"Kreikkalainen joka puhui äidinkieltään elämättä koskaan isänmaassaan". C. M. Bowran luonnehdinta vuodelta 1948 kiteyttää oivaltavasti runoilija Konstantinos Kavafiksen lähtökohdan.
Kavafis (1863-1933) syntyi ja asui suurimman osan elämästään Egyptin Aleksandriassa. Varakkaan siirtokunnan kasvatti kuului valtaapitävään yläluokkaan. Muslimikulttuuri ja maan muinainen loisto eivät merkinneet hänelle mitään. Euroopan suosima antiikin tyyli-ihannekin oli runoilijalle toisarvoinen.
Henkisen kotimaansa Kavafis löysi Bysantista ja sen "puoliksi kadotetusta, rikkonaisesta menneestä". Hänen Kreikkansa oli esi-isien kieli ja sivistys, jotka maan suuruuden aikoina ulottuivat Sisiliasta Keski-Aasiaan.
Kielen vapaus
Toisin kuin monet kreikkalaiset kollegansa, Kavafis sivuutti muodikkaat aiheet ja perinteiset runouden tehokeinot. Kansallistunnon nostattajat Dionisios Solomos (1798-1857) ja Kostis Palamas (1859-1942) lyyrisine vyörytyksineen jäivät hänelle vieraiksi.
Sitä vapaampi Kavafis oli luomaan oman kielellisen mikroilmastonsa. Hänen runoudessaan kreikkalaisen sivistyneistön käyttämä kieli, muodollinen katharevousa, ja kansanomaisempi dimotiki kulkevat aleksandriankreikkalaisen puheenparren lomassa. Näistä muodostuu omaääninen, vahva synteesi.
Runonsa Kavafis painatti harvakseltaan, yleensä vain muutaman kerrallaan. Elinaikanaan hän kelpuutti niistä puolentoista sataa. Valitut tekstit sisältyvät Runoja -nimiseen kokoelmaan, joka julkaistiin Ateenassa vuonna 1935.
Tuomas Anhavan suomennos ammentaa Runoja -teoksen lisäksi myös kaanoniin kuulumattomista teksteistä. Anhava on tehnyt käännöksensä englannin- ja ranskankielisten versioiden pohjalta nykykreikkaan vertaamalla.
Anhavan rinnalla on kiinnostavaa tarkastella Aapo Junkolan omakustanteina julkaisemia suomennoksia. Runoja vuodelta 1984 sisältää suuren osan Kavafis-kaanonista, vuonna 1987 ilmestynyt jatko-osa puolestaan julkaisemattomia tai nyrkkipostina kiertäneitä runoja. Junkola on kääntänyt runot suoraan kreikan kielestä.
Molemmat suomentajat tuovat hyvin esiin Kavafiksen runouden keskeiset piirteet. Yksityiskohtainen, näyttämöllinen ja tihennetty historiakuvaus ja omakohtainen tunnekokemus kulkevat rinta rinnan.
Elävä persoona
Kavafiksen tihentämisen taito näkyy runoissa, joissa yksittäinen tilanne tuo esiin henkilön elämänkaaren ja temperamentin.
Manuel Komnenos (1905) kuvaa Bysantin maineikasta keisaria, joka hallitsi vuodesta 1143 vuoteen 1180. Runon alku on Kavafiksen parhaita: dramaattinen, intiimi hetki avautuu vailla selittelyä, paatosta ja lyyristä akrobatiaa: "Eräänä apeana syyskuun päivänä/keisari herra Manuel Komnenos/tunsi kuoleman lähestyvän."
Palkatut astrologit selittävät asian parhain päin. Mutta keisarin ajatukset ovat jo muualla: "[--] ja hän käskee tuoda munkkien kammioista/hengellisen asun ja sonnustautuu siihen/ja hänestä tuntuu hyvältä olla näin/koruton näöltään, niin kuin pappi tai munkki."
Runon loppu voisi olla suoraan bysanttilaisesta kronikasta: "Onnellisia kaikki jotka uskovat/ja kuten keisari herra Manuel päättävät päivänsä/koruttomasti uskoonsa sonnustautuneina."
Historia tietää Manuelin viettäneen lihallista pikemminkin kuin hurskasta elämää. Silti viime taistoon käydessään keisari vyöttäytyy munkin kaapuun kuin sotisopaan ja velvollisuudentuntoisesti kohtaa mitä tuleman pitää. Anhavan suomennoksessa keisarin persoona nousee koskettavasti esiin. Myös Junkolan loppulause "pukeutuvat [--] uskonsa yksinkertaisimpaan viittaan" on kaunis ja sanatarkka..
Menetyksen rytmi
Jumala hylkää Antoniuksen on Kavafiksen tunnetuimpia runoja vuodelta 1910. Keisari Antoniuksen elämäkerrassa Plutarkhos kuvaa, miten Aleksandriaa puolustavat sotilaat siirtyivät Caesarin puolelle ja jättivät Antoniuksen toivottomaan tilanteeseen.
Ratkaisevaa taistelua edeltävänä yönä kadulta alkaa kuulua hälinää: ikään kuin Bakkhos-jumala seurueineen olisi vaeltanut kaupungin halki ja kadonnut jäljettömiin vihollisen kohdalla kaupungin portin edessä. Tämä oli huono enne.
Runon päättää tunnelmaltaan alati tihentyvä, pitkä ja poljentoinen virke. Anhava suomentaa sen alun näin: "Kuin kauan sitten valmistautuneena, rohkeasti/kuten sopii sinulle joka olit tällaisen kaupungin arvoinen [--]". Käännös on tarkka, mutta virkkeen kokonaisuus rikkoutuu epätasaisen rytmin vuoksi.
Junkola tavoittaa lopun tunnelman paremmin: "Ole rohkea ja kuin kauan sitten valmistautunut,/niinkuin sellaisen tulee, joka on kaupungin arvoinen,/tule horjumatta ikkunasi ääreen ja kuuntele/koko sielullasi, älä pelkurin tavoin anellen ja valittaen,/kuuntele viimeiseksi riemuksesi kaikuja, /tuon salaperäisen seurueen ihmeellisiä soittimia/ja sano hyvästi, hyvästit Aleksandrialle, jonka menetät."
Yöllisen kulkueen rytmi ja Antoniuksen hengityksen rytmi limittyvät sanoihin, jotka keisari olisi voinut sanoa itselleen. Keskeisen kreikkalaisen hyveen, uhrautuvan rohkeuden korostuminen virkkeen alussa muistuttaa Kavafiksen arvomaailman kantavasta voimasta.
Yhteisön tilan kuvaus
Toinen maineikas runo Barbaareja odotellessa (1898) kuvaa Rooman valtakunnan viimeisiä aikoja. Samalla runo kartoittaa minkä tahansa pysähtyneen yhteisön tilan: "Miksi senaatissa kukaan ei tee mitään?/Miksi senaattorit istuvat, eivätkä säädä lakeja?//Koska barbaarit tulevat tänään./Mitä lakeja senaattorit säätäisivät?/Tultuaan barbaarit kyllä säätävät lait."
Anhavan suomennos tulkitsee luontevasti kadunmiehen hämmennyksen. Junkolan käännös on juhlavampi, mutta lauseenjäsennys kalskahtaa oudolta: "- Miksi senaatissa vallitsee toimettomuus?/Kun senaattorit eivät säädä lakeja, mitä varten he istuvat siellä?"
Korruptoitunut, loppuun väsynyt valtakunta odottaa ulkoista vapautusta. Mutta sitä ei tulekaan, kaikki jatkuu entisellään: "Ja nyt, miten käy meidän, kun ei barbaareja ole?/Nuo ihmiset olivat sentään jonkinmoinen ratkaisu."
Roomalainen, joka kumartaa barbaareja, on menettänyt itsetuntonsa ja miltei kansalaisuutensakin. Anhavan suomennoksen loppu toisaalta näyttää, että väki on tilanteen tasalla. Kansanomainen, ironinen ilmaus "jonkinmoinen" nousee kuin lippu retorisen kerronnan sisältä.
Käännösvalintoja
Anhava on tavoittanut Kavafiksen ilmeikkään kielen, jossa korkeakirjallinen tyyli ja mitta kulkevat tarkoin valittujen, puheenomaisten ilmaisujen rinnalla. Junkolan käännös on proosamaisempi, paikoin kankeakin, mutta sen rytmi ja tunnelma tulevat lähemmäs alkutekstiä. Toisaalta Junkolan suomennoksen toinen osa (1987) on kieleltään ensimmäistä hiotumpi.
Suomennosten napakoita kokonaisuuksia verottaa muutama huono sanavalinta. Kavafiksen varhaistuotantoon kuuluva runo Kirkossa tuo käännöksenäkin esiin juhlavan tunnelman, mutta kompastuu yksityiskohtiin: "kreikkalaiseen kirkkoon" käydessään vierailija tunskin näkee "kasukoita" (Anhava) tai "messupukuja" sen paremmin kuin "saarnatuoliakaan" (Junkola).
Toisaalta saa väki Tsehovinkin novelleissa veisata virsiä ilman, että kukaan siihen reagoisi.
Anhavan suomennosvalikoiman päättää runo Samoilla seuduin , jonka Kavafis painatti vuonna 1929. Sen keskipisteessä on kotikaupunki Aleksandria. Runoa värittää myös taiteellisen työn ja ympäristön kiitollinen vastavuoroisuus. Tuomas Anhavan suomennos on kokoelman parhaita:
"Talon ympäristö, kahvilat, korttelit/jotka näen, joissa kuljen, vuodesta vuoteen,//minä olen teidät luonut, ilossa ja surussa,/niin monista olosuhteista, niin monista asioista//ja nyt te olette minulle tunnetta kokonaan."
Teoksen päättää Martti Anhavan laatima selitysosasto, joka taustatietojen ohella kartoittaa Tuomas Anhavan käännöstyön vaiheita.
Martti Anhava on myös valinnut ja suomentanut C. M. Bowran perinpohjaisen johdannon.
Barbaarit tulevat tänään -kokoelma osoittaa, miten laadukas käännöstyö parhaimmillaan rikastuttaa suomenkielistä runoutta. Melko suppeanakin kirja noussee kevään runotarjonnan kärkeen.
ANNUKKA PEURA
• Konstantinos Kavafis: Barbaarit tulevat tänään . Suom. Tuomas Anhava. Johdanto C. M. Bowra: Konstantinos Kavafis ja kreikkalainen menneisyys . Otava 2005.
