Kulttuuri

Töölönlahden taidepuistossa
kaadettiin parikymmentä patsasta

LEHTIKUVA<br />Omissa maailmoissa - Toinen taide -näyttelyn taideteokset ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi.
LEHTIKUVA
Omissa maailmoissa - Toinen taide -näyttelyn taideteokset ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi.

Töölönlahden taidepuistossa kaadettiin torstain vastaisena yönä 18 henkilöhahmoja esittävää patsasta. Osa patsaista rikkoutui. Raija Kallioinen Maaseudun sivistysliitosta kertoi torstaina, ettei kaikkia patsaita ehkä saada korjatuksi.

   Omissa maailmoissa -näyttelyn järjestäjät, Maaseudun sivistysliitto ja Kiasma, joutuvat nyt miettimään, pitäisikö näyttely keskeyttää.

- Tämä on erittäin surullista etenkin taiteilijoiden kannalta. Meidän täytyy nyt harkita, pitäisikö näyttely kokonaan purkaa tai sen aikaa lyhentää, Kallioinen kertoi.

Päätös elokuun lopulle kestäväksi tarkoitetun näyttelyn kohtalosta tehtäneen ensi viikolla. Maaseudun sivistysliitto aikoo tehdä vahingonteosta rikosilmoituksen.

Ilkivallantekijöistä ei ole vielä tietoa. Helsingin poliisi kävi tarkastamassa tapahtumapaikan torstaiaamuna ja arvioi, että vahingonteosta aiheutuneet taloudelliset vahingot liikkuvat muutamassa tuhannessa eurossa.

Kiasman ja Töölönlahden välissä sijaitsevan taidepuiston kaadettuja patsaita alettiin nostaa pystyyn torstaina, mutta vaurioituneiden patsaiden kohtaloa Maaseudun keskusliitosta ei vielä keskiviikkona osattu kertoa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kansantaidetta

Kiasman ja Sanomatalon kulmilta Finlandia-talon ja Auroran kentän välimaastoon sijoittuva veistospuisto on osa Kiasmassa esillä olevaa Omissa maailmoissa - Toinen taide -näyttelyä. Näyttelyssä on esillä noin kolmesataa teosta lähes viideltäkymmeneltä suomalaiselta ja kansainväliseltä kansantaiteilijalta.

Niin kutsuttua toista taidetta on kansainvälisesti tutkittu pitkään ja esitelty laajoissa näyttelyissä ja sille on rakennettu omia museoita, muun muassa Lausanneen Sveitsiin.

Suomessa alan kartoitusta on tehnyt Maaseudun sivistysliitto kahdeksan viime vuoden ajan. Liiton kulttuuritoimenjohtaja Liisa Heikkilä-Palo on ollut mukana Kiasman näyttelyn rakentamisessa.

- ITE (Itse tehty elämä) -projekti aloitettiin Ilmianna naapurisi, jos hän on taiteilija -vetoomuksin. Taiteilijoiden nimilistalla on tällä hetkellä neljäsataa nimeä ja maakunta maakunnalta etenevä tarkempi kartoitus jatkuu edelleen.

Rajojen avaamista

Museonjohtaja Tuula Karjalainen pitää näyttelyä merkittävänä rajojen tutkimisena ja avaamisena.

- Kynnys Kiasmaan on aikamoinen. Museot luovat viitekehyksen kaikelle, mitä niissä esitetään. Samalla ne muokkaavat käsityksiä siitä, mitä pidetään taiteena.

Näyttely käykin vuoropuhelua nykytaiteen instituution ja nykytaiteen kentän ulkopuolelle sijoittuvan taiteen välillä.

- Tämän keskustelun kautta nostamme esiin oleellisia kysymyksiä nykytaiteen luonteesta, käytännöistä ja mahdollisista rajoituksista sekä laajemmin myös taiteen määrittelystä.

Toinen vuoropuhelu näyttelyssä käydään alan kansainvälisten klassikoiden ja suomalaisten teosten välillä. Esillä on alan klassisia teoksia viidestä ulkomaisesta kokoelmasta.