Kulttuuri

lloa ja surua ja solistille
isot, ansaitut aplodit

Tutustuin Anders Hillborgin musiikkiin ensimmäistä kertaa Turun filharmonikkojen konsertissa pari vuotta sitten, ja siitä lähtien olen ollut äärettömän ihastunut tämän säveltäjän tekemisiin. Siispä ei ollut varsinainen yllätys, että torstaisen konsertin aloittanut Dreaming River tärähti ja kolahti kovaa meikäläiseen.

Uskaltaisinpa jopa väittää, että Hillborgin teokset ovat ihan parhaasta päästä mitä tämän päivän taidemusiikissa tapahtuu: ne ovat sävellysteknisesti korkeatasoisia ja ilmaisuvoimaltaan hulppeita. Jos marsilaisille pitäisi kertoa länsimaisen taidemusiikin viimeaikaiset kuulumiset, heille voisi soittaa esimerkiksi tämän Dreaming Riverin .

Hillborginmusiikissa on kontrasteja ja ulottuvuuksia, se on kirkkaasti muotoiltua, ja orkesterikudos on poikkeuksellisen taiten punottua - Dreaming Riverin kompleksisimmatkin paikat soivat uskomattomanselkeästi ja kauniisti (tai rumasti jos tarve vaatii).

Pisteenä iin päällä on Hillborgin mielikuvitus: hän kykenee rakentamaan ennen kuulemattomia ja aina selkeästi profiloituja musiikillisia tilanteita, jotka muuntuvat sulavasti toisikseen. Ruotsalaisuuteen kai sisältyy myös humoristisuus: tällä kertaa yleisöä huvittivat tennistuomareiden tuoleille nostetut pillipiiparit kiinalaisine oboeineen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mallikas Linnea Hurttia

Solistinumerona kuultiin Mendelssohnin tuttu viulukonsertto, jonka solistina taituroi nuori turkulainen Linnea Hurttia.

  Hänen ensiesiintymisensä kaupunginorkesterin kanssa sujui mallikkaasti, ja yleisö palkitsikin viulistin isoin aplodein ja bravo-huudoin.

Hurttian viulussa on hyvä soundi, ja hän soittaa erittäin vapautuneesti, mikä näkyy kyllä hymystäänkin. Hän ei sortunut prässäämään ja puristamaan soittoaan liikaa, ja kapellimestari Tibor Bogányi piti hyvän huolen solistin ja orkesterin keskinäisestä balanssista.

Hurttian soitto oli niinikään ekonomista ja kuitenkin ilmaisuvoimaista. Sävelpuhtaudessa olisi varsinkin konserton alkupuolella ollut parantamisen varaa, ja viulun ääni olisi paikoin voinut olla isompikin, mutta se johtunee paljon instrumentistakin. Kolmannen osan pienet tempoerimielisyydet korjattiin sujuvasti.

Täsmällistä iloa ja surua

Jos ensimmäisessä kappaleessa huomio kiinnittyi säveltäjään ja toisessa solistiin, oli konsertin toinen puolisko sitten kapellimestarin (ja orkesterin) näytön paikka. Bartókin Tanssisarja ja Ravelin La Valse tarjoavat molemmat paljon temponvaihdoksia ja muuta aktiviteettia esiintyjille, ja Bogányi todisti jälleen, että täsmällisyys on hänen toinen nimensä.

Orkesteri selvitti herkät siirtymät erittäin tarkasti. La Valseen olisin kaivannut paikoin enemmän tempoasteikon hitaampaa päätä, mutta kaiken kaikkiaan upea teos päätti konsertin hienosti.

Harva teos on yhtä aikaa niin hauska ja surullinen kuin tämä. "Ilo viisti oikeaa silmää, suru vasemman vääristi", kirjoittaisin, jos olisin runoilija. En kuitenkaan ole, onneksenne.

TOMI NORHA

• Turun filharmoninen orkesteri Konserttitalossa 26.5. Tibor Bogányi, kapellimestari, Linnea Hurttia, viulu. Hillborg, Mendelssohn, Bartók, Ravel.