineksia koko viikon ajatteluun. Kuulijoita kyllä riittää, jos on puhujia.

Laitilassa ker-rotaan emännästä, joka kävi kirkossa joka armas sunnuntai. Jalan hän köpötteli kirkkoon, istui omalla paikallaan jumalanpalveluksen ajan ja lähti sitten paluumatkalle. Paluu kesti kauemmin kuin tulo, koska palatessaan hän poikkesi monessa tienvarren talossa. Siellä kysyttiin "no, mitäs papp sano" ja niin emäntä kertasi papin saarnan melkein sanasta sanaan. Semmoisen saarnan täytyi olla toistamisen arvoinen. Kun melkein koko pitäjä sitä kuunteli, sen tuli olla selkeästi puhuttu ja hyvin painotettu.

Entä se liturgin nuottikorva? Nuotin vierestä laulettu liturgia on kerrassaan julmaa seurakunnalle. Papit lukekoot vuorotervehdykset, mutta laulaminen nuotin vierestä on kohtuutonta. Tuskin papin virkaan hakijoita niin paljon on, että huonoja liturgeja on pakko papiksi vihkiä. Oikeastaan tämmöisen vian havaitseminen olisi jo yliopiston asia. Papin virkaan johtavaa tutkintoa ei saa päästää suorittamaan ketään nuottikorvatonta hakijaa. Viimeksi heidät pitää sulkea pois ennen pappisvihkimystä.

Onko tämä sydämetöntä puhetta? Ehkä niin, mutta jokseenkin sydämetöntä on myös jumalanpalveluksen nuotin vierestä laulettu liturgia. Siitä kärsii koko harras seurakunta. Sitä ei pidä sallia.

RISTO LAINE